Olkaa varovaisia siellä liikenteessä

Tällaista listaa lukiessaan sitä alkaa ihmetellä että miten meikäläinen ylipäätään on vielä hengissä huristellessaan Pinserimobiililla muina miehinä eestaas Tampereen katuja: Tampereen vaaralliset ajopaikat.

Tarinan opetus lieneekin se, että kulkiessaan samoista paikoista aamuin illoin niihin turtuu ja mahdolliset yllätykset ovatkin sitten tuplaten vaarallisempia. Jossain maailmalla ajellessaan sitä istuu valmiiksi penkin reunalla ja suhtautuu ajeluun ihan eri lailla.

Päiväni murmelina

Kuka muistaa hauskan elokuvan Groundhog Day? Leffan tapahtumat sijoittuivat pieneen Punxsutawneyn kaupunkiin, jossa jokavuotisena perinteenä on sään ennustaminen murmelin avulla.

Groundhog Day, eli “murmelipäivä”, sijoittuu talvi- ja kevätpäivänseisauksien puoliväliin. Perinne kertoo, että jos tuona päivänä paistaa aurinko, on edessä vielä kuusi talvista viikkoa. Auringonpaiste mitataan siitä näkeekö talviunilta herätetty murmeli varjonsa. (Lue lisää murmelipäivän historiasta)

Ja kyseinen päivähän on siis tänään. Silinteripäinen virkailija herätti murmelin puoli kahdeksalta aamulla paikallista aikaa (14:31 täkäläistä) ja oli ennusteen tekemisen aika. Vuonna 2005 varjo näkyi, eli lisää talvista säätä on tiedossa.

Murmelipäivän juuret ovat eurooppalaisessa kynttilänpäivässä, jolloin katolilaisissa kirkoissa vihittiin käyttöön kynttilät vuoden tarpeisiin. Tapana oli sytyttää kynttilä kodin jokaiseen ikkunaan.

Lisätty todellisuus peleissä

Vähän yli vuosi sitten sivusimme Pinserissä lisättyä todellisuutta (kahdessakin jutussa), englanninkieliseltä nimeltään augmented reality. Ajatuksena on siis täydentää ympärillämme olevaa todellisuutta tietokoneiden avulla. Ilmiötä saattaa olla hieman vaikea kuvitella, mutta ehkäpä tämä ranskalainen videoleike selventää mistä on kyse: “The future of the Video Games” (Realvideo). Tuo on vielä teknologiademon asteella, mutta itävaltalaiset ovat keksineet jotain hauskempaa…
Continue reading

Säätöyö

Blogilistan julkaisemisen jälkeen moni on jo hoksannut että sivunsa voi ilmoittaa listalle itse. Sähköpostilaatikossa on kuitenkin vielä kasapäin posteja niiltä jotka odottelevat listalle pääsyä (jotkut ovat hieman tuohtuneita, enkä kyllä ihmettele). Siispä väsäämään sähköpostia kaikille vielä odottaville: ilosanoma, enää ei tarvitse odottaa, voit lisätä blogisi listalle itse! Ja parin päivän sisällä voi itse myös muokata jo ilmoitettujen tietoja! Mutta…
Continue reading