Sanotaan, että Suomessa on vuodessa vain pari päivää jolloin auton sumuvaloja tarvitsee (ja saa) käyttää. Tänään oli toinen niistä päivistä. Moottoritiellä rekan perässä ajaessa termi “white-out” tuli oikein tutuksi – näkökentässä pelkkää valkoista ja takaraivossa toive siitä että vastaan ei tule mitään isoa.
Perille päästessä tilanne muodostui entistä hankalammaksi: taivaalta satavat märät tiskirätit alkoivat jäätyä tuulilasiin kiinni. Eikä liukkaus ainakaan helpottanut tilannetta. Eli täysiverinen lumimyrsky on tässä menossa.
Aikoinaan rakastin ehdoitta kaikenlaista extreme-säätä: mitä paskempi keli, sitä hauskempaa. Nyttemmin kaikenlaisesta kummallisesta kelistä tuntuu aiheutuvan vain erilaisia hankaluuksia. Jäätyneen lumen kolaamista, isoja sähkölaskuja, lumen alla natisevia kattoja jne… Taas yksi keski-iän merkki. Onneksi kurjaa säätä rakastava pikkupoika on kuitenkin vielä aktiivinen. Eli seuraavaksi ikkunaan ihastelemaan myräkkää.
And hey, let’s be careful out there!
Mitä mukavin pyöräilykeli, ainakin Helsingissä. Onneksi matkaa ei ole kuin muutama kilometri. Sentään toistaiseksi on satanut pakkaslunta, joka ei ohjaa aivan yhtä paljoa kuin suojalumi. Katsotaan miten tästä selviää vielä takaisin kotiin parin tunnin kuluttua.
Minä jätin pyörän suosiolla kotiin tänään, vaikka pyöräilen (tai ainakin ennen pyöräilin) käytännössä aina. Pyöräteiden auraus on niitä vähiä asioita, joissa Tampere häviää lapsuuden (ja nuoruuden) -maisema Lappeenrannalle.
Eilinen tuisku oli tarpeeksi. Silloin tosin ei pyöräteillä sinänsä ollut kovinkaan paljon lunta, mutta rakeet pieksivät suoraan päin kasvoja matkalla Jankasta keskustaan.
kiinnosta vaa..mua oksettaa noi jutut