Trombi iski Seinäjoella keskelle asuntoaluetta, raportoi Ilkka, ja jatkaa: Pyörre lennätti pihakalusteet taivaan tuuliin. Onkin hauska nähdä että lapsuuden kotipaikkakunnan uutisia voi lukea nyt netistä – ainakin rajoitetun ajan.
Monthly Archives: July 2006
Salamatutka
(Päivitys 8.8.2010: Koska tänne tulee Googlen kautta aika paljon ihmisiä, tässä erikoispäivityksenä linkki tuoreimpiin salamatutkatietoihin. Olkaapa hyvät.)
Ukko-ukkostutkan toimintaperiaate on mainio. Projektissa on mukana joukko yksityisten ylläpitämiä salamatutkia, joiden antamat havainnot yhdistetään kolmiomittauksen avulla yhdeksi koko maan kattavaksi kuvaksi.
Tulokset ovat hyviä – Ukko taitaakin olla paras ja tarkin ilmaiseksi käytössä oleva ukkostutka.
Mutta muista lukea Ukkoa oikealla tavalla. Etusivulla on nimittäin kaksi kuvaa, joista toisessa näkyy eri ukkostutkien antama (joskus epätarkka) raakadata. Varsinaiset mitatut salamaniskut näkyvät oikeanpuoleisella kartalla sinivihreinä rasteina.
Parhaan kuvan ukkosten liikkeistä edellisen puolen tunnin saa Ukon Intersections -näytöstä. Huomaa, että kartassa näkyvät kellonajat ovat UTC-aikaa, eli niihin lisätään Suomessa kolme tuntia.
Suomessa ei ole aina helppoa
Amerikkalainen muutti Suomeen. Senhän arvaa mitä siitä seuraa…
Letaliini
Uusimaa-lehti kertoo uudesta haitallisesta aineesta nimeltään letaliini:
Suomen Säteilytutkimuskeskus tiedotti viikonloppuna vastikään havaitusta uudesta kemiallisesta aineesta, joka on jopa UV-säteilyä haitallisempaa. Letaliini on peräisin auringon subtraktiovyöhykkeeltä, josta se kulkeutuu muiden yhdisteiden kanssa maahan.
Letaliini? Auringon subtraktiovyöhyke?? Ainakaan säteilyturvakeskuksen sivut eivät tiedä kertoa tästä aineesta mitään. Google-haut letaliinille ja subtraktiovyöhykkeelle antavat myös tyhjiä tuloksia.
Vai oliko tämä kesän ensimmäinen mätäkuun uutinen?
Keskikesää
Keskikesän syvä uneliaisuus näyttää asettuneen Suomen ylle. Passivoivat helteet lepäävät päällämme. Tekisi mieli kehua, ettei tuo koske minua. Tosin nukahdin eilen sohvalle, kun piti lähteä tutkimaan salsatansseja Tampereen vanhan kirjastotalon puistoon. No, ehkä ensi tiistaina.
American V
Kas vain, Johnny Cashin American V: A Hundred Highways julkaistiin tänään (4.7. 2006, Yhdysvaltain 230. itsenäisyyspäivänä).
Ohjelmoi silmäsi uudelleen
Olet varmasti kokeillut optisia illuusioita, joissa viivat alkavat liikkua, värit vaihtuvat tai muuta vastaavaa. Kun katsot muualle, kuviot palaavat takaisin normaaleiksi.
The McCollough Effect on toisenlainen illuusio – se muuttaa tapasi nähdä asioita parhaimmillaan päiväkausiksi! Kokeile jos uskallat. (Ei, tämä ei ole vitsi, säikyttelyflash tai muu vastaava)
Wikipediassa kerrotaan lisää aiheesta.
Annetaan ilmaiseksi
Annetaan ilmaiseksi jääkaappi ja astianpesukone. Laitteet ovat Husqvarnan 1970-luvun tyylikästä vihreää mallistoa ja ovat olleet käytössä 2000-luvun alkuun asti, sittemmin säilöttynä autotallissa viiden vuoden ajan eli saattavat toimia vielä ihan hyvin (tosin en voi luvata toimintatakuuta koska en ole koskaan laitteita kokeillut).
Kuvassa näkyvä hella meni jo. Osallistu autotallin siivoustalkoisiin ja hae pois! Sijaintipaikka Kangasala. Yhteydenotot: samik@iki.fi.
Päivitys: Kaikki tuotteet ovat jo löytäneet uuden kodin!
Pavlovin Totti
Koiruliblogista päivää. Kultainennoutajamme Totti, 3 v., on tavallisesti varsin rauhallinen ja ystävällinen otus. Tosin se joutuu toisinaan nenänsä vietäväksi ja lakkaa kuulemasta käskyjä. Ilman ihmisen kädessä olevaa makupalaa helponkin komennon prosessoiminen Totin aivoissa voi myös kestää sangen kauan. Yleisesti ottaen uhmaiän ohitettuaan kultsumme on kuitenkin ollut kohtuullisen käsiteltävä otus, joskaan ei erityisen nopea oppimaan.
Poikkeuksen muodostaa jäätelöauton sävel. Totti kuulee sen lähestymisen noin puolentoista tunnin ajan. Joskus on tullut ostettua jäätelöä autosta, ja silloin koirakin sai maistiaisia. Tuloksena on Pavlov-ilmiö, joka ilmenee ylenmääräisen syljenerityksen lisäksi sekavana käyttäytymisenä muuten melko rennossa koiraeläimessä. Se säntäilee ympäriinsä, vinkuu, valittaa ja haukkuu sekä yrittää välillä kiivetä syliin. Lopun aikaa se läähättää ja tärisee kuin ilman heroiiniaan jäänyt narkkari.
Ehdollistamisen voima on hämmästyttävä, varsinkin kun koira jäi koukkuun parista jäätelökerrasta. Pistää miettimään, onko jäätelöautolla yhtä tehokas vaikutus muihinkin koiriin.
Trombi ja sateenkaari
Päivän astronomiakuvassa on kesäisen raisua tunnelmaa.