Etsiessäni tietoja hypertekstuaalisuudesta (tai oikeastaan cybertekstuaalisuudesta) osuin puolivahingossa entisen opiskelukaverini M.G. Soikkelin Bittein saarille lukemaan yliopiston lehtorin työpanoksesta (ja palkkauksesta!) kertovaa päiväkirjaa. Soikkeli on varmasti lehtoraattinsa ansainnut tuotteliaana tutkijana. Jossain välissä hän viittasi asiaan, joka on jaksanut …
ihmetyttää minuakin jo pitemmän aikaa: Mitä oikein tapahtui 1990-luvun alussa, kun monien tuntemieni ihmisten elämä alkoi muuttua karuselliksi, jossa ei ole päätä, ei häntää.
En tiedä, mitä kirjoittaja sillä tarkkaan ottaen tarkoitti. Itse olen kuitenkin jatkuvasti tietoinen yhä syvenenevästä eriarvoisuudesta, joka perustuu ihmisten täysin mielivaltaiseen kohteluun yhteiskunnassa. Esimerkiksi aivan äskettäin Turun yliopistossa tarkastetusta Päivi Naumasen väitöskirjasta käy ilmi, että naisille koulutuksesta on suoranaista haittaa työelämässä, vaikka juuri he uskovat koulutuksen arvoon eniten.
Yhtäällä on suuri joukko pitkälle kouluttautuneita ihmisiä, jotka kaikenlaisten pikku apurahojen, määräaikaisten pestien, työttömyysturvan ja lisäkoulutuksen avulla yrittävät sinnitellä eteenpäin etsien samalla jotain aidosti mielekästä ja tuotteliasta tekemistä hysteerisen kuluttamisen sijaan. Toisaalla ovat kuin korkit aina pinnalle pompahtavat, trendikkäät kiipijät, joiden tietämys rajoittuu etupäässä julkisuuden taitavaan hyväksikäyttöön. Heidän puolivillaisia mielipiteitään media on pullollaan. Täydellisen itsekritiikittömyyden valtaan heittäytyneinä he hääräävät kaikkien alojen asiantuntijoina purjehtien tehtävästä toiseen nopeammin kuin painotuote vanhenee. Yleensä syntyy paljon melua tyhjästä.
Oikean tietämyksen ja asiantuntemuksen arvo tippuu koko ajan kiihtyvää tahtia (eikä ainoastaan rahallisesti). Itse pistin 90-luvulla ylipistolliset jatko-opinnot odottamaan parempia aikoja, kun kävi selväksi, että yliopistomaailmassa oli tarjolla lähinnä kilpailua niukkuudesta ja yhtä suosikkiaan sumeiletta pönkittävän professorin simputusta.
Asialla ei liene suurta merkitystä. Tuskin kukaan todellista tietämystä kaipaakaan. Julkisuutta hankkimalla ja hyödyntämällä tietyt järjenvastaiset kriteerit täyttävä voi hetkessä ryhtyä minkä tahansa alan guruksi, sillä syventyvän journalismin on kovaa tahtia korvaamassa jonkinlainen näppärä ja sliipattu juontajuus. Siinä etsitään kiihkeästi kolmeen minuuttiin mahtuvaa ajankulua, ja varsinaista asiaa tärkeämpää on haastateltavan ulkoinen sopivuus median tarpeisiin.
Järjenvastaiset kriteerit? Vauhdikas esiintyminen, kova ääni ja ennestään tuttu nimi (isän tai oma) tekevät lähes kenestä tahansa minkä vain alan asiantuntijan. Viis siitä, miten hän on hankkinut kompetenssinsa, mieluiten ei mistään. Se on nynnyä ja tylsää hikareiden touhua! Uutta verta pakkiin! Nopeasti!