Monet jo varmaan tietävät, että harrastan mm. dekkareiden kirjoittamista omaksi iloksi – en ole vielä koskaan tarjonnut mitään kustantajalle. Kimmokkeen kirjailuun on jo toisena vuonna peräkkäin antanut Nanowrimo, jossa on tänä vuonna paljon suomalaisiakin osanottajia, erityisesti scifistejä. Kuukaudessa kirjoitetaan 50 000 sanaa. Aihe on vapaa, eikä tähtäimessä ole määrä vaan laatu. Tietty joillakin meistä sitä priimaa aina vain pukkaa. :-)
Tällä kertaa ajattelin kolkata muutamia hahmoja vuosilta 1989-1991. (Tai siis murhaaja kolkkaa ne, minä kirjoittajana vain avustan.) Törmäsin kuitenkin muistin lyhyyteen. En enää jaksa palauttaa mieleen tarpeeksi eläviä yksityiskohtia tuolta ajalta. Siitä olen varma, että ennen kännyköitä kaikki oli hankalampaa. Mieleeni on myös elävästi jäänyt hypetys kasinotalouden uhosta ja tuhosta. Sen sijaan monet arjen pikku asiat saavat mieleni tyhjenemään. Tuliko radiosta ohjelmaa yöllä? Mitä yökerhoissa tanssittiin? Joko kaikki söivät pitsaa ja vuokrasivat leffoja Makuunista?
Kuulisin mielelläni lukijoiden muistelmia tuolta ajalta!
Kyllä -80 luvulla jo syötiin pizzaa suuresti. Muistan jo -80 luvun puolivälissä kun nettipioneerien kanssa (bbs väki) järjestettiin aina tapaamisia pizzeriossa Helsingissä.
Radiosta kuunneltiin ainakin stadissa Radio Cityä ja oli niitä muitakin paikallisradiota jo silloin. Ajelin meinaan taxia öisin siihen aikaan (opiskelun ohessa) ja muistan hyvin, että radiosta tuli öisin hyvää musaa. Harvoin tarvitsi kasetteja kuunnella.
1989 tanssittiin Paula Abdulia, Janet Jacksonia, Milli Vanillia, Richard Marxia ja Fine Young cannibalsia ainakin Helsingin yökerhoissa.
1990 taas vaikutti Sinead O’Connor biisillään Nothing Compares 2 U, Madonnan Vogue ja Phil Collins Another day in Paradisellään. Technotronicin Pump up to Jam nousi myös 1990 sinkkulistalle, jolloin mielestäni alkoi varsinainen house musiikki iskeä tavallisiin yökerhoihin.
1991 muistan hyvin ainakin Madonnan Justify my Love, Roxetten Joyride, REMin Loosing My Religion, sekä tietty Janet Jacksonia, Whitney Houstonia yms.
Enpä olisi muuten vastannut, mutta soitin pari viikkoa sitten DJ keikan, jossa minua nimenomaan pyydettiin soittamaan -80 luvun tanssihittejä, jolloin jouduin itsekin verestämään muistoja – milloin mikäkin biisi oli hitti :D
–Ahti
Radio-ohjelmista en niin tarkkaan tiedä, mutta eikös Radiomafia aloittanut 1992 ja sitä ennen ei varsinaista rokkia ja poppia soittavaa radiota ollut olemassakaan, paikallisradioita lukuunottamatta. Valtakunnallisia tv-kanavia oli vain kaksi ja MTV3 esitti ohjelmansa YLE:n ohjelmien lomassa. Kolmoskanava oli olemassa, mutta näkyi vain kaupungeissa.
Kotien pelikoneena toimi 8-bittinen Nintendo ja Commodore 64/128 olivat edelleen hengissä. CD-levy alkoi yleistyä, mutta levykaupoissa vinyyli oli edelleen ykkönen. CD-levy maksoi 99 markkaa. Kasetteja myytiin enemmän kuin CD-levyjä.
Pizza oli jo tuttu, leffoja vuokrattiin ainakin R-kioskeista. Kahdenkympin seteliä ei vielä ollut ja kolikotkin olivat niitä vanhanmallisia. Televisiossa naurettiin ainakin Pulttiboisille ja 1990-91 pohdittiin kuka mahtoikaan murhata Laura Palmerin.
Bensan hinta taisi olla alle viiden markan ja olutpullo maksoi hieman yli vitosen. Tupakka-askin sai reilulla kympillä. Neuvostoliiton perestroika ja glasnost puhuttivat ja Gorbatshovin uudistuksia kannatettiin varovaisesti. 1991 räjähti, kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Sitä ei moni tahtonut uskoa ja monet pelkäsivät, että valta päätyy vaikkapa Zhirinovskille, joka siihen aikaan oli antanut lausuntoja Suomen kuulumisesta Venäjälle.
Siinäpä niitä tärkeimpiä mitä muistan. Vanhemman väen touhuista en niin tiedä, kun olin tuohon aikaan vasta murrosiän alkuvaiheessa, mutta nuo ainakin ensimmäisenä tulivat mieleen.
“Aihe on vapaa, eikä tähtäimessä ole määrä vaan laatu. Tietty joillakin meistä sitä priimaa aina vain pukkaa. :-)”
Eikö se ollut juuri toisinpäin? Että pääasia kunhan saa kirjoitettua ne 50 000 sanaa, laadusta viis. :)
Ah, 89-91. Suuremmissa kaupungeissa saatiin nauttia televisiossa Kolmoskanavasta ja sen pyörivästä triangelilogosta. Kaapelissa oli lisäksi PTV. Taivaskanavathan saivat nimensä Sky Channelista. Lisäksi televisiosta katseltiin myös Super Channelia ja toki myös MTV:tä, joka siihen aikaan oli vielä aika kova juttu.
CD-levyjä toki jo osteltiin kaupasta, mutta ihan yhtä usein käpälään saattoi tarttua myös vinyylilevy. Videovuokraamot kukoistivat (kaikki eivät olleet vielä ketjuuntuneet) ja R-kioskiltakin vuokrailtiin leffoja.
Tampereella bussissa maksettiin pahvisella leimakortilla (samantapaisella mitä pääkaupungissakin käytettiin vielä parisen vuotta sitten, hähähä).
Kun Radio Musa aloitti ympärivuorokautiset musiikkilähetykset, kaverit sanoivat että nyt ei tarvitse enää ostaa levyjä. Itse ajattelin hiljaa mielessäni jatkoksi “…jos tykkää niiden musiikkimausta”.
Laskut maksettiin yleensä laittamalla ne maksupalvelukuoreen ja tiputtamalla pankin postiluukusta. En muista koska maksuautomaatit tulivat… telnet-pohjainen päätepankkikin tuli jossain vaiheessa, mutta se taisi olla jo paljon myöhemmin.
Pankkikortit sopivat vain tietyn ketjun automaatteihin. Itsekin avasin tilin KOP:iin vain sen takia että rappukäytävän edessä oli niiden automaatti.
Pizzaketjuja oli kaksi suurta: Kotipizza ja Noutopizza. Hesburgerista tiesivät vain turkulaiset.
Kännyköitä oli vain pisnesmiehillä ja ne olivat NMT-450 tai NMT-900. Ysisatanen ei kuulunut läheskään niin hyvin kuin 450.
Modeemit olivat nopeudeltaan 2400 bps (eli 0,002-megaisia jos nykyisiin laajakaistoihin verrataan). Tavalliset nörtit soittelivat niillä BBS-purkkeihin ja me yliopistolla duunailevat yliopiston soittosarjaan. Kun soitti modeemilla, tarvittiin päätelaiteohjelma. Sen asetuksista piti määritellä mm. stop-bitti, päätelaitenopeus ja XON/XOFF.
[{kk|set olivat 7-bittisi{. Jos ohjelmoi päätteellä ja siinä olivat skandit päällä, kaarisulkujen tilalla näkyi ääkkösiä.
while (i<0) ä i++; å
Tietokoneena oli Commodore Amiga, Atari ST, Sinclair QL, Amstrad tai PC/AT-klooni (eli 286 ja peräti 386). Macintoshit olivat niin kalliita että niitä ei ollut kellään.
Tietokoneissa käytettiin lerppuja tai korppuja. Korput olivat kalliimpia. Levykkeitä niitä myytiin joko yksi- tai kaksipuoleisina – yleensä ostettiin yksipuoleisia koska ne olivat halvempia mutta toimivat yleensä kaksipuoleisinakin.
Musiikkia kopioitiin käyttämällä kasetteja. Yleensä äänittäessä laitettiin päälle Dolby B mutta kuunnellessa ei. Sillä tavalla ääni kuulosti kirkkaammalta. Hifisteillä oli myös Dolby C ja he ostivat kromi- tai metallinauhoja (joille tavallisilla vehkeillä äänitetty musiikki kuulosti myös kirkkaammalta). Stereoissa oli loudness jota pidettiin aina päällä (paitsi hifistit). Kasettejakin sai kopioitua kaksipesäisillä dekeillä ja peräti tuplanopeudella. Äänenlaatu ei ollut enää silloin kovin hyvä.
Videoelokuvia kopioitiin roudaamalla kaverin nauhuri ja kytkemällä laitteet toisiinsa Eurojohdolla (nyk. Scart).
Kovilla jätkillä oli elokuvia laserlevyillä – ei siis DVD, vaan sellainen vinyylilevyn kokoinen.
Baarissa ostettiin useimmiten neloskaljaa. Kolmosta ostavat olivat nynnyjä, paitsi sen jälkeen kun yhtäkkiä kaikki alkoivat juoda kolmosta.
Helsinki-Tampere-moottoritie loppui jossain Iittalan liepeillä. Loppumatka oli mutkainen ja tylsä.
Televisiosta tuli alkuillasta No TV jossa Frank Pappa käsitteli päivän uutisaiheita. Pulmuset oli vielä silloin hyvä.
Ulkomaisia lehtiä tilattiin lähettämällä tilauskuponki kirjeessä ja oheistamalla mukaan pankista ostettu shekki (jonka ostaminen oli kallista).
Internetissä ei ollut WWW:tä. Sen sijaan luettiin uutisryhmiä rn:llä, sähköpostia mail-ohjelmalla tai elmillä, haettiin ohjelmia, tekstejä ja kuvia ftp:llä, haettiin tietoa gopherilla ja irkattiin.
Nörtit tulostivat seinälle ASCII-grafiikalla tehtyjä tyttökuvia.
Printtaukset tehtiin usein raidalliselle jatkolomakkeelle, jonka reunoissa oli reiät. Reikäosan sai repäistyä pois mutta isosta nipusta repiessä se ei yleensä lähtenyt kunnolla. Printterit olivat yleensä matriisikirjoittimia, joista tuli hermoja repivä ääni. Jos halusi parempaa jälkeä, käytti NLQ (Near Letter Quality) -printtausta, joka tulosti joka rivin kahteen kertaan.
Kuten yllä mainittiin, televisiossa oli kaksi kansallista kanavaa. MTV:llä oli ohjelmia Yleisradion ohjelmien välissä. Kun lähetys siirtyi Ylestä MTV:lle, välissä tuli yhtiöiden tunnus. Yöllä tuli lumisadetta. Kun lähetys loppui, juuri ennen lumisateen alkamista kuului äänisignaali “pi-pi-pi-pi”, joka sammutti lähetysverkon.
Radiossa oli ykkösverkko ja kakkosverkko. Kakkosverkosta tuli myös yöradiota.
Teekkareilla oli vaaleanruskea nahkatakki ja salkku (ehkä niillä on vieläkin).
Katso myös nämä:
http://tinyurl.com/4erb2 (luokkakuvia 80-luvulta)
http://tinyurl.com/4tdpj (luokkakuvia 90-luvulta)
Tämä siirtymä nelosesta kolmoseen on jäänyt kummastuttamaan minua. Mihin se perustui? Miten se tapahtui niin nopeasti?
Kun minä rupesin juomaan kaljaa 14-vuotiaana -93, kaikki joivat jo kolmosta.
Katja, kyseessä täytyy olla jokin freudilainen lipsahdus. Osoittaako se, että salaa tähtäänkin laatuun, enkä määrään? Hmmm!
Sami, olipa edustava otos *oikeaa* kasarimuotia noissa luokkakuvissa. :-D
Olisko tuo siirtymä nelosesta kolmoseen johtunut siitä, että kauppojen alkoholinmyynti vapautettiin, eikä tarvinnut joka kunnassa enää lähteä Alkoon asti ostamaan olutta, jolloin valinta luonnollisesti oli kolmonen, koska nelosta ei saa kaupasta edelleenkään. Toinen syy on saattanut olla verotuksellinen, sillä nelonenhan on kalliimpaa, vaikka esim. alkoholimäärässä on mitätön ero kolmoseen nähden.
Itse muistelen (jo silloin luontaisena alfana ja edelläkävijänä, heh) siirtyneeni juomaan kolmosta jo ennenkuin se oli “muotia”.
Omia perustelujani olivat parempi maku ja se että ei sitä ihan välttämättä tarvinnut aina olla niin tuhannen kännissä. :-)
Keppanaa sai kaupasta kokemukseni mukaan jo 80-luvun puolivälissä, todennäköisesti heti 1.1.1969 kuuluisan keskiolutlain tullessa voimaan.
Muistelisin, että kolmosen hinta varsinkin ravintoloissa muuttui radikaalisti. 80-luvun lopulla tuoppi oli helposti 23-25 mk, nelonen ja kolmonen suunnilleen saman hintaisia, mutta 90-luvun alussa kolmosen tuoppihinta putosi yleensä viiteentoista markkaan. Winkkarissa oli 13 mk ja hinta pysyi pitkään alhaalla: 11 mk tuopit eivät olleet harvinaisia tarjouksia. 18 mk pidettiin jo vähän kiskontana.
Kirjoituksesi kannalta taitaa olla olennaista koska tämä keppanajuttu tarkalleen tapahtui. Ai niin: tuontioluita alkoi tulla kauppoihin vasta 80-luvun lopussa. Ensin vain jotain Tuborgia ja yksitellen muita merkkejä (varmaan oli keksitty jokin tyhmä sääntö mitkä hyväksytään että päästään tekemään kiusaa), mutta parissa vuodessa tämäkin este poistui. 1993 juotiin Solia, se taisi olla ensimmäinen oikeasti muodikas tuontiolut, vaikka erikoisuutta tavoitellessa tuli aiemminkin osteltua.
Kännykättömyydestä: treffit, niiden sopiminen ja odottelu. Viivyttely vitutti. Varsinkin siinä pisteessä kun alkoi harkita odottelun lopettamista. Köyhillä opiskelijoilla ei välttämättä ollut tavallistakaan puhelinta (esim. minulla), ja elämäntapa oli aika mielenkiintoinen. Nopein tapa ottaa yhteyttä saattoi olla kirje. Kotiin piti tietenkin soittaa puhelinkioskista, mutta kukapa sitä olisi muistanut tehdä säännöllisesti.
Puhelimettomuudesta edelleen: puhelinlinjan aukaiseminen oli muistaakseni törkeän kallista, vaikka puhelujen hinnat halvat. Piti ostaa puhelinosake, joka maksoi monta tonnia. Myöhemmin taisi tulla jotain hitaammin maksettavia juttuja. Kännyköitä halveksittiin. Niitä oli vähän, akut painoivat ja ihmiset vannoivat, etteivät koskaan hanki sellaista.
Vaatetusomituisuuksia: salihousut, silkkipusakat, purtsarit, murrettuväriset havaijilaispaidat. Nykyään ajan vaatteet näyttävät ohuine kankaineen, väreineen ja löysine leikkauksineen siltä, kuin ihmiset olisivat pukeutuneet kaupan muovikasseihin.
Kotiin sai puhelimen myös ostamatta osaketta. Sitä kutsuttiin vuokraliittymäksi. Tosin siitäkin piti jonkinlainen avausmaksu suorittaa. Puhelinkone otettiin myös vuokralle (siihen aikaan ei tainnut olla vielä kaupassa niin suurta valikoimaa lankapuhelimia kuin nyt).
Puhelinkioskeihin olivat joskus niihin aikoihin juuri tulleet puhelukortit joita jotkut sitten keräilivät. Ja tietysti niitä oli useita eri standardeja operaattorin mukaan.
Jokos silloin langattomat kotipuhelimet alkoivat olla laillisia? Ainakin 80-luvun alkuvuosina niitä ei saanut olla, ja jotkut salakuljettivat sitten Panasonicceja ja muita elokuvista tuttuja vempuloita ulkomailta. Silloin muuten radio-ohjattaville autoillekin piti hakea lupa poliisilaitokselta tms, mutta tämä menee jo aiheen ulkopuolelle.
Ai juu, oluesta vielä. TV-mainoksissahan ei saanut mainostaa muuta kuin ykkösolutta, joten oli tärkeää että muuten ihan tavallisessa mainoksessa jossain kohtaa todetaan näkyvästi “Ykkönen” tai “I”.
Tuo vaatimus taisi olla vielä pitkälle 90-luvullekin.
Muistelen, että nuo vuokraliittymät alkoivat yleistyä vasta 90-luvulla. Todennäköisesti vastaiskuna kännyköiden esiinmarssille. Voin olla tietenkin väärässäkin.
Tommi, minulla oli vuokraliittymä jostain 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Kun reilusti myöhemmnin havaitsin, että puhelinkoneen vuokraa oli tullut maksettua suunnilleen 2000 markan edestä, ymmärsin sentään luopua myös laitteen vuokraamisesta liittymän lisäksi.
Ahdin ohjeiden mukaan netistä valutetut hitit saivat minut paitsi muistamaan, miksi kannatti ottaa opintolainaa (tämä tieto on ollut välillä aika lailla kadoksissa), myös sen miksi Tampereella Doris ja yo-talo olivat ylivoimaiset tanssipaikat.
Vuosina 1989-91 olin yläasteiässä, joten elämä oli hyvin jännittävää :-)
Samik muisteli langattomia kotipuhelimia. Vuonna 1990 ne olivat kyllä laillisia, mutta kalliita, joten pyysin luokkakaveriani ostamaan jenkeistä pari sellaista, kun he oleskelivat siellä muutaman kuukauden. Hinta oli murto-osa siitä mitä johdottomat Suomessa maksoivat, mutta jenkkimallit olivat täällä periaatteessa laittomia, sillä ne eivät olleet Telehallintokeskuksen hyväksymiä. Merkit olivat Panasonic KX-T3620 ja KX-T3720. Ostopaikka oli muuten P.A.H. Enterprises Lake Worthissa, Floridassa. Muistan vielä puhelinnumeronkin sinne, mutta se taitaa mellä jo otsikon ohi… Jälkimmäisessä mallissa oli myös sisäpuhelumahdollisuus. Myin molemmat hyvällä voitolla tutuille, toisen heti ja toisen myöhemmin.
Luokkakaverin kanssa luettiin Ei Ainoastaan Hakkerin Käsikirjaa, jossa kerrottiin mm. sokeasta kaverista, jolla oli absoluuttinen nuottikorva ja joka pystyi eritaajuisilla vihellyksillä huijaamaan puhelinkeskuksia ja mm. soittelemaan ilmaisia puheluita. Muutos analogisista digitaalisiin puhelinkeskuksiin oli menossa, mutta lankapuhelimet toimivat usein vielä pulssivalinnalla äänivalinnan (DTMF) sijaan, joten huvittelimme soittamalla kavereille ilman numeroiden pyörittämistä, hakkaamalla nopeaan tahtiin nappia jonka luuri painaa pohjaan kun se lasketaan alas. Toimiii muuten vieläkin, jos nappi on tarkoitukseen sopivanlainen ja sormessa on oikea tatsi! Puhuttiin, että sitten kun kaikki puhelinkeskukset ovat digitaalisia, voidaan siirtyä semmoiseen ihanaan mahtavaan järjestelmään kuin ISDN. Ihan samanlaista hypeä kuin UMTS sittemmin.
PC:llä pelattiin Police Quest I:tä ja II:ta. Tuhmat pojat pelasivat myös Leisure Suite Larryä.
Puhelimista vielä…
Suoritin varusmiespalvelukseni 80-luvun lopulla, jolloin puhelut siviiliin suoritettiin kolikkopuhelimilla. Komppaniassamme oli alakerrassa kolikkopuhelin, jolla soittaminen onnistui tunkemalla hakaneula tms. raha-aukkoon. Tiettävästi tällä tavalla soitettiin kyseisestä puhelimesta melkoinen määrä puheluita ilmaiseksi. Jostain syystä sama ei onnistunut missään muualla kun sitä “joku” “jossain” kokeili.
Toisaalta viestikomppaniassa palveleminen mahdollisti muutenkin ilmaiset puhelut hyvinkin hankalista paikoista. Minähän en tällaiseen tietenkään syyllistynyt ja onneksi kyseiset rikokset ovat jo vanhentuneita.