Eilen soitti Yle24:n IT-uutisten toimittaja ja halusi haastatella telkkariin, bloggaamisesta tietty. Eivät valitettavasti halunneet tulla Tampereelle, joten heitin pallon eteenpäin Ilyalle :-) Minulle nakki tuli Sumpilta, joka oli saanut sen edelleen jostain muualta. Tänä iltana kai nähdään kuka sinne loppujen lopuksi päätyi.
Ilya kyselee myös: “Miksi pitäisi kutsua weblogin yksittäistä kirjoitusta suomeksi?“. Meilläpäin kirjoituksesta on käytetty nimitystä juttu.
Eipä ollut blogijuttua ainakaan tämän illan lähetyksessä.
meilläpäin “postaus” on merkintä
Joo, Yle24:n Tommit kävivät täällä Kapteeninkadulla haastattelemassa meikäläistä. Enpä nyt tiedä pitäisikö sinua Sami haukkua vai kiittää. Minä kameran edessä = maanisesti höpöttävä idiootti. Ei vaan, ihan kivaa oli. ;)
Juttusi Nöjesguidessa oli oikein hyvä. Esittelyjutuissa on vaikea olla uppoamatta yksityiskohtiin (jotka tekevät jutusta yleensä sekavan), mutta käsittelysi on kadehdittavan hyvin kirjoitettu.
‘Juttu’ ja ‘merkintä’, molemmat hyviä. Nyt täytyy maistella mikä termeistä istuu suuhuni parhaiten.