Viime päivien uutiset ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että maailma alkaa muistuttaa yhä enemmän sci-fi-kirjallisuutta.
Ajatelkaapa: euforisesti hymyilevä tiedottaja kertoo, kuinka ulkoavaruuden vierailijoiden nimeen julistava uskonlahko on yksityisessä laboratoriossaan kehittänyt maailman ensimmäisen kloonatun ihmisen. Kultin johtajalla on jopa hopeanvärinen puku! Ihmiset ajelevat itsestään pystyssä pysyvällä potkulaudalla ja unelmoivat sillä ajelusta kun he eivät pääse ajelemaan.
Samaan aikaan valtiot uhkailevat toisiaan ydinsodalla. Uutisissa neuvotaan kuinka suojaudutaan likaisilta pommeilta ja bioasehyökkäyksiltä. Teinit puhuvat egeistä ja kakkosista. Joku väittää vakavissaan Don Rosan olevan parempi kuin Carl Barks. Radion uutislähetysten taustalla on äänitehosteita. Shakira ja Radiolinjan TV-mainokset ovat ylipäätään olemassa.
Sitten tajuan yhtäkkiä, että ehkäpä olenkin vain ylittänyt maagisen rajan. Minusta on 33-vuotiaana tullut keski-ikäinen setä joka ei jaksa välittää nykymaailman höpsötyksistä. Alan muistella vanhoja hyviä aikoja. Työkaverit pudistelevat päätään ja katsovat minua säälien, kun löydän netistä C64:n Commandon tunnusmusiikin miditiedostona ja laitan sen kännykkäni soittoääneksi. Ei kulu aikaakaan kun puoliseniili Sami on siirretty vanhainkotiin istumaan Stokken kiikkutuoliin ja koodaamaan Perliä päivät pitkät. Lopuksi alan toistaa itseäni.