Missä olit kun Kennedy murhattiin, avaruussukkula räjähti, Estonia upposi tai kun Diana kuoli? Näiden kysymyksien joukkoon on nyt liittynyt kysymys: Missä olit 11.9.2001, kun terroristien kaappaamat lentokoneet törmäsivät World Trade Centeriin ja Pentagoniin?
Terroritekojen tapahtuma-aikaan olin töissä. Toimistollamme ei ollut televisiota tai radiota, mutta tietokoneellani oli luonnollisesti nettiyhteys. Seuraavan muutaman tunnin ajan Internet toimi yhteytenäni ulkomaailmaan. Yksi kerrallaan kuormituksen alle hyytyneet WWW-sivut tarjosivat jonkin verran tietoa. Pääasiallinen tiedonvälityskanava ja paikka, jossa jaoin kokemuksen muiden ihmisten kanssa, oli keskusteluohjelma IRC.
Riitta: “Mä olin tullut just jostain japani&talous-seminaarista hesassa, katsonut leffoja engelissä ja sitten kuulin yhden kampaamoon tulleen radiotoimittajan kertovan, kuinka se oli just kuullut jostain hirveästä lentokoneonnettomuudesta. Vähänpä harmitti, kun vietin koko mediatapahtuman junassa tekstiviestien varassa.”
Koska IRC-ohjelmani tallensi kaiken käymäni keskustelun, minulla on ainutlaatuinen dokumentti siitä, mitä näin ja koin terroristihyökkäyksen aikana – vastaus kysymykseen “missä olit 11.9.2001?”
World Trade Center oli meille tuttu paikka. Kun kävimme New Yorkissa joulukuussa 1999, kävimme tietysti katsomassa nähtävyyksiä eteläisen tornin huipulta. WTC tuli tutuksi myös bussipysäkistään. Jostain syystä tornien edustalla oleva bussipysäkki oli paikka, josta tuli matkan “teemapaikka” – paikka, jonne tulee palattua uudelleen ja uudelleen, ja joka toimii kiintopisteenä kaupungissa kulkemiselle.
WTC:n vieressä ollut Burger King toimi mainiona esimerkkinä newyorkilaisesta kärsimättömyydestä yhdistyneenä asiakaspalveluun. Myyjällä oli oma tapansa hoputtaa jonossa hidastelevia turisteja: “Welcome to Burger King, NEE-EXT!!”. Toivottavasti myyjä on vielä hengissä.
WTC-kompleksin yhteydessä sijaitsi kaunis Winter Garden, yksi Manhattanin harvoja paikkoja, joissa voi nähdä palmuja. Se jäi onneksi ehjäksi tornien sortuessa.
Minä olin töissä. IT-yritykseen tieto saapui kokolailla nopeasti ja saman tien tapahtumasta kuultuani riensin kotiin seuraamaan tapahtumia. Yle pysyi tapahtumien perässä pienellä viiveellä, mutta BBC:ltä tapahtumat tulivat hieman nopeammin.
TV:tä katsoi koko ajan omituisen epäuskon vallassa, kuinka maailman mahtavimmalle valtiolle voi päästä käymään noin? Voi raukkoja ihmisiä jotka olivat rakennuksessa.
Pahimmasta järkytyksestä selvittyäni ryhdyin säälimään YLE:lle raahattuja “asiantuntijoita” jotka yrittivät parhaansa mukaan vastailla haastattelijoiden ylityperiin ja mahdottomiin kysymyksiin… Suureksi viihteeksihän se osittain väännettiin.
Tällä hetkellä en oikein osaa sympatioida jenkkejä jotka vastaavat vihaan vihalla ja jauhavat “pahuuden akseleista”…
Katselin pitkästä aikaa uudelleen noita Pinserin NY-kuvia, ja minut vastasi nostalgia. 9/11:n myötä Amerikka muuttui hetkessä. Yleensähän suuret muutokset tapahtuvat hiljaa hivuttamalla, niin että niiden tajuamiseen menee vuosikymmeniä, joskus koko ihmisikä.
Outoa sinänsä, että juuri terrori-iskujen alkaessa satuin olemaan katsomassa dokumenttia Helsingin katukuvan muuttumisesta ja vanhaa Helsinkiä taltioineen naiskuvaajan elämästä. Usein synnyinkaupunkiini palatessa huomaan, miten se on muuttunut, paitsi rakennuksiltaan myös ilmapiiriltään. Mitä harvemmin siellä käy, sitä selkeämmin joutuu nostalgian valtaan viimeistään jossain entisen Lepakon tienoilla.
Miltä amerikkalaisista tuntui, kun heidän kaupungistaan äkkiä haukattiin pala? Olen aina rakastanut Amerikassa sellaista itseensä uskomisen ilmapiiriä, joka henkii syvää perusluottamusta elämään, ainakin keskiluokan joskus suorastaan omahyväiseltä vaikuttavaa uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa.
WTC:n edustalla bussia odottaessani katsoin joskus kateuden sekaisesti ihaillen ihmisiä, jotka siellä työskentelivät ja kulkivat määrätietoisen oloisina ovista. Vieläkö amerikkalaisilla on nuo varmat askelet? Vai onko jossain taustalla pelko, trauma, suru, “viattomuuden aikaan” kohdistuva nostalgia?
Kunnioitan ihmisiä, jotka menettivät paljon New Yorkin mustana päivänä, ja tunnen surua ajatellessani heitä. Ehkä WTC:n vuosipäivänä olisi kuitenkin jo aika kysyä, mitä terrorismin vastaisessa taistelussa on toistaiseksi saatu aikaan.
Tein tänään ircissä tämän kysymyksen, ja vastaus napsahti kanavalle empimättä: “Ruumiita.”
Missä olit vuosi sitten…blah blah blah blah…
Viime päivät on tätä WTC jupinaa tullut silmät ja korvat täyteen!
Surunosoitukset, osanotot ja kaikki kunnia palomiehille, syyttömille uhreille ja muille asianomaisille, mutta ehkä liika on jälleen kerran liikaa!
Tyypilliseen jenkkityyliin aiheesta on nyt hehkutettu vuosi ja uutiset ovat olleet täynnä aiheeseen liittyviä juttuja, Bushin suosio huipussaan jne. jne.
Mitä sitten?
Menneen vuoden aikana maailmassa on kuollut huomattavasti enemmän ihmisiä erilaisissa sodissa ja muissa katastrofeissa joista me onnelliset länsimaiset hyvinvoijat (OLH:oot, uusi lyhenne, keksin juuri) tuskin tiedämme mitään. Toki WTC:n tapahtuma oli vaikutukseltaan taloudellisesti ja poliittisesti huomattavasti suurempi, kiinnostavampi ja näyttävämpi kuin monet muut huomattavasti enemmän ihmishenkiä vieneet tapaukset, mutta silti…riittää jo!
Sain ystävältäni Marjalta Suomesta tekstarin “terrori-isku New Yorkissa, hurjan näköistä” (tms.) 11.9. myöhään illalla. Aikaero teki temput: olin itse Hong Kongissa, kuuden tunnin aikaeron päässä Suomesta, ja Suomi taas oli seitsemän tunnin päässä New Yorkista. Menin nukkumaan asiaa sen kummemmin miettimättä, flunssa väsytti.
Seuraavana aamuna avasin telkkarin katsoakseni uutisia as usual. Uups. Kuvamatsku olikin hieman toista kuin odotin. Lähdin saman tien kioskille ostamaan lehteä vain todetakseni, ettei ensimmäistäkään ollut jäljellä (ja HK on sanomalehtien luvattu maa). Seuraavasta kioskista löytyi yksi kappale Financial Timesiä, jota sitten luin samalla kun söin aamupalaa telkkarin ääressä.
Sairaslomapäivä kului uutisia seuraten ja tekstareita lähettäen, etenkin koska toimistomme oli 52:ssa kerroksessa ja sain rauhoitella huolestuneita sukulaisia ja tuttavia (“ei, HK ei varmasti ole terroristien listalla, juu, tiedän missä varauloskäynti on, ei, en aio palata Suomeen…”). Äidin pyynnöstä soitin vielä Suomen suurlähetystöönkin ja vihdoin ilmoitin oleskelevani Hong Kongissa, vaikka se tuntuikin hieman liioittelulta.
Viestittelin Australiassa olevan tutun kanssa: hän menetti lapsuudenystävänsä Pentagonissa. Lisäksi hän kertoi, että projektitiimimme Ausseissa olevat jäsenet olivat olleet puhelinpalaverissa asiakkaan kanssa (ja asiakas New Yorkissa), kun asiakkaan tiimi oli yhtäkkiä lopettanut puhelun hätääntyneenä: ikkunasta näkyvässä kuvassa oli virhe ja hetken päästä kaksi.
Kieltämättä hirvitti mennä töihin seuraava päivänä, vaikka The Center ei ollut kuin reilut 70 kerrosta korkea. Entä jos, entä jos, entä jos. Onneksi Hong Kongia vahtii Kiina: Kansan vapautusarmeijan miesvahvuus tuntui jotenkin rauhoittavalta, vaikka se ei tuon kaltaista iskua voisikaan estää.
.ti11.9.01
kun Esimäinen kone lensi wold trade cnter
pohjiosen torniin aivan kahuhea tapuhtama
teko kun näin esimäsen tornin romahta ja
ku toinen torni romahti maan tasalle
.ti11.9.01
kun Esimäinen kone lensi wold trade cnter
pohjiosen torniin aivan kahuhea tapuhtama
teko kun näin esimäsen tornin romahta ja
ku toinen torni romahti maan tasalle
.ti11.9.01
kun Esimäinen kone lensi wold trade cnter
pohjiosen torniin aivan kahuhea tapuhtama
teko kun näin esimäsen tornin romahta ja
ku toinen torni romahti maan tasalle
11.09.01
Olin liikennevaloissa Mäkelän Uintikeskuksen edessä, Helsingissä. Kuulin toisella korvalla radiosta käsittämättömän uutisen koneen törmäämisestä. Tuntui uskomattomalta. Käsittämätöntä!
Uintikeskuksessa kuulin altaassa parin miehen puhuvan asiasta ja silloin ymmärsin sen todeksi.
Päivä oli ja on edelleen syntymäpäiväni. Sen ja terroiskun muistan ikäni.
oli se kauheaa kun katsoin televisiosta suoraa lähetystä.ja näin molemmat koneiden törmäykset torneihin.ekana luulin sen olevan sairasta pilaa, mutta kun uutisissa alettiin kertoa tapahtuneesta niin ajattelin,että mihin tämä maailma on menossa.mietin mikä saa ihmisen tekemään tällaista että syyttömät ihmiset kuolevat ja heidän omaiset joutuvat kärsimään. ei sitä pieni ihminen voi ymmärtää ihmisen pahuutta.mielestäni wtc torneihin kohdistuneet iskut olivat isku myös ihmisyyttä vastaan.ketään normaalilla järjellä varustettu ihminen ei voi tehdä tällaista ei uskon varjolla eikä millään muullakaan verukkeella.en ole polittinen ihminen enkä hyväksy myöskään yhdysvaltojen tekemiä ihmisoikeuksia loukkaavia hyökkäyksiä jossa kuolee siviili ihmisiä. mielestäni sota on sotaa ja aina sodassa tulee myös siviili uhreja mutta pommitukset siviili kohteisiin ja suoranaiset ammuskelut kohti siviili ihmisiä ovat myös loukkaus ihmisyyttä kohtaan. sodalla on aina en sano kaksi,vaan monta osapuolta,ainakin tässä sodassa.miettikääpä tätä.
Todella hienoa, että olette arkistoineet nuo irkkilogit. Luin ne tässä, yli kaksi vuotta iskujen jälkeen, ja muistan sen ällistyneisyyden tunteen, jonka iskut aiheuttivat. Nuo irkkilogit kertovat minusta paljon enemmän sen päivän tapahtumista ja tunnelmista kuin mitkään hienostuneemmat ja artikuloidummat muistelot. Pitäkää ihmeessä logit tallella jälkipolville. Yhtä vahvaa todistusta sen päivän fiiliksistä tuskin enää mistään muualta saa.
Itse olin kaupungin keskustassa “hengailemassa” frendien kanssa kun joku spuge käveli ohi huutaen “WTC on sortunut, wtc on sortunut, terroristeja!”…
Ensimmäiset fiilikset olivat tyyliin: “Oikeesti? Jes!”
….voi että pistää vihaksi jenkit ja koko “terrorismin vastainen sota”….
jeee
Vain pari vuotta myöhässä,mutta olin Helsingissä hotelli Tornin baarissa. Jälkimmäinen kone lensi rakennuksen läpi suorana CNN:lla,ja meikäläinen kirosi mielessään ja pyysi panikoivia meklareita selvittämään kuka sen on jälleenvakuuttanut…
Olimme 11.9.2001 San Diegossa Finnveran järjestelmällä Suomen it-alan vienninedistämismatkalla ja olimme saapuneet Suomesta myöhään edellisenä iltana. Ensimmäinen tapaaminen oli sovittu heti seuraavaksi aamuksi.
Aamulla pomo soittaa aamuhämärissä viereisestä huoneesta: “Jutu, avaa telkkari, lentskari on osunut WTC:hen!” Seurasimme tapahtumia tunnin ajan ja lähdimme palaveriin. Siitä ei tullut mitään, koska vastapuolella oli ollut tuttavia/sukulasia WTC:ssä ja ajatukset aivan muualla. Palasimme hotellille ja huomasimme, miten armeijan joukot eristivät vastapäätä sijaineen Greyhound-bussiyhtiön tavaraterminaalin ja pommiryhmät kävivät yksi kerrallaan läpi jokaisen rakennuksen eteen pysähköidyn auton hinaten ne lopuksi pois. Koko kaupunki lamaantui, kaupat olivat kiinni, liput puolitangoissa ja kadut lähes autioita.
Joku paitansa sotkenut lausui ääneen ihmetyksen, että miksi san diegolaisessa hotelissa menee hotellin pesula kiinni sen vuoksi että 2500 mailin päässä kaksi lentokonetta osuu tornitaloihin. Näennäisestä rauhallisuudesta huolimatta tunnelma oli jännittynyt ja ihmiset varpaillaan.
Seuraavana aamuna kävimme eräillä messuilla, jotka olivat kutistuneet puoleen alkuperäisestä. Syynä oli monien yritysten poissaolo terrorismipelon ja liikenteen toimimattomuuden vuoksi. Messukeskuksen aulassa oli iso rivi yleisöpuhelimia. Sieltä ryntäsi bisnesjakkuun pukeutunut nainen itkien kohti ulko-ovea. Ilmeisesti joku ystävä tai sukulainen oli löytynyt WTC:n raunioista.
Kuvia reissulta löytyy osoitteesta
http://www.tuotoi.net/albums/fi_1_9.htm
-Juha
Olin tekemässä uutista koskien Paavo Lipposta.
Hieman aiemmin olin kirjoittanut, että jos
Jumala Perkele olisi, Hän iskisi minua vastustavaan kaksoistorniin, Tuomioja-Mäkelä,
asuvat saman talon eri rapuissa.
En siis tiennyt etukäteen WTC-iskua. Vain sen vastakohdan 1. antaa mennä Tuomiojalle, 2. niinkuin 10, 3. 30 vuotta sitten aika tiedettiin, 4. Nostradamuksen sanoin ennaltatienneen. 5. Ultrassakin sitä mainostin Raamattu kainalossa. Minä en tiedä mitään vaan pelailin USA – RUSSIA otteluita sitä Red Alert PC-peliä profeetalliseksi peliksi sanoen ja väittäen itsekin profeetta olevani. Tiedän sentään sen, että Red Alert pelin kansikuvat on jo vaihdettu.
Kuvista piti jostakin syystä poistaa palavat WTC-tornit. Kenellä Pyhä keihäs on, hän hallitsee maailmaa, sanoi Hitlerkin tavoitellen sen vastakohtaa, mikä lentelee sivuillani. Minä en tiedä mitään. Minä vaan ohjaan tätä konetta.
Jatko sitten on ollutkin naurettavan helppoa
ennaltatietää, sanoo maailman parhaana profeettana itsensä ilmoittava ystävänne:
http://wwnet.fi/users/veijone/
Olin kaverin jälkipolttareissa (siis häiden jälkeen järjestetyt polttarit) kun sain tietää…
fhdtyh
Olin autossa, radiosta kuulin asiasta joskus iltapäivällä. Heti himaan ja TV päälle. Tänään minulla on monen monta kysymystä tapahtumista.
Puskaradioon on muuten listattu ilmaisia 9/11 dokumentteja:
http://www.jonhs.com/puskaradio/kategoriat.php?category=Ilmaiset+9%2F11+dokumentit