Tietoisuutemme syötetään tietokoneisiin, joissa ne kommunikoivat keskenään. Kaipaamme(ko?) lähdeviitteitä.
4 thoughts on “Jyviä”
Hei! Harkitsin toki pitkään, varustanko lainaamani lauseet ao. viitteellä/linkillä vai en. Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että kyse ei ole siitä mistä yhteydestä, ympäristöstä, ajatuksesta tai kertomuksesta nämä lauseet ovat peräisin, vaan siitä mitä nämä sattumanvaraiset, toisistaan tietämättömät lauseet saavat aikaan toistensa yhteyteen saatettuna. En siis etsi viksuja ajatuksia tms. vaan yksinkertaisesti lauseita jotka tavalla tai toisella pysäyttävät lukijansa, ovat jollain tavalla tietoisia itsestään. Taidanpa harkita kompromissia: marginaaliin linkkiluettelo kaikista lähdeblogeista. Miltäs se kuulostaa?
Kuulostaa hyvältä. Eli siltä, että pääsen tyydyttämään uteliaisuuteni ja seuraamaan kiinnostavaa lausetta. Tunnistitko muuten oman ajatuksesi vuosien takaa jutustani? En löytänyt enää sanatarkkaa sitaattia, mutta minulla oli se esillä pitkään.
Hiukan tuo konstikas lause ihmetytti, tuntui siis tutulta jo ennen kuin huomautit asiasta, mutta täytyy tunnustaa, etten muista. Tässä juuri kirjoituksen voima ja erityisluonne: joku kirjoittaa jotain ja se tarttuu lukijaan jopa vuosien ajaksi. Eikä tosiaan kyse ole aforistisesta tai muusta viisaudesta, ainoastaan siitä, että kieli itse tekee ihmeitä. Sitäpaitsi kyllä Pinserin voima on ihmeellinen: tätä ennen blogissa oli hyvä jos parikymmentä käyntiä per päivä, kun tämänpäiväinen luku on jo lähemmäs kolme ja puoli sataa. Kiitos siitäkin!
Minustakin on yllättävää, miten lause ympäristönsä siteistä irrotettuna voi äkkiä alkaa elää omaa elämäänsä. Muistan pohdiskelleeni moneen otteeseen, miten koneeseen siirretty tietoisuus käsittäisi esimerkiksi tunteet – olisivatko ne ilman fysiologista pohjaa todellisia… ja niin edelleen, niin edelleen :-)
Saattaa olla, ettei kukaan meistä muista myöhemmin omia lauseitaan, saati että pystyisi kirjoittamaan niitä samanlaisina toisena hetkenä. Silti tarvitsemme kontekstia (tai minä ainakin).
Hei! Harkitsin toki pitkään, varustanko lainaamani lauseet ao. viitteellä/linkillä vai en. Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että kyse ei ole siitä mistä yhteydestä, ympäristöstä, ajatuksesta tai kertomuksesta nämä lauseet ovat peräisin, vaan siitä mitä nämä sattumanvaraiset, toisistaan tietämättömät lauseet saavat aikaan toistensa yhteyteen saatettuna. En siis etsi viksuja ajatuksia tms. vaan yksinkertaisesti lauseita jotka tavalla tai toisella pysäyttävät lukijansa, ovat jollain tavalla tietoisia itsestään. Taidanpa harkita kompromissia: marginaaliin linkkiluettelo kaikista lähdeblogeista. Miltäs se kuulostaa?
Kuulostaa hyvältä. Eli siltä, että pääsen tyydyttämään uteliaisuuteni ja seuraamaan kiinnostavaa lausetta. Tunnistitko muuten oman ajatuksesi vuosien takaa jutustani? En löytänyt enää sanatarkkaa sitaattia, mutta minulla oli se esillä pitkään.
Hiukan tuo konstikas lause ihmetytti, tuntui siis tutulta jo ennen kuin huomautit asiasta, mutta täytyy tunnustaa, etten muista. Tässä juuri kirjoituksen voima ja erityisluonne: joku kirjoittaa jotain ja se tarttuu lukijaan jopa vuosien ajaksi. Eikä tosiaan kyse ole aforistisesta tai muusta viisaudesta, ainoastaan siitä, että kieli itse tekee ihmeitä. Sitäpaitsi kyllä Pinserin voima on ihmeellinen: tätä ennen blogissa oli hyvä jos parikymmentä käyntiä per päivä, kun tämänpäiväinen luku on jo lähemmäs kolme ja puoli sataa. Kiitos siitäkin!
Minustakin on yllättävää, miten lause ympäristönsä siteistä irrotettuna voi äkkiä alkaa elää omaa elämäänsä. Muistan pohdiskelleeni moneen otteeseen, miten koneeseen siirretty tietoisuus käsittäisi esimerkiksi tunteet – olisivatko ne ilman fysiologista pohjaa todellisia… ja niin edelleen, niin edelleen :-)
Saattaa olla, ettei kukaan meistä muista myöhemmin omia lauseitaan, saati että pystyisi kirjoittamaan niitä samanlaisina toisena hetkenä. Silti tarvitsemme kontekstia (tai minä ainakin).