Jatketaan vielä edellistä aihetta kun kerran vauhtiin ollaan päästy… Raisujen uusmediavuosien sensaationhajuinen muistelu on näemmä tullut muotiin. City-lehden hauska juttu “Mellakka mobiilibisneksessä” kertoo siitä, miten suomalainen mobiiliviihdepalveluja suunnitellut yritys sai kulumaan 20 miljoonaa euroa riskisijoitusrahaa kahdessa vuodessa.
Jutun kertomukset alkavat välillä mennä jo uskottavuuden tuolle puolelle – osansa varmasti lienee silläkin, että kirjoittaja on myös jutun puffaaman ensi-iltaan tulevan dokumenttielokuvan ohjaaja. Mutta en ollenkaan kiellä sitä, että vuosituhannen vaihteen tienoilla järjestettyjä bileitä ja projekteja tullaan muistelemaan vielä pitkään. Etenkin sen jälkeen kun salassapitosopimukset alkavat hiljalleen muuttua merkityksettömiksi osapuolina olleiden firmojen kadotessa maan päältä (vai alkavatko?)
Ihan kaikkea ei pidä kuitenkaan uskoa. Kuten nimimerkki “totuutta_on” jutun kommenteissa toteaa: “Pelkäänkin eniten että tälläiset Meri-Teijon kaltaiset onnistuneet ja harmittomatkin jutut mitä Riotilla tapahtui paisuvat ‘ryhmäseksiorgioiksi’ nyt kun sitten firman tarinaa on päätetty alkaa tekemään sensaatiojutuksi näemmä oikein urakalla.”
Varmasti itse kullakin alalla olleella on monia hauskoja tarinoita noilta ajoilta. Mekin vietimme aikoinaan kostean viikonlopun Meri-Teijossa (ei orgioita) ja muistelen eräiden innokkaiden innostuneen värikuulapyssyn kanssa loppuillasta sen verran että seuraava aamu kului mökkien seiniä pestessä. Puhumattakaan vauhdikkaista pikkujouluista joissa baarilasku oli 5-numeroinen (myös nykyrahassa). Pikkujouluissa voiton taitaa vetää kuitenkin Razorfish, joka lennätti koko toimiston väen Las Vegasiin ja takaisin – yhden illan bileisiin.
Vaikka kännisistä toilailuista, hulvattomasta rahankäytöstä ja tuhoontuomituista projekteista riittääkin hauskoja tarinoita, on kuitenkin surullista jos koko uusmedian historia kiteytyy siihen. Kaikki ei oikeasti ollut hedonistista suhteellisuudentajutonta menoa vaan ainakin itselläni aikaa kuvaavina teemoina ovat erinomainen yhteishenki ja innostunut luovuus. Ja mikä parasta, siitä on kulkeutunut paljon myös 2000-luvulle.
Kerään mielelläni sensaationhakuisten lööppitarinoiden vastapainoksi ja rinnalle oikeita uusmediamuistoja. Kerro oma tarinasi tämän jutun kommenteissa – nimettömänä jos niin haluat.
Jos vertaa viittä vuotta Iconilla näihin legendoihin mitä tämä nouseva uusmedianostalgia näyttää tuottavan tulee väkisinkin mieleen että meillä meno oli varsin rauhallista, monessakin suhteessa. Palkat olivat jälkikäteen kuulemiani ulkopuolisten arvioita realistisempia ja kulutuspolitiikka muutenkin varsin maltillista. Noh, enimmäkseen ainakin.
Toki se fiilis oli kaukana jäykästä konttori-ilmapiiristä mutta lähinnä melko viattomalla perhehenkisellä tavalla. Tai ehkä olen vain edelleenkin kovin naiivi asian suhteen. Jälkikäteen muistellen nousee pintaan lähinnä arkista duunia piristäneitä hassutteluja varsinaisten bilemuistojen tullessa vasta myöhemmin.
Jaa ne legendat? Noh, en tiedä olisivatko ne edes hauskoja muille kuin ne itse kokeneille.
Sumppi
Kyllä tuntuvat hemmojen muistelot tosiaan aika rankoilta meidän meininkeihin verrattuna.
Kovimmat ylilyönnit johon itse muistan sortuneeni(-mme) oli tämä “hurjan kallis” yksityisnäytös jostain Austin Powers -leffasta asiakkaamme Finnkinon Tennispalatsin pikkuteatterissa ja siiderit sen jälkeen. Näihin orgioihin tuli jengiä bussilla Tampereelta ja taisi se maksaakin ainakin 500€. On se silti aika kaukana Las Vegasiin lentelemisistä.
Yhdet kesäbileet Tampereella (“Fun Day Out”) oli hauskat ja kosteat ja oli cateringiä ihan Helsssingistä saakka. Mutta ei sekään ollut tolkuttoman kallista (vaikka hienot Icon Medialab -hupparit tehtiinkin). Ainoa orgijoitsija noissa bileissä oli eräskin alaa vaihtanut huippu-AD, joka yritti epätoivoisesti vikitellä erästä toista työntekijää. Itse muistan bileistä vain sen, että aamulla vedin fillarilla katumusharjoitusmielessä lenkin ja meinasin saada sydänkohtauksen. Päätin katua sekoilua myöhemmin.
Vuosikertaviineihin muistan liittyvän vain yhden asian. Silloin kun meitä oli joku 15-20, ostin koko henkilökunnalle joululahjaksi pullot vuoden 1990 – kyllä – Dom Perignonia (joka edelleen on Alkoissa melkein halvimman hintaista mitä planeetalta saa; vink-vink!). Helmiä sioille-osastoonhan se pääsääntöisesti meni, mutta oli se aika hienoa niille, ketkä arvostivat. Muistuupa siitä jutusta mieleen yksikin detalji: Eräs koodaajamme, kutsuttakoon häntä vaikka nimimerkillä “porho”, oli humalatilassaan päättänyt erään ravintolaillan jälkeen ja muiden alkoholijuomien loputtua – klassisesti – avata tuon Dom Perignonin puoli viiden aikaan aamulla kotonaan. Todettuaan huoneenlämpöisen kuohuviinin yksitotisesti “pahaksi” hän oli jättänyt pullon auki keittiön pöydälle. Aamulla oli kaverilla kuulemma ollut pieni morkkis.
Olin ilmiselvästi kyllä väärää firmaa vetämässä, Razorin ja muiden firmojen meiningit kuulostavat todella asiallisilta! Kokkelia, suihinottoja, orgioita, lasvegasia ja riskirahaa. Wau! Noista hommista kun pääsisi tekemään vaikka jonkun muun rahoilla vielä leffan!
– Alex
P.s. Ne vahvasti subventoidut sukelluskurssit (Icon Divers, anyone) oli puhtaasti henkilökunnan fyysisen hyvinvoinnin edistämistä.
“Huumeita, viinaa, naisia ja rahaa”, niin se toinenkin klassikko alkaa. Oma hatara käsitykseni aiheesta perustuu vielä näkemättömään tuskin lainkaan väritettyyn elokuvaan ja inhorealistiseen sävyyn kirjoitettuun artikkeliin it-alan arvostetuimmassa julkaisussa. Kirjasta en edes ole kiinnostunut. Muistan kyllä kolleegoideni kanssa joskus ihmetelleemme itseltämme puuttuvia työsuhdehuoria, pakollista kokkelia aamulla, downereita illalla ja rahamäärää mikä tekisi Soroksen kateelliseksi. Rikottiin me sentään tahallamme kiintolevy, mut se oli jo vanha ja rikki muutenkin.
MUNASILLAAN! Ilmeisesti jotain yhteistä oli kaikilla aikakautensa firmoilla kuitenkin. Pitää vain muistaa, että joillekin munasillaan olo on luonnollisempaa kuin toisille ja osa saattaa viattoman munasillaan olon muistaa orgioina, joihin osallistui ainakin koko yhtiö, työntekijoiden ystävät ja kylän miehet. Vapise Houston 620! Pikku anekdoottina munasillaan olosta voin kertoa, että varmana muistijälkenä ja etäisenä huhuna erästäkään asiakasprojektia ei ole koodattu munasillaan as such. Sitä koodattiin omalla kyrvällä näppistä takoen. Näin meillä. Ja mitä noihin uusmediasuihinottoihin tulee, niin itse koitin ja koitan edelleen vältellä ottamasta suihin työn puolesta ja vapaalla. Heteromiehen taakka, mut jonkun sekin on kannettava.
Mitä rahankäyttöön tuli niin aina itara controlleri, vittumaisen umpi-pihi toimari ja ilmeisen laihialainen toimintaympäristö hoiti asiat niin, että koskaan en nähnyt niitä niin himoitsemiani kolmea Aiboa käytävällä leikkimässä ja työilmapiiriä kohentamassa. Samoin kävi rekkakuoramalliselle Mindstormeja. Vittu mikä lafka. Ne olivat _MINUN_ mielestäni tärkeitä ja projektien kannalta oleellisia motivaattoreita. No, opinpa ainakin keskittymään edes etäisesti oleelliseen. Kiitos siitä.
Kivaa aikaa se oli, vaikken tuntenutkaan eläväni aallon harjalla toteuttamassa jotain suurta(tm). Ehkä kuitenkin itselle jää päällimmäiseksi samikin ja sumpin mainitsemat perhehenkisyys ja innostuneisuus, vaikea kuvailla tarkemmin. Vaikka rahaahan uusmediaan mentiin tekemään, ei ystäviä. Vähänpä tiesin.
r0ck
http://www.nokiaventurepartners.com/release041900.html
Alex, ota se pilli pois nenästä – muistisi alkaa jo selvästi lipsua. Oman Domppani jaoin arvokkaasti Y2K:ta juhlien, käsi lipassa, kyynel silmässä ja vain sinua ajatellen, rakas Allu.
Sen sijaan eräällä nimettömällä toisella koodaajalla ja firmamme _pätevällä_ AD:lla taisi olla jotain vähemmän miellyttäviä muistikuvia kyseisestä janojuomasta (sic). :)
Sen sijaan se tarina minusta, siitä tuberkuloosia sairastavasta lampaasta, purkista moottoriöljyä ja vihaisesta maatalon isännästä on täysin totta. Ja luoja mikä morkkis!
korho
Korho: Pientä kunniaa sitä pitääkin osoittaa.
Omat aivosoluni olen selvästi tuhonnut jossain, koska sekoitin nämä dynaamiset hahmot villissä mielikuvituksessani.
Taisipa tosiaan olla “pisto” ja “pankela” asialla :-)
Pahoittelut kaikille vääryyttä kärsineille.
Vapaus Jan Wellmanille!
Parhaita viinejä, koksua ja naisia. Kaupungin sykettä, trendibaarien tunnelmaa. Merkkipukuja ja loppumattomia suihinottoja.
Vain parasta.
http://kaunis.to/tuomas_vimma/vain_parasta.jpg
Kas, postasin sit väärään artikkeliin. Noh, uusmediaa kuitenkin.
Sumppi
Ai että kun oikein meinaa tippa tulla linssiin kun luin vanhoja muistoja iki-ihanista Icon-vuosista :)
Upeaa aikaa ja hyviä muistoja. Silti allekirjoitan tuon Samikin kommentin, jossa hän mainitsee luovuuden ja tiimihengen. Sitä kun aina tarvitaan, myös muissa ammateissa!
Meri-Teijo oli hieno keikka! Samoin Icon Diversin sukelluskeikat. Ja se kun painettiin Ranksun kanssa lakanat päällä yhden Hesan keskustan ravintolan portaat alas pikkujouluissa; “aaveet kun ei näy ja voivat sikailla ja muut ei huomaa”. Kuka muistaa Jorma-bottia vielä..?
Ah, those days..
Kellään tallessa vanhoja kuvia “tiimipäiviltä” tms. toimistoajoilta?
Masa