Ennen kaikki oli paremmin, eikös juu? Elokuvissa oli sitä jotain, musiikki ei ollut aina sitä samaa ja tietokonepelit keskittyivät olennaiseen. Tai ehkä ei.
Mutta ennen ainakin oli paljon helpompaa löytää hyvää sci-fi-kirjallisuutta. Kirjaston ja kirjakaupan hyllyt olivat täynnä toinen toistaan parempia sense of wonder -elämyksiä tarjoavia eepoksia. Sitten joskus 90-luvun puolivälissä alkoi äkkiä tuntua siltä että kaikki on luettu ja tarjolla oli enää väljähtäneitä jatko-osia.
Nyt heräsi kuitenkin taas tarve lukea futuristisista teknologioista, syvästä avaruudesta ja uusista perspektiiveistä. Kirjoitetaanko nykyisin enää hyviä tieteiskirjoja? Hyvät lukijat, kirjoittakaapa kommentteihin vinkkejä seuraavaa kirjakauppakäyntiäni varten. Fantasiakirjojen suosittelijat älkööt vaivautuko – Harry Potterit saavat riittää siltä osastolta.
Miten olisi kovaa faktaa ja saippuaoopperaa yhdistelevä Peter F. Hamiltonin (britti) The Night’s Dawn -trilogia? Sivuja taisi olla kolmessa kirjassa yli neljätuhatta. Kirjan kantava teema oli aika mielenkiintoinen…
En allekirjoita väitettäsi – tai sitten olen vain myöhäisherännyt.
Kiikuta kaupasta kotiin mainitun Hamiltonin lisäksi esimerkiksi suomennetut Vernor Vingen ja Alastair Reynoldsin kirjat.
Oma lukuinto hiipui ihan samalla lailla! Mukava kuulla, ettei vika olekaan minussa.
Viimeinen wow-elämys oli William Gibsonin “Idoru”, jossa oli kaksi rinnakkaista juonta ja yhdet kirjallisuushistorian tehokkaimmista cliffhangereista jokaisen luvun lopussa.
Mutta tuokin taisi olla vuonna 1995 tai jotain. Jostain syystä into lopahti ja tuoreemmat Gibsonitkin jäivät Akateemisen hyllylle.
Mutta suosikkivinkki menneisyydestä: jostain syystä Strugatski-veljesten “Stalker” jäi vaivaamaan ja se on tullut luettua pariinkin kertaan uudestaan. Suosittelen kaikille, joilta tämä on syystä (tylsä elokuva) tai toisesta jäänyt väliin.
Itselläni sense of wonderia on viime aikoina tullut kahdelta sci-fi-kirjailijalta: Richard Morganilta (Alterate Carbon, Broken Angels, Market Forces) ja Adam Robertsilta (erityisesti uusin The Snow). Kolmantena listalla on China Mieville – mies kirjoittaa mielenkiintoista ja innovatiivista tarinaa sci-fin ja fantsun välimaastosta, jopa tahallaan rajoja talloen – suosittelen ehdottomasti.
Suosittelen myös Vingeä erittäin lämpimästi. Samoin Stephen Baxter ja David Brin olisivat omalla listallani.
Viime vuosina on ilmestynyt ihan suomeksikin hyvää scifiä: edellä mainitun Alastair Reynoldsin Ilmestysten avaruuden (Like, 2003) ja Kuilukaupungin (kaksi osaa, Like, 2004) lisäksi kannattaa tutustua M. John Harrisonin Valoon (Like, 2004).
Jos lopetit scifin lukemisen 1995 kieppeillä, ehditkö lukea Iain M. Banksia? Viime vuonna suomennettu Tähystä tuulen puolta (Loki) on mainio kirja, samoin suomentamatta jäänyt Excession. Nämä kaksi kuuluvat siis Kulttuuri-sarjaan kuten edeltäneetkin suomennokset Muista Flebasta (Loki, 1993) Pelaaja (Loki, 1994) ja Aseiden käyttö (Loki , 1997).
Kaikki edellä mainitut kirjailijat kirjoittavat uudenlaista avaruusoopperaa. Luvassa on siis mahtavia visioita, mutta myös älykkäämpiä pohdintoja ja teemoja kuin perinteisessä laserpyssy-avaruusristeilijä -rämistelyssä.
Kotimaisessa scifissä piristävä yllätys oli viime vuonna ilmestynty Tero Niemen ja Anne Salmisen Nimbus ja tähdet (Atena). Siinä oli perinteisen kultakauden avaruusscifin ihmeen tuntua. Ja jos haluaa lukea jotain Douglas Adamsin ja Stanislaw Lemin huumoriscifin kaltaista, kannattaa yllättäen lukea Mikael Niemen Nahkakolo (Like, 2004).
Kaiken kaikkiaan minusta on alkanut tuntua siltä, että noin 10-15 vuoden fantasiabuumin jälkeen scifi on tekemässä comebackia.
Jos haluaa pysyä kärryillä, mitä tapahtuu englanninkielisessä scifissä, kannattaa lukea Tähtivaeltaja-lehden Kutzpah-palstaa. Ja tietenkin netissä on kotimainen scifi-foorumi Babek Nabel (http://babeknabel.fi).
Miten olisi Neal Stephenson? minulla on “Snow Crash”, mutta sen jälkeenkin on tullut lisää bittiavaruudessa liikkuvia kirjoja.
banks, ken macleod ja neil stephenson.
Ehdottomasti Harry Harrisonin Ruostumaton Teräsrotta -sarja ja ehkä varauksellä saman henkilön Bill, linnunradan sankari. Itse en kyllä Billistä pitänyt mutta joihinkin se iskee. Teräsrotat ovat ehkä sitä hieman erilaista avaruusoopperaa, mutta ehdottomasti mahtavaa luettavaa.
Ihan perinteistä meininkiä on sitten tietenkin Tähtien Sodan jatko-osat, eli Thrawn-trilogia, Jediakatemia-trilogia sekä noiden jälkeen ilmestyneet neljä kirjaa. Kirjoittajina mm. Timothy Zahn, Kevin J. Anderson, Barbara Hambly ja Vonda N.McIntyre.
Musta William Gibsonin Pattern Recognition oli todella wow. Tosin onko kutakuinkin nykyaikaan sijoittuva Cloudmakers-ilmiötä rippava kirja enää scifiä, onkin sitten jo toinen juttu. ;-)
Suosittelen silti lämmöllä.
Samalla tavalla mulla on lukuinto hiipunut, mutta mä en syytä huonoja kirjoja vaan itseäni ja elämänrytmiäni. Viimeksi luin vanhan konkarin Arthur C. Clarken ja Michael P. Kube-McDowellin vuonna 2000 julkaistun kirjan The Trigger. Kirja ei sijoitu avaruuteen eikä edes kovin kaukaiseen tulevaisuuteen, vaan on enemmänkin teknologiseen läpimurtoon perustuva jännäri. Kirjasta saattaa myös löytää Yhdysvaltalaiseen yhteiskuntaan kohdistuvaa kritiikkiäkin, jos sen niin haluaa tulkita.
Jei! Kohta on kesäloma, ja voisi taas käydä kirjastossa.
Fantasiasta en sa mittään enkä scifistäkään, mutta satukirjoja kannattaa lukea aina eivätkä klassikot vanhene koskaan. Harry Potterit ovat satupuolelta ihan hyvää keskitasoa, mut ei satujen lukemista kannata niihin päättää. Suosittelin vissiin Riitalle joskus ja suosittelen sullekin, vaikka kielsit, Diana Wynne Jonesin Dogsbodya, josta oppii ymmärtämään Tottia entistä paremmin :-)
Parasta scifiä mitä itse olen ikinä lukenut on Dan Simmonsin Hyperion-kirjat. Uusista lupauksista työn alla minulla on parhaillaan Charles Strossin Singularity Sky, joka maalailee varsin mielenkiintoisia näkemyksiä singulariteetin kokeneesta ihmiskunnasta. Suosittelen.
koska top lista tulee?
Olen viime vuosina jämähtänyt muutamaan nimeen, mutta he eivät toisaalta ole onnistuneet pettämään:
Neil Gaiman on paitsi sarjakuvakäsikirjoittaja myös tajuntaa laajentava kirjailija. Viimeksi kolahti American Gods ja Neverwhere. Yhdessä Terry Pratchettin kanssa aikoinaan kirjoitettu Hyviä enteitä on jo klassikko.
Iain M. Banksin Kulttuuri-maailmaan luomat kirjat kannattaa lukea jo ihan avaruusalusten nimien vuoksi.
David Brin ja Uplift-maailma tietysti, mutta kakkos-trilogian viimeinen, kaiken selittävä osa Heaven’s Reach oli pettymys. BTW, Brinin non-fiction Transparent Society kannattaa lukea jos valvonnan ja avoimmuuden tulevaisuus kiinnostaa.
Vernor Vinge on ollut pitkään kuvioissa, mutta häneltä on tullut myös mielenkiintoista uudempaa rompetta, vaikka hänen alieninsa ovat edelleen liian inhimillisiä ollakseen edes uskottavia ihmisiä. Etenkin Deepnes in the Skyn hämähäkit olivat tässä suhteessa raivostuttavia.
Walter Jon Williams on sen sijaan keventänyt otettaan kovasti. Aristoi ja Angel Station kolisivat lujaa, mutta uusi Praxis-sarja on lähinnä valmiiksi pureskeltua lentokonelukemista.
Joku kehui Dan Simmonsia, ja Hyperion on ihan jes, mutta ei kannata sortua Iliumiin: boooring.
Hetken jo pelkäsin ettei Hyperion-saagaa mainita ollenkaan, mutta tulihan se sieltä :)
Suosittelen myös lämpimästi Simmonsia!
Viime aikoina lukemastani suositan ainakin J.G. Ballardin Super-Cannesia, Stanislav Lemin novellikokoelmaa Konekansan satuja ja tarinoita sekä etenkin Michael Swanwickin Rautalohikäärmeen tytärtä, jota en kyllä laskisi fantasiaosastoon nikottelematta runsaasti.
Voidaankohan Shean & Wilsonin Illuminatus-trilogiaa (suomennettu kai vasta ykkösosa Eye in the Pyramid) hyväksyä näillä kriteereillä? Joka tapauksessa, krhm, erilaista luettavaa.
Ja sanotaan nyt se Hyperion vielä kerran.
Erkki Ahonen:
Paikka nimeltä Plaston (1968)
Syvä matka (1976)
Tietokonelapsi (1972)
Meikästä tuntuu, että aika kuollutta on tolla rintamalla. Sci-fin hienous ainakin meikän mielestä oli takavuosina siinä, että se pystyi kommentoimaan “tätä maailman menoa”. Nyt tuntuu, että on paettu taikaluutien ja hiirenkorvien ihmeelliseen maailmaan.
Jos ajattelu kiinnostaa, suosittelisin katsastamaan Neal Stephensonin kirjoja, jotka katsovat taaksepäin mieluummin kuin eteenpäin ja niissä käsitellään “iiisoja” asioita. :)
Cryptonomicon on itsellä just työn alla. Ja sitten tuonne barokkiaikakaudelle sijoittua Baroque Cycle, joka on tällä hetkellä kolme noin 1000-sivuista lekakirjaa (itsellä vasta yksi takana; QuickSilver).
Like julkaisee kerran pari vuodessa uusia suomennoksia Philip K. Dickin tuotannosta, siinä riittää ainakin itselleni vielä kahlattavaa.
Ja suosittelen nyt kuitenkin fantasiaa kerran kiellon päälle, Philip Pullmanin Universumien tomu oli sen verran hienoa luettavaa.