Takana tapahtumantäyteinen perjantaipäivä, jonka aikana Tottia kuljetettiin Nurmijärvellä tapaamassa joukkoa koiria ja uimassa sorsien kanssa Hämeenlinnassa. Todisteita kuvablogissa.
Isäntäväki alkoi valmistautua kuusiaidan pystyttämistä varten, ihasteli sitä kuinka Aulangon puistometsä on alkanut toipua myrskytuulen aiheuttamista tuhoista ja metsästi Hesarin irtonumeroa kahden kunnan alueelta. Odotan sitä päivää jolloin voisin tehdä ko. lehdestä sellaisen viikonlopputilauksen johon kuuluu myös perjantain lehti Nyt-liitteineen. Jos jotain täytyisi jättää pois, sunnuntain lehteä masentavine teemasivuineen ei tulisi ikävä.
Illalla hemmottelimme itseämme taas muutamalla Star Trek TNG-jaksolla. Muutaman jakson päivävauhdilla lainalevyjen viimeinenkin tuotantokausi on pian katsottuna. Eikä Pinserikään jäänyt ilman: päädyin lopultakin tilaamaan MySql-käyttöoikeudet, joten lähitulevaisuudessa lienee odotettavissa tietokannantäyteisiä ohjelmointihetkiä.
Viimeinen päivä toukokuuta. Viimeiset lyhyet koulupäivät. Todistuksien jako. Ylellisen pitkä kesäloma. Nuo ajat ovat ehkä takana, mutta on yksi asia joka tuo ne takaisin. Tänään täytyy kuulla jostain suvivirsi.
Nykyisessä duunissani on muutaman vuoden ajan käyty läpi asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia juuri toukokuun lopulla. Antavat vuoden toiminnasta kouluarvosanat ja kyllä siinä sellainen fiilis tulee, että kevättokaria on saamassa. Moni muukin halusi tulosten jälkeen hoilata päätteeksi suvivirren, mutta efekti ei ole sama, kun ei pääsekään ko. tilaisuuden jälkeen kahden ja puolen kuukauden lomalle…