Yksityiset asianharrastajat julkistivat uuden käytännön mukaan tehdyt autoverotuspäätökset ennen tullia. Se ei hämmästytä minua tippaakaan, päinvastoin. Rohkenen jopa epäillä, tulisivatko nämä tiedot koskaan kansalaisten saataville, jos kansalaiset itse eivät olisi jo julkistaneet tietoa. Tähän astihan tehdyistä verotuspäätöksistä on joutunut kyselemään muun muassa maksullisista palvelunumeroista, kun on harkinnut auton maahantuontia.

Kova väite, vai? Mielipiteeni perustuu siihen, että olen taannoin toiminut yhden “kansalaisten tietolaarin” hoitajana eli ulkoasiainministeriön alaisuuteen perustetun Pirkanmaan Eurooppa-tiedotuksen tiedottajana ennen Suomen liittymistä EU:hun ja hieman sen jälkeen. Vaivannäön syynä oli tietysti kansanäänestys, joka Euroopan Unioniin liittymisestä järjestettiin 1994. Tarkoitus oli vastata oikein valtion puolesta kaikkiin kansalaisten EU:sta esittämiin kysymyksiin oikeellisesti. Siinä olikin tekeminen, sillä meiltä kysyttiin varsin kaikkea. Mieleeni on erityisesti jäänyt kysymys: “Mitä eroa on Kalamarin unionilla ja EU:lla.” Tähän oli sitten annettava kirjallinen vastaus ja vielä pistettävä nimensä alle. Brilliant.

Yritin toki antaa mahdollisimman tasapuolisesti tietoa sekä liittymisen hyödyistä että haitoista. Varsinkin EU:n vastustajista aika monet pitivät koko EU-tiedotusta härskinä propagandana liittymisen puolesta ja nimittivät maakuntia kiertävää, Eurooppa-tiedotuksen nysseä “UM:n riemubussiksi”. :-) Olen vastustajien kanssa edelleen eri mieltä antamamme tiedon oikeellisuudesta. Yksi asia on kuitenkin jäänyt painamaan noista tiedottaja-ajoista: autoverotus.

EU:n koko idea on paitsi pääoman ja työvoiman, myös tavaroiden vapaa liikkuvuus. Sisämarkkinat on se peruspilari, jolla etsitään markkinahyötyä kolmansiin maihin nähden.
On siis täysin selvä asia, että tuontiautojen verotuksessa Euroopan Unionin maiden sisällä ei pitäisi olla eroavaa kohtelua sen mukaan, minkä maan kansalainen auton ostaa ja sitä ajaa.

Näiden linjojen mukaan tietysti olisin vastannut kyselijöille, mutta käytännössä oli mahdotonta ottaa selville, mitä tulisi tapahtumaan ja milloin. Niinpä tyydyin antamaan piiritullikamarin numeron asiaa ihmetteleville, ja toivoin että siellä tiedetään jotain tulevasta.

Käytännössä olen kuitenkin saanut vuodesta 1994 alkaen tuntea vaivaantuneisuutta tässä autoveroasiassa. Selkeästi Suomessa on yritetty kaikki konstit, jotta kaikkia EU-maita koskeva lainsäädöntä ei toteutuisi meidän kohdallamme. Yleensä en paljon perusta julkkiksista, jotka ovat ryhtyneet politiikkaan. Autoilijoiden kannalta lienee kuitenkin onni, että Ari Vatanen on ollut yksi parlamenttiedustajistamme Brysselissä. Henkilökohtaisesti uskon, että autoverotuksen uudistaminen olisi edelleen hautautuneena jonkin paperibarrikadin taakse ilman häntä.

Tietolaarit sikseen. Kansalaiset ovat näyttäneet jälleen käytännössä, että sitkeydellä ja peräänantamattomuudella sellaisiinkin asioihin voi vaikuttaa, joihin valtio on haluton puuttumaan. Autoverotukseen tulee vähitellen tolkku lähinnä muutamien yksityisen ihmisen aktiivisuuden myötä, koska he ovat taisteleet kalmarin lonkeroita vastaan tehtävän valtavuudesta huolimatta.