Uusmedian loiston vuosista voi nyt lukea kirjamuodossa, raportoi Re:. “Helsinki 12 kuvaa humoristisen yliampuvasti nuoren, ylipalkatun suhteellisuuden tajunsa täysin menettäneen uusmedia-AD:n hedonistista menoa työmaailmassa ja Punavuoren baareissa. Designer-labeleita tiputellaan kirjassa tiheämpään kuin Brett Easton Ellisin romaaneissa. Myöskään kolaviivoissa, vuosikertaviineissä ja suihinotoissa ei säästellä.”
Kirjoittaja Tuomas Vimman työhistoriaan väitetään kuuluvan Razorfishin ja Grey Interactiven lisäksi myös minunkin työmaanani noin kuuden vuoden ajan toiminut IconMedialab, joten ehkäpä opuksesta tulee bongattua jotain tuttuakin. Vuosikertaviinit vielä menevät mutta noita kahta muuta taidettiin harrastaa sitten Razorilla ja Greyllä…
ohhoh, onpas “Tuomaksen” tukka lyhentynyt sitten viime näkemän. tarvinnee joskus hakea opus lainaamosta.
Alustavat arvostelut mitä olen lukenut/kuullut eivät ole olleet mitenkään erityisen mairittelevia. Kaikki kunnia yrittäjälle, mutta jotenkin tuosta tulee fiilis että kirjoitetaan sopivan namedroppaileva kirja niin kaikki puolitutut ainakin ostavat sen.
RE:ssa mainittu (sinänsä tyyliin sopiva) kommentti herra taiteilijan motiiveista sai lähinnä miettimään kirjakierron järjestämistä niin ei tule vahingossakaan lahjoitettua ylimääräisiä lateja uusmediahuorausrahastoon.
“On vaikea olla hyvä kun on niin vitun paska?” Noh, ehkä tuo on jo liian julmaa, varsinkin lukematta kirjaa. Katsotaan uusiksi kun olen saanut itseni kirjastoon ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen tuon vuoksi.
Sumppi
Tuomas Vimma näyttää olevan huipputuottelias ja säkenöivä graafisen suunnittelun maailmanluokan johtohahmo Kusti Miettinen.
Kusti taisi etsiä sitä suihinottamista ja kokkelinvetämistä sen verran monesta toimistosta, että hänet tunnetaan “etelä-Helsingin hedonistisissa uusmediajengeissä” varsin hyvin. Siksi taiteilijanimen miettimiseen käytetyn ajan olisi voinut käyttää hieman tuotteliaamminkin, koska kustantaja esittelee meille kaikille niin tutun lärvin estottomasti webbisaitillaan.
Ja Sami olihan tuo Kusti meillä tavallaan töissäkin. Nyt selvisi sekin mitä se päivisin puuhasi.
-> Leevi & The Leavings: Unelmia ja toimistohommia
Ärgh.. Vuotakaas joku tuosta PDF niin ei mee Kustin kirstuun käteistä
On se ihmisen elo ihmeelliseksi mennyt kun tavallista toimistotyötä pitää noin värittää…. Taitaa olla ja jäänyt muiden firmojen iloksi, sillä hämärästi muistan Interwebissä “hurjimmat” biletykset olleen aika lähellä sitä, että 15 hengellä painuttiin saareen yhdeksi illaksi mökkeilemään ja aamulla löytyi aina joku ajokuntoinen (helposti). T.Vimman kuvailemaa maailmaa sivuttiin korkeintaan kahvihuoneen juorulehdessä …
Eikä se meno juuri siitä muuttunut Satamassakaan. Tosin ekat pikkujoulut -97 jäi mieleen: silloin kun meitä oli vasta nelisenkymmentä vuokrattiin bussi ja ajettiin Hernesaaren toimistolta Kermaan (joo, matkaa on liikaa kävellä alkutalven vimma.. anteeksi viimassa) – ja matkalla joku sai idariidean ostaa Kotipizzasta evästä, joten jouduimme tunnin suhaamaan bussilla ympäri keskustaa, jotta saatiin menoruokaa rinnan alle. Hurjaa, oi hurjaa menneisyyttä :-)
Antti L.
Onko mielessänne käynyt, että kyseessä saattaisi olla kaunokirjallinen teos?
Miehestä itsestään en koskaan pitänyt (pitikö kukaan?) mutta arvostelisin kuitenkin kirjaa enkä kirjoittajaa. Kävin ruokiksella Akateemisessa selailemassa opusta. Veikkaan, että kyllä se lukijansa löytää vaikka kirjan kieli onkin niin paksua tsadia, että se tuntuu jo vastenmieliseltä – ainakin tällaiselle nääs-murteessa kasvaneelle.
# mab
Kyseessä on vahvasti kaunokirjallinen teos. Uusmedian Jerry Cotton, paitsi huonommin kirjoitettu.
Anko: Kaunokirjallinen teos? Olihan tuo sitä kuuluisaa ironiaasi? Olihan :-)
Toki kyseessä on varmasti “kaunokirjallinen” teos ja sivuutankin itse kirjan kritisoinnin kunnes olen joskus sen lukenut. Edes osittain. Enimmäkseen kritisoinkin tapaa jolla ko. tuotetta myydään (“on ollut vuosia huippu-AD:na isoissa toimistoissa blah blah”) sekä yleistä fiilistä joka sitä kaikkea ympäröi.
Herra Miettisen (varmasti sarkastinen ja värittynyt) kommentti “halusin saada nopeasti rahaa ja pillua” kirjailijamotiivejaan selittäessä tuo mieleen lähinnä ne paskimmat rahastusstereotypiat tuosta ajasta. Juuri kun koko touhusta on tullut edes etäisesti kunniallista duunia kaikki noi kirjat saavat taas häpeämään sitä että on tullut valittua uusmeedion tie.
Pitäkööt tunkkinsa, kuten sanonta kuuluu.
Sumppi
Kannattaa kuitenkin muistaa, että haastatteluissa puhuu Tuomas Vimma, ei herra Miettinen.
Ja kirjan takakannessa herra Vimma mainitsee olleensa töissä MAINOStoimistoissa, ei uusmediassa…
Vimma puhuu mutta tyyli on vahvasti aitoa Miettistä.
Lainaten arvostelua http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+proosa&rid=842 :
“Työnteon helppoutta nykyaikana kuvaillaan niin, että tyhmä paljon työtä tekee, viisas hakee toisten työt netistä ja muokkaa niitä.”
Kuulostaa vahvasti omaelämänkerralliselta ;)
Sumppi
Jotenkin häiritsee se, että kritiikkiä kuuluu uusmeedioväeltä joka a) myöntää ettei ole lukenut kirjaa ja samaan hengenvetoon b) toteaa useaan otteeseen teoksen olleen sekä omaelämäkerrallista että tunteneensa kirjailijan ja meiningin olleen sen mukaista. Mikä mättää? Itse asiaa läheltä seuranneena alan henki oli kyllä tuon mukaista 90-luvun lopulla (tosin täytyy myöntää että kokaiini, suihinotot ja turpaanvedot lienevät hra Vimman omaa maailmaa), toisin sanoen: amatöörien puuhastelua – bisneksestä, grafiikasta tai koodista mitään ymmärtämättömien venture-rahalla tekemää vääntöä. Ala on toki aikuistunut, mutta kirjan (nimim. olen lukenut) kuvaukset toimistopelleilyistä toivat vahvasti takavuodet mieleen.
Tässä kommentti, joka tulee kaukaa Hgin uusmediaympyröiden ulkopuolelta:
Vimman kirja oli minusta kökössä överiydessään yksiselitteisen ikävystyttävä. Mikäli mies puhaltaa tietoista parodiatuubaa, pitäisi tekstin ainakin kyetä naurattamaan, mutta minulle syntyi vaikutelma tosikkomaisen itsetietoisesta feikkirankistelusta tyyliin vuoden -91 Bret Easton Ellis miinus Ellisin ehta vimma ja kyky törmätä suinpäin olennaisiin ristiriitoihin (ts. “taiteellinen näkemys”).
Jopa panemista tämä T.V. onnistuu kuvaamaan niin elottomasti, että ainakin meitsin sisäinen sladdi lerpahti jokaisen ryhdittömän bylsimiskuvauksen kohdalla.
Siedettävintä kirjassa oli luonteva läpänheitto dialogeissa.
Vaikea olla nöyrä… my ass.
> Tuomas Vimma näyttää olevan huipputuottelias ja säkenöivä graafisen suunnittelun maailmanluokan johtohahmo Kusti Miettinen.
Uhhuh.
> Kusti taisi etsiä sitä suihinottamista ja kokkelinvetämistä sen verran monesta toimistosta, että hänet tunnetaan “etelä-Helsingin hedonistisissa uusmediajengeissä” varsin hyvin. Siksi taiteilijanimen miettimiseen käytetyn ajan olisi voinut käyttää hieman tuotteliaamminkin, koska kustantaja esittelee meille kaikille niin tutun lärvin estottomasti webbisaitillaan.
Käsittämätöntä päättelykykyä, herra Nieminen.
> Ja Sami olihan tuo Kusti meillä tavallaan töissäkin. Nyt selvisi sekin mitä se päivisin puuhasi
No shit, Sherlock.
Noniin, luepas nyt kirja. Jos on varaa. Hah.
Dr. “Misti Kuittinen” Watson jatkaa piilonimien keksimistä…?
Olen kirjan lukenut, ja voin rehdisti sanoa että se on paskaa. Juu, löytyyhän sieltä Brett Easton Ellisin designerlabelit ja sitä vimmaista asennettakin, mutta tosiasia on, että teos on loppujen lopuksi ö-luokan katanamiekkailua ynnä “ajan takaa arabia Uudenmaankadulla revolveri kädessä”- tyyppistä Jerry Cottoinelua sisältävä pläjäys. Kirjan henkinen isä on Snatch-leffa: muoto ilman minkäänlaista sisältöä, mikä on ihan jees, jos sellaisesta sattuu pitämään.
Kusti on kirjoittanut kivan veijaritarinan, joka nyt vain minun mielestäni ei ole kovin korkeatasoinen. Kirjoittaminen varmasti jatkuu, ja onnea ynnä menestystä seuraavan teoksen parissa.
Se mikä asiassa lähinnä vituttaa on markkinoinnin ja teoksen sisällön täydellinen yhteensopimattomuus. Tekisi mieli palauttaa kirja Otavaan ja vaatia rahat takaisin harhaanjohtavan mainonnan vuoksi.
Otava rahastaa sillä, että jengi HALUAAA lukea että mites kauheata se nyt sitten olikaan se sekoilu, joka itse asiassa ei tainnut kovin kauheaa olla.
Hei eihän me tiedetä mitä Kusti puuhaili sen respatytön kanssa yhteisillä sairaslomilla…
Ehkä meno oli noin hurjaa Robson&Miettisen hurjana vuotena vai kauankos se hehkutus kestikään?
Ensimmäisen kuvauksen perusteella ei tosiaan tarvinnut kauaa miettiä kuka kirjan takana oli. Ihmettelinkin mihin Kusti hävisi tuossa välillä, mutta nythän se selvisi ;)
“Ehkä meno oli noin hurjaa Robson&Miettisen hurjana vuotena vai kauankos se hehkutus kestikään?”
Muistaakseni Robson&Miettinen sai aikaan kaksi saittia (tai ainakaan muita en nähnyt) jotka molemmat olivat aikanaan täysin samanlaisia – jopa niin pitkälle että kun nyt hakee googlella robson&miettistä niin lopputuloksena on paloja siitä toisesta saitista. Oli näköjään HTML:aa kopioidessa unohtunut vaihtaa title.
Ainoa varsinainen muisto ko. putkasta näyttäisi olevan archive.orgin säilömä framesetti ja RE:n keskustelu: http://www.rekaksois.com/keskustelu/showthread.php?threadid=249
Sumppi
Mussukat, rauhoittukaa.
Luin juuri kirjan (rahani hassanneena entisenä uus- ja vanhamedia-“ammattilaisena” turvauduin perinteiseen, eli kirjastoon – meidän äiskä kun on maalaiskunnan kirjastotäti, niin sain vastamuovitettuun teokseen ns. ensiyön oikeuden), ja tykkäsin kuin hullu polkupyörästä.
Kehuin just niin paljon toisaalla, etten enää jaksa, mutta annetaan nyt tässäkin erityismaininta kielestä ja hyvin käytetystä, klassisesta, Cocteau-henkisestä sisar/veli-suhteesta, ja Oscar Wilde -viittauksista, suorista ja epäsuorista.
Ja kyllä, olen todistettavasti tehnyt Kustin kanssa töitä. Sekä polttanut röökiä katolla.