Hakukonehuijarit kuriin

Tietokone-lehti raportoi siitä, kuinka Google on rankaissut suomalaisyritystä hakutuloksien vääristelystä. Mutta kaikkia huijareita ei ole saatu vielä kiikkiin. Jotkut suomalaiset bloggaajat ovat jo huomanneetkin aivan erityisen rasittavan yrityksen kerätä klikkauksia – jos teet esimerkiksi Google-haun termillä “benrope” ja klikkaat hakutuloksissa 10. sivulle ja siitä eteenpäin, huomaat joukon asiaankuulumattomia hakutuloksia.

Mainostettavan pornosivuston edustajat ovat kopioineet blogeista suuret määrät tekstiä, sotkeneet sitä niin että tuloksena on suomenkielisen näköistä siansaksaa ja syöttäneet sitä tuhansia ja taas tuhansia sivuja hakukoneelle. Kukin hakutulos johtaa kuitenkin samalle pornosivustolle. Sivujen osoitteet näyttävät siltä kuin huijarilla olisi hallussaan valtava määrä erilaisia osoitteita, mutta tarkempi tutkiminen osoittaa että kaikki ovat yhden ja saman domain-nimen alla – tällä hetkellä esimerkiksi neito5.com.

Googlella on sivu tällaisten huijausten raportointia varten: Report a Spam Result. Sivulle kerrotaan hakusana tai -sanat, josta vääriä tuloksia tulee, kopio tulossivun osoitteesta ja huonosti käyttäytyvän sivuston osoite tai domain-nimi (ylläolevassa tapauksessa esim. neito5.com). Rastitettavista ruuduista tulee tässä tapauksessa valita “Deceptive redirects” (selain ohjataan eri sivulle kuin hakutulos) ja “Cloaked page” (hakubotille tarjoiltu väärennettyä sisältöä). Kun tarpeeksi moni ilmoittaa asiasta Googlelle, sotketut hakutulokset saadaan kuriin yleensä nopeasti.

Asiaan liittyen: siivosin Blogilistalta joukon sinne ilmoitettuja mainossivuja, eli blogeja joiden sisältö koostui vain yhdestä tai muutamasta mainoksesta. Ilmoitelkaa jatkossakin jos törmäätte sisältöön joka ei listalle kuulu.

Säästä klikkaamalla

Ajattelin tilata kirjan. Koska kyseessä on ulkomainen kirja, näppärintä on tilata se internetistä. Kirja löytyikin Amazonista helposti ja hinta oli sopiva. Mutta postikulut nostivat hiukset pystyyn: Englannista Suomeen neljä puntaa (liki kuusi euroa). Melko kallista. USA:sta tilattaessa päälle olisi tullut vielä tullimaksuja, arvonlisäveroja sun muita. ALV taidettiin rokottaa myös Englannista tilattaessa.

Vilkaisinpa myös Play.comia. Sieltä löytyi haluamani kirja, pari puntaa kalliimmalla hinnalla kuin Amazonissa, mutta kaikki kulut postikuluineen sisältyvät hintaan. Euroni menevät siis jerseyläisten kukkaroon.

Ostoskoria räplätessä huomasin vielä hauskan tavan säästää pari euroa lisää: tilaamani kirja maksaa 24,99 euroa, mutta jos vaihdan play.comin valuutaksi punnan, hinta onkin £15,49 (päivän kurssilla 22,37 euroa). Siinä tuli klikkailulle hyvä tuntihinta!

Kehuja euroilla

Kulutusjuhla kertoo, että Kauppalehdessä on väitetty seuraavaa (otan lainauksen Mari Koolta koska kyseistä lehteä ei ole käsillä):

“Suomessa www.blogilista.fi -sivustolla löytyvissä blogeissa kehutaan kenkiä, ruokakauppoja, eineksiä, lankoja, elokuvia, levyjä….

– Blogissa saatetaan, kiitellä tuotetta tai palvelua siksi, että siitä maksetaan kirjoittajalle.”

Jo tuolla kommenteissa ihmeteltiin, kuka suomalainen bloggaaja mahtaa oikeasti saada rahaa tai tuotteita kehuttavaksi. Itse olemme Pinserissäkin joutuneet maksamaan tuotteet ja palvelut, joita arvioimme.

Mutta pohjautuuko Kauppalehden juttu toimittajan mutuun, vai löytyykö blogistanista maksettua tuotekehua?

Ekat ukkoset

Kevään ensimmäiset ukkoset ovat liikkeellä Etelä-Suomessa. Saapa nähdä jos kotimatkalla saisi kameralla ikuistettua salamoita tai edes komeita pilviä…

Tämän kesän sadetutkatilannekin on surkeahko, nyt kun Presson sadetutka on rajoitettu vain lehden tilaajille. Ukkostutkiakin taidetaan vasta hiljalleen käynnistellä, joten vielä tällä hetkellä ei ole tarjota juuri muita linkkejä kuin tämä:

Euroopan salamatilanne