Aurinko myrskyää

Viime viikolla kohistiin siitä, kuinka auringonpilkkujen aiheuttamat purkaukset olivat kiihtyneet poikkeuksellisen suuriksi. Purkauksien voimakkuuttahan mitataan kirjain/numero-asteikolla, jossa X-luokka on jo harvinaista. Viime torstain X5-purkaus jäi kuitenkin kääpiöksi eilisen X17-kokoisen flaren rinnalla. Tämän kokoisia purkauksia on nähty historiassa ennen tätä vain pari kertaa: vuonna 1989, jolloin Kanada kärsi kovista sähkökatkoksista ja 2001, jolloin purkaus tosin suuntautui poispäin maapallosta.

Purkauksen aiheuttama aurinkotuuli on osunut maapalloon noin tunti sitten. Kuten ympärillesi katsomalla huomaat, se ei kuitenkaan tarkoita maailmanloppua, eli lippalakkia ei tarvitse vuorata foliopaperilla. Ehkä parhaiten havaittavia ilmiöitä ovat voimakkaat revontulet (Etelä-Kaliforniassa asti saatetaan havaita siellä yleensä harvinaisia revontulia). Revontulet saattavat tosin jäädä vaisuiksikin – kaikki riippuu hiukkastuulen asennosta magneettikenttään nähden.

Muita haittoja koituu satelliiteille ja sähköverkoille, jotka saattavat vikaantua entistä herkemmin. Tällä hetkellä ilmassa olevat lentomatkustajat saavat ylimääräisen annoksen röntgensäteilyä (vastaa muutamaa keuhkokuvassa käymistä). Avaruusasemalla olevat astro- ja kosmonautit ovat hieman suuremmassa vaarassa ja sen vuoksi he todennäköisesti kyyristelevät säteilykilven suojassa. NOAA:n taulukossa kerrotaan lisää myrskyn vaikutuksista (menossa on siis S4-luokan sähkömagneettinen myrsky).

Spaceweather.com seuraa auringon ja avaruuden tapahtumia jatkuvasti.

2 thoughts on “Aurinko myrskyää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *