Uusmedian loiston vuosista voi nyt lukea kirjamuodossa, raportoi Re:. “Helsinki 12 kuvaa humoristisen yliampuvasti nuoren, ylipalkatun suhteellisuuden tajunsa täysin menettäneen uusmedia-AD:n hedonistista menoa työmaailmassa ja Punavuoren baareissa. Designer-labeleita tiputellaan kirjassa tiheämpään kuin Brett Easton Ellisin romaaneissa. Myöskään kolaviivoissa, vuosikertaviineissä ja suihinotoissa ei säästellä.”
Kirjoittaja Tuomas Vimman työhistoriaan väitetään kuuluvan Razorfishin ja Grey Interactiven lisäksi myös minunkin työmaanani noin kuuden vuoden ajan toiminut IconMedialab, joten ehkäpä opuksesta tulee bongattua jotain tuttuakin. Vuosikertaviinit vielä menevät mutta noita kahta muuta taidettiin harrastaa sitten Razorilla ja Greyllä…
Tsekatkaas:
http://www.akateeminen.com
ja sieltä vasemmasta alareunasta:
Top10
Hyvinpä näyttää paska myyvän
http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/kulttuuri/kirjallisuuspalkinto04/2004_vimma.html
On hienoa että väki voi purkaa sydäntään ja omaa huonoa fiilistä.
Mutta mikä tätä porukkaa mättää kun arvostellaankin fiktiivisen kirjan sijaan kirjoittajaa ja kaiken lisäksi mennään henkilökohtaisuuksiin?
Eikö parhaat tarinat synnyt yleensä oikeista asioista
joita väritetään ja keksitään lisää höystettä.
Tuskin kukaan olisi edes julkaisut kirjaa jos Vimma olisi kirjoittannut oikeasta elämästä.
Ketä kiinnostaisi?
Onko väki niin tyhmää täällä ettei tunnista fiktiivisiä kertomuksia?
Vai pelottaako että jotkut bileet jäi kokematta?
Onko täällä vaan kateellisia ihmisiä, joita harmittaa etteivät itse osaneet / älyneet kirjoittaa väritettyä fiktiota uusmedia-alasta?
Mitettikääpäs tarkkaan kuka tekee kyseisen kirjan markkinoinnin, ei ainakaan itse Mr Vimma
eikö tässä tapauksessa Otava olekin onnistunnut
markkinoinnissa aika hyvin kun tunteet täällä purkaantuu ja kaikken on pakko lukea se”paska”kirja.
Itse menenkin samantien ostamaan tuon kirjan,
ja ehkä ilahdutan muutamaa ystävää samaisella kirjalla.
Luin teoksen ja minusta se oli v—n hyvä.
Kaltaiselleni maalta muuttaneelle normikamppilaiselle kaikki hienot sanat eivät ihan auenneet, mutta oppiipahan tyhmä lisää, ajattelin. Uskomaton kirjoitustyyli korvasi mielestäni heikon juonen.
Nyt käsitän, että olin väärässä. Tämän keskustelun ansiosta ymmärsin, etten todella ymmärtänyt mitään.
Minun olisi pitäisi tuntea kirjoittaja. Eihän Sibeliustakaan voi ymmärtää, ellei tunne Sibeliuksen elämää. Tämän tietävät kaikki kriitikot.
Oletin rohkeasti, että Tuomas Vimmaa olisi voinut lukea tuntematta tätä Kustia, josta te nyt puhutte. Näin siksi, että taiteilijanimen tarkoituksena on joskus etäännyttää teksti kirjoittajastaan.
Nyt käsitän, että tämä kirja ei olekaan fiktiota. Se on sairaan mielen tuottama omaelämäkerrallinen teos. Ja valhetta lisäksi, koska eiväthän noin valtavat kokaiinin ja suihinottojen määrät voi olla totta. Eiväthän?
Poltan Tuomas Vimmani. Tällaista ei pidä hyväksyä.
“Eikö parhaat tarinat synnyt yleensä oikeista asioista
joita väritetään ja keksitään lisää höystettä. Tuskin kukaan olisi edes julkaisut kirjaa jos Vimma olisi kirjoittannut oikeasta elämästä. Ketä kiinnostaisi?”
Minua ainakin. Olen toki varmasti friikki tässä suhteessa, mutta suosikkilukemistoni on jokseenkin enemmän asiavetoista viihdehistoriikkia. Hyvinä esimerkkeinä tuosta Richard Bransonin Losing My Virginity, John Carmackista ja John Romerosta kertova Masters of Doom, erilaiset Apple-historiikit tai vaikkapa vielä enemmän legendahenkisempi Mötley Crüe -kirja The Dirt. Sen kirjan haluan uusmediasta, en tylsää Anttilan katalogin ja korkkaripätkän sekoitusta.
Joo, tällä kertaa on tullut jopa luettua ko. kirja.
“Onko väki niin tyhmää täällä ettei tunnista fiktiivisiä kertomuksia? Vai pelottaako että jotkut bileet jäi kokematta?”
Missatuista bileistä en katkera osaa olla, en vain osaa arvostaa pätkääkään sitä tapaa jolla koko Tuomas Vimma on rakennettu. Liian halpaa, liian heikoilla eväillä.
Seiska ja Katso varmasti osaavat arvostaa, onnea matkaan.
Sumppi
Luin opuksen vaikka ensin meinasin jättää alkutekijöihinsä. Mikä ylimielisyys! Kirjassa oli jännä imu joka näköjään vei sit mukanaan täysin mainosmaailman ulkopuolella leipänsä hankkivan tipun. ;)
Minusta kirja ikään kuin halkesi kahtia. (Näin muuten eka kerran pari iltaa sitten sen kammottavan limsamainoksen jossa toinen nuorista miehistä mm. halkiaa kahtia!)
Vimma(ine)n tarina muuttuu kirjan loppupuolella kun päähenkilö salakuunnellen saa tietää tulevista potkuistaan ja hakee kotoaan kirveen. Henkilön elämä muuttuu jahdattavaksi ja jahtaajaksi. Myös päähenkilön systeri kuva muuttuu; aiemmin hän oli pikkusisko jota päähenkilö halusi hinnalla millä hyvänsä suojella, auttaa, lelliä (jopa naida!). Opuksen loppupuolella päähenkilö kysyy siskolta ratkaisua ja sisko onkin se voimahahmo joka vie tarinaa lahtauspäätökseen ja ‘pelastumiseen’.
Loppuratkaisu oli hitsin yllätyksellinen. Sitä en voi olla ihastelematta!
Lukiessa tuli mieleen että Vimmalla on tekstiä tuottaessaan ollut silmissä vimmaiset kuvat: Kirjasta tehtäisiin hetinmiten elokuva. Sehän olisi kirjalle varsinainen bonus ellei peräti OPTIO!! Monet kohtaukset oli kuin filmikäsikirjoitukseksi laadittuja.
Vaikka nimetön päähenkilö on kirjan kertoja ja kuvaa joitain sisimpiä tuntojaan, mainosmies jää hyvinvaatetetuksi kuoreksi. Suhteensa naisiin on kammottava. Olisi kiva lukea, miten tuollainen hemmo klaaraa itsensä kasikymppiseksi! Miten häneltä sujuisi huumeisen rock’n rollin sijaan vierailu kroonikko-osastolla äitiään tervehtimässä.
En yhdy edellisiin väitteisiin siitä, että en osaisi erottaa kirjan kirjoittajaa teoksesta. En tunne kumpaakaan, “Tuomasta” saati “Kustia”. Minulla on oikeus arvostella puhtaasti kaunokirjallista teosta (ei toimi – minulla on oikeus mielipiteeseeni) ja mainoskampanjaa (rahastusta ja vedätystä).
Yhdyn siihen, että eväät ovat heikot.
Tuomas/Kusti on Helsingin kirjamesseuilla pe 29.10. klo 15.30 Nimikirjoituspaikalla. Siellähän voi testata kumman nimen hän kirjoittaa!! ;))
Tuomas Vimman kirjasta käännetään nyt sitten elokuva. Mielestäni kirjassa olikin aineksia leffaversioon, sen verran viihteelliseen tyyliin se on kirjoitettu.
En voinut viikonloppuna laskea kirjaa kädestäni. Sehän oli loistava. :]
Eikä minua voisi vähempää kiinnostaa, ovatko (jotkut) näistä tapahtumista oikeasti tapahtuneet. Eihän mitään kirjaa lukiessa voi koko ajan miettiä, että “jaa..kaikkea tämänkin kirjoittaja on ehtinyt tekemään”. Eikö tämän kirjan voi luokitella satiiriksi? Hulvattomaksi satiiriksi.
Kieli kirjassa oli hauskaa ja tapahtumat. No niin, ne tapahtumat. En voi itse “oikeassa elämässä” sietää kyseisenlaisia..miehiä, mutta lieneekö johtunut kyseisen päähenkilön niin totaalisesta kusipäisyydestä, että hänhän alkoi jo ensimmäisten kymmenten sivujen aikana vaikuttamaan.. hurmaavalta. :] Kuinka tuollaista voisi vastustaa?
Elokuvasta luin itsekin ja pelkään, että se pilaa uskomattoman voimakkaan lukuelämykseni, mutta katsellaan.
Mistä tämä valitus nyt johtuu? :) Tuleehan niitä paskoja (mikä tämä tosin ei ole..) kirjoja ulos koko ajan. Onko hra Vimma (haluan käyttää kyseistä nimeä) sitten oikeasti niin vittumainen että kaikkia tuotoksiaan on vihattava kuten miestä itseäänkin? Olenko säästynyt paljolta, kun en miestä ole tavannut..?
Hmm..missä hänet voisikaan tavata..? ;)
Kyllä se kirja mut ainakin vakuutti. Olisi voinut olla rajumpaakin!!:) Ja jotkut naiset kauhistelee (viitt. hesarin juttuun), mutta hei, mitä välii? JO on muidenkin naisten aika lukea tollasta tekstiä. Muutakin kirjallisuutta on kuin sensuroitua naisten romantiikkapaskaa! Vitun hyvin kirjotettu, voi hyvinkin verrata Charles Bukowskin ja Irvine Welshin tyyliin. Ja loppu pudotti kyllä ihan täysillä! Nerokas lopetus, joka piti lukea uudelleen, koska se oli niin täydellinen ja hyvä!
Sain opuksen vasta nyt joululahjaksi ja myönnän että se oli hillittömästi hauskempi kuin täältä lukemastani olin osannut odottaa. Reaktiot näyttävät samanlaisilta kuin jonkin Kalle Päätalon esikoisteoksen suhteen: “ei rehellisiä työläisiä saa tällä tavalla esittää”. No, suomalaiseen äidinkielenopetukseen onkin pitkään kuulunut se käsitys että “kaikki painettu on totta”.
Nimenomaan.
Sitäkään en käsitä, että uusmedia-ala tai mainosmaailma jotenkin tästä kirjasta tahriintuisivat. Minun käsityksiä opus ei muuttanut ollenkaan, oliko niitä käsityksiä edes, en tiedä.
Vimma saattaa oikeasti olla tosiaan se helvetin rasittava kitisijä, mutta mitä sillä on väliä, jos mies osaa kuitenkin kirjoittaa kohtuullisen kirjan. Kielen suhteen en vieläkään suostu tinkimään, loistavaa, ja miten se kuulostaakaan niin luonnolliselta. Juoni on heikohko ja tosiaan kaksijakoisuus alun ja lopun välillä vähän ärsyttää, mutta mitäpä tuosta. Taidan lukea kolmannen kerran, kun tänään ostin kyseisen opuksen omaksi ja sain jopa signeerauksen. *lapsellisen ylpeä* :)
Ottakaa rauhallisesti.
Lukaisin kirjan viikonloppuna ja se oli rasittava mutta imuisa lukukokemus.
Rasittavaa oli kompastella luksustuotteiden nimiin joka viidennessä sanassa, se tuntui vähän siltä kuin yrittäisi rämpiä suolla, jossa saappaat joka askelella ovat tarttua pohjamutiin eikä eteneminen tunnu mahdolliselta.
Mutta kuitenkaan kirjaa ei tietyn pisteen yli päästyään voi enää laskea kädestään ja överiin kielenkäyttöönkin tottui ja jopa kiintyi.
Juonen omituinen humpsahtaminen suvereenin hurmurihuijari Felix Krullin seikkailuista arabialamaailman pieksemiseen oudoksutti, mutta piti kuitenkin mielenkiinnon yllä ja loppu lunastui mielessäni samaan henkeen kuin Fight Clubissa – tässä sisko edusti tavallaan persoonan pimeää puolta.
Brett Easton Ellisiin Helsinki 12:a on tietenkin verrattu urakalla, mutta ehkä omassa päässäni fiilis loppujen lopuksi kallistuu kaikkein selkeimmin Patricia Highsmithin herra Ripleyn puoleen, josta on tehty ehkä paremmin tunnettu filmatisointi nimeltä Lahjakas herra Ripley.
Ja Ripleyn tavoin, loppuratkaisussa, päähenkilö kujanjuoksunsa päätteeksi joutuu konfliktiin, jossa mahdollinen “valoisa” tulevaisuus täytyy turvata tukahduttavalla menetyksellä ja viimeinenkin mahdollisuus tuntea pyytettömästi ja/tai epäitsekkäästi poistuu…
Omassa genressään kirja oli siis aivan ansiokas jos suostuu katsomaan sormien läpi pieniä yli- ja alilyöntejä niin kielenkäytössä kuin juonen kuljetuksessakin.
Todennäköisesti kirja ja sen suosio ovat kova pala niille, jotka ovat olleet mukana mainos- ja uusmediatohinoissa. Ehkä silloin kirja ja sen henkilöt tuntuvat hyvinkin yksiulotteisilta ja egoistisilta, työmaailman kuvaus vääristyneeltä. Itse en onneksi ole ollut silloin mainos- ja uusmediamaailmassa mukana, ja kirja tuntuu vain hauskalta, liioitellulta satiirilta sukupolvesta, jolla meni lujaa ja sai omasta mielestä mennäkin.
En siis ole myöskään tuntenut Tuomas Vimman nimimerkin taakse kätkeytynyttä kirjailijaa aikuisiällä. Lapsena kylläkin, ja niiltä ajoilta muistan hänet kivana ja rakastettavana, mutta sellaisiahan melkein kaikki lapset ovat.
Tämähän on mielenkiintoista. Lapsena rakastettava? :)
Kiinnostaisi oikeasti tietää, minkä takia Vimmaa vihataan niin paljon? Mitä se on duuniaikoinaan tehnyt? Ei mitään..? ;) Vai ärsyttääkö vain tämä kirjan luoma vale(?)maailma, ja kirjan saama suosio? Uskokaa minua, ei tämä kyseisen alan imagoon vaikuta mitenkään.
Voi poikarukat,
ei olisi uskonut että koko ala voi mennä noin uskomattoman läpinäkyvän markkinointitempun uhriksi. Kaikki uusmediaihmisten suorittama haukkuminen on ollut pelkästään ilmaista mainosta Vimmalle. Kirjahan on myynyt kuin häkä (Akateemisen eniten myynyt esikoinen) ja leffakin kuulemma on tulossa.
Nerokas tempaus; valitaan joku ala jonka edustajat ovat tunnettuja huumorintajuttomuudestaan ja pikkusieluisuudestaan, ja tölväistään niitä pikkasen kirjassa. Ja voila! Viestiä viestin perään ilmaista mainosta. Joku tamperelainen sanomalehtikin taisi kommentoida jo tätä asiaa.
Hauskaa!
Vitun hyvä kirja.
Älkää mussuttako.
varsinkaan jos ette ole lukeneet.
siis VITUN HYVÄ KIRJA!
pani miettimään, vähän niinkuin unta analysoisi.
hakekaa kirjastosta jos ette halua “tuomasta” sponssata.
Tuntematta kirjaa tai kirjailijaa on pakko ihmetellä sen aikaan samaa kohua. Osuiko Vimma johonkin todella arkaan paikkaan kirjassaan, kun nöin monta koiraa älähti kalikan kalahdusta? Taidampa ostaa kirjan ja lukea.
-REMU
Siis voivoi.
Sain kirjan joululahjaksi, enkä ymmärtänyt ollenkaan mistä on kyse. Olin onnistunut välttämään (ilmeisesti käsittämättömästi) kirjan aiheuttaman keskustelun. Olin siis onnettoman ennakkoluuloton kun kirjaa rupesin lukemaan! Se oli aivan perkeleen hyvä. Parasta viihdettä mitä olen aikoihin käsiini saanut.
Vieläpä kun olen mediapalveluja työkseni ostanut ja luen näitä mediaväen kirjoittamia kommentteja, vahvistuu näkemykseni alan ihmisistä. Pitävät itseään kuninkaina, arvostelun ulkopuolella olevina yli-ihmisinä, jotka surkeudessaan ymmärrä kirjallisuuden ja viihteen merkitystä. Rassukoita.
Käsittämättömän pikkusielusta ryhmää. Entä sitten jos kirja oli yliampuva? Entä sitten jos kirja ei ollut totuudenmukainen? Entä sitten jos kirja olikin totuudenmukainen? Mitä sitten???? Viihdettä se oli ainakin ja uskoisin sen sellaiseksi tarkoitetunkin! Kirjoittaja oli nähnyt järjettömän vaivan kun oli lähtenyt noin yksityiskohtia syleilevälle linjalle- täydet pisteet siitä! Odotan innolla elokuvaa ja Vimman seuraavia kirjoja; Äijällähän on otetta!
Ja te, mediaspedet, antakaa hei jo olla…
Loistava kirja, vieläpä esikoisteokseksi. Toivottavasti ei jää Vimman ainokaiseksi.