Automaattista kielioppia

Verbix on erikoinen saitti. Sivusto on pullollaan erilaisiin kieliin liittyviä toimintoja, imuroitavia ohjelmia ynnä muuta. Suomen kielen sivuilta löytyy esimerkiksi verbitaivutin, jonka tekemisessä on varmasti ollut aikamoinen säätäminen. Verbitaivutin osaa taivuttaa myös tuntemattomia sanoja.

Kieleen liittyvät verkkopalvelut ovat hauskoja, ja onkin aina ilo nähdä hyvin toteutettuja palveluita jotka osaavat hallita myös vaikeaksikin mainitun suomen kielen…

Innokasta odottamista

Kävin Amazonissa katselemassa kirjatilaukseni tilannetta. Siellä sanottiin:

Items Dispatching Soon
Delivery estimate: June 25 – June 27

Dispatching Soon?!? Haloo, Veijo Amazon, kirjan julkaisupäivä oli toissapäivänä! Ja yrität kertoa että makuutat opustani edelleen varastossanne! Tulee kiire jos aiotte saada kirjan minulle tämän viikon aikana. Olisin ehtinyt jo moneen kertaan hakea sen pahuksen kirjan kaupasta…

Tosin voin kuvitella että liki puolen miljoonan Potter-kirjan pakkaaminen ja lähettäminen ei ole mikään pieni operaatio. Varastolla paiskitaan ylitöitä.

Älä säädä sellaista mikä toimii

Blogsharesin uutuudenviehätys alkaa hiljalleen haihtua, enkä nykyään jaksa käydä hoitamassa osakesalkkuani kuin ehkä kerran viikossa. Viime aikoina olen huomannut että mitä harvemmin käyn osakekaupoilla, sitä nopeammin salkkuni arvo kasvaa. Liki parin viikon pelitauko onkin tehnyt minusta Blogshares-miljonäärin.

Samoin kävi pelatessani Empireä (Civilizationin tyyppinen reaaliaikainen monen pelaajan strategiapeli) joskus toistakymmentä vuotta sitten. Valtioni kukoisti aina kun pelaaminen jäi vähemmälle. Kun kirjauduin peliin sisään ja aloin säätää maani asioita, alkoi kaikki mennä päin prinkkalaa.

Muistuttakaa minua että en ala pörssimeklariksi tai presidentiksi. Ja että en ala enää pelaamaan Empireä. Se on yksi niistä wow-kokemuksista, jotka vievät pikkusormeen koskettuaan mennessään koko käden.

Nettimysteeri alkaa aueta

Internetissä tapahtuu kummia. Toukokuusta lähtien verkossa on kulkenut paljon ylimääräistä liikennettä, joka näyttää lähtevän liikkeelle olemattomista osoitteista ja yrittää kytkeytyä palvelimiin joita ei ole olemassa. Tapauksen tutkiminen osoittautui hankalaksi, koska jo pelkästään liikennettä aiheuttavan ohjelman löytäminen oli vaikeaa. Liikkeellä oleva datahan näytti olevan peräisin osoitteista joita ei ole olemassakaan.

Kummallisen ohjelman jäljille päästiin hiljalleen. Tietoturva-asiantuntijat löysivät troijalaisen hevosen, vakoiluohjelman, joka suorittaa porttiskannauksia toisiin koneisiin ja lähettää tulokset harhailemaan verkkoon. Kävi kuitenkin ilmi, että meillä onkin edessämme mysteeri jota ei ole suinkaan vielä ratkaistu.
Continue reading

Blogilistan FAQ julkaistu

Blogilistan syntymäpäivä lähestyy. Ensimmäinen versio listasta otettiin käyttöön 27.6. viime vuonna. Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon niin blogilistalla kuin sen ympärilläkin. Tällä hetkellä listaa (ja sen kautta löytyviä blogeja) seuraa liki 10000 kävijää kuukaudessa. Yleisöä siis riittää!

Lista saa meiltä yksivuotispäivän lahjaksi ikioman FAQ:n, eli listan usein kysytyistä kysymyksistä (vastauksineen). Siellä on kirjattuna lopultakin yhteen paikkaan ohjeet oman blogin saamisesta listoille, blogilistan upottamisesta omille sivuille, siitä mitä tehdään kun oman blogin tiedot eivät tahdo päivittyä ynnä paljosta muusta. Kannattaa siis käydä lukemassa. Linkki ohjeisiin löytyy tietysti myös blogilistan etusivulta.

Juhannus

Hauskaa juhannusta kaikille lukijoille!

Pinseriläiset kävivät kokeilemassa elämää verkottuneen maailman ulkopuolella. Tai ainakin melkein. Mukana oli sentään kännykkä, jonka ansiosta kuvablogissa on ikuistettuna tunnelmia Turun saaristosta ja liepeiltä. Tulipa käytyä Kultarannassakin ihastelemassa kerrassaan tyylikästä puutarhaa suihkulähteineen ja labyrintteineen.

Kävi ilmi, että nykyaikainen sovelluksia sisäänsä syövä kännykkä on mitä erinomaisin lääke netin vieroitusoireisiin. Sillä sujuu niin sähköpostin lukeminen, blogilistan seuraaminen kuin irkkauskin. Nokia 7650/3650:ssa sähköpostin lukeminen sujuu tarpeeksi hyvin sisäänrakennetulla lukuohjelmalla. Irkkaukseen erinomaisena sovelluksena toimii WirelessIRC. Surffailuun löytyy useitakin erilaisia vaihtoehtoja: itse käytän WebVieweriä, mutta myös kotimainen Doris ja norjalainen Opera ovat varteenotettavia vaihtoehtoja.

Reissulla oli koekäytössä myös Weatherproofin salamahälytys. Tottahan innokkaiden myrskybongareiden täytyy tietää, milloin asetutaan ihailemaan ukkosia ja jyrinää. Valitettavasti ukkoset loistivat poissaolollaan – hälytyspalvelu tosin antoi muutaman ilmoituksen yksittäisistä salamista joiden epäilen olleen pelkkiä häiriöitä salamatutkassa. Jos joku weatherproofilainen lukee tätä, kehottaisin miettimään vakavasti täytyykö jokaisesta yksinäisestä salamasta hälyttää, sekä vielä lisäksi tiedottaa siitä kuinka se tosiaankin jäi ainokaiseksi. Jos päivän aikana saa muutaman tällaisen turhan hälytyksen, palvelun tilaaja ei ole tyytyväinen. Itse nostaisin hälytysrajaa vähintään kahteen havaittuun salamaan.

Mutta toki lomaillessa tuli tehtyä muutakin kuin räplättyä kännykkää. Luin loppuun Michael “Bowling for Columbine” Mooren kirjan Stupid White Men, joka käsitteli USA:n ja sen hallinnon nykytilaa tavalla jonka vain Moore osaa. Kunniansa saavat kuulla niin G.W. Bush, republikaanit, demokraatit kuin suurin osa amerikkalaisista. Hauskasti kirjoitettua meissä jokaisessa asuvaan pieneen humanistiin vetoavaa luettavaa. Mooren paljastuksiin kannattaa toki suhtautua kriittisesti – tätä korostavat erityisesti saitit, jotka taistelevat Moorea vastaan hänen omilla aseillaan.

Tänään lauantaina olisi vuorossa jälleen jokavuotinen kesäpäivän seisaus ja vuoden pisin päivä. Se nimenomainen kesäpäivän hetki on illalla klo 22:10, jolloin auringon pitäisi köllötellä vielä reilusti horisontin yläpuolella. Korkeimmalla kohdallaan taivaalla aurinko on Pirkanmaan tienoilla kello 13:25. Toivotaan, että moista ihmettä saadaan ihastella sadepilvien läpi.

Harry-hetki lähestyy

Viidennen Harry Potter -kirjan ilmestymiseen on enää viikko ja fanit odottavat kiihkeästi. Amazon lisäsi hieman löylyä kiukaalle ja julkaisi Order of the Phoenix -äänikirjan sivuilla vajaan kahden minuutin mittaisen leikkeen kirjasta, raportoi BBC.

Linkki Realplayer-tiedostoon löytyy Amazon.comista. Käy kuuntelemassa. Näytteessä on lukijana Jim Dale, mutta jotenkin hänen lukutyylinsä ei tunnu kiehtovalta. Itse ostaisin mielummin englantilaisversion, jossa lukijana on Jeeves and Woosterista (“Kyllä Jeeves hoitaa”) Jeevesinä tutuksi tullut Stephen Fry.

Ja mitä leikkeessä sitten tapahtuu? Harry tapaa Ronin ja Harryn mahdollisesta koulusta erottamisesta huolissaan olevan Hermionen… Jostain syystä lausahdus “Meillä on sinulle paljon kerrottavaa!” tuo välittömästi mieleen lapsuuden lukuisat hauskat hetket Viisikkoja lukiessa. Odotukset Harryn suhteen ovat siis korkealla. Täytyy vain käydä muistaa ostamassa kaakaojauhetta.

Muodikkaita teknologioita

Mielenkiintoista luettavaa Wikissä: WikiBlogiKeskustelu on poikinut muutamassa viikossa pohdintaa blogien rakenteesta. Yleisemmällä tasolla Wikeihin liittyvästä asiasta jutellaan WikiKehitys-sivulla. Keskustelua pitävät yllä Wikeihin ihailtavan syvällisesti perehtyneet Janne ja Jukka.

Kolme BlogiWikin suosituinta osastoa lienevät kuitenkin IrcKanava, joka kertoo keiden kanssa voi chattailla muuallakin kuin blogissa, BlogiRyhmät, jossa luokitellaan nettipäiväkirjoja mitä erilaisimpiin kategorioihin sekä tietysti kunkin blogin oma esittelysivu johon voi päästä vaikkapa TämäBloginLyhytHistoria-sivulta. Jälkimmäisiä voisi käyttää vaikkapa pohjana tulevaisuuden blogilistassa, jonne olemme ajatelleet rakentaa myös jonkinlaista blogin esittelymahdollisuutta.

Wikit ja IRC tuntuvat olevan muutenkin muotia, katsopa vaikka viikonloppuna Suomessakin piipahtavan Joi Iton blogia. Hauska huomata että täällä kylmässä ja pohjoisessa maassa ollaan tuossakin oltu edelläkävijöitä :-) (Kanavalle #bloggaajat ircnetissä mahtuu vielä lisääkin bloggaajia – tervetuloa sekaan)

Kuvablogi Kuvablogit ovat niin ikään ilmiö, jota ilman kukaan itseään arvostava verkkopäiväkirjan pitäjä ei voi olla. Tosin, siinä missä kosmopoliitit kuvaavat toisia palavereissa istuvia kosmopoliitteja, Pinserin kuvablogin sisältö koostuu lähinnä koirakuvista…

Suomen blogimaailmassa sulkeutuu lähitulevaisuudessa muutenkin yksi ympyrä, kun RE: aloittaa oman bloginsa (ks. Janin paljastus keskusteluareenalla). Noin vuosi sittenhän ehdotin termin re:bloggaaja käyttöönottamista kun RE:n bloggaaja-artikkeli oli tuonut joukkoon kasan uusia innokkaita kirjoittajia.

Viime viikon blogitapaamisessa keskustelu Katso-lehden rajusta linjanmuutoksesta arvostetusta TV-ohjelmalehdestä seiskatyyppiseksi juorulehdeksi poiki esiin idean siitä, kuinka täkäläisessä verkkolokimaailmassakin voisi olla tilausta juorublogille. Tiedättehän, sellaiselle joka pitää kiireisemmätkin lukijat ajan tasalla verkkolokien maailmasta: TOMMIPOMMI JA PANU FLEIMISODASSA, LARPPAAJAT PUOLUSTAUTUVAT tai ROXETTE TAPAA BLOGGAAJAT. Tietysti unohtamatta kriisejä, skandaaleja, seksiä ja väkivaltaa.