Axbo – unirytmin huomioiva herätyskello

Pinserin lelutestissä: Axbo-herätyskello

Axbo-herätyskello

Onko tuttua: herätyskello alkaa pärisemään keskellä syvintä unta. Raa’an herätyksen jälkeen tunnet olosi nuutuneeksi koko loppupäivän eikä mistään tahdo tulla mitään. Jonain toisena aamuna taas olet kellon soidessa jo valmiiksi lähestulkoon hereillä – saatatpa raottaa silmiäsi jo pari sekuntia ennen kellon soimista. Pomppaat pirteänä ylös sängystä ja olet energinen koko päivän.

Olisiko mahdollista saada aikaiseksi herätyskello, joka osaa soida juuri silloin kun olet muutenkin liki hereillä? Itävaltalainen Axbo väittää että on – ja myy tällaista kelloa.

Unirytmikellon toiminnan ymmärtäminen vaatii hieman kertausta ihmisen unen vaiheista. Yön aikana unen syvyys vaihtelee kevyen ja syvän unen välillä, yleesä noin 90-100 minuutin jaksoissa. Kevyen unen jaksot, joista on helpompi herätä, toistuvat siis vähän yli puolen tunnin välein – aamuyöstä vielä tiheämmin.

Axbon toiminta perustuu näiden kevyen unien jaksojen ennustamiseen. Kello analysoi untasi ja muuttaa herätysaikaa havaintojensa mukaisesti. Lopputuloksena on siis herätyskello, joka herättää juuri sillä hetkellä kun olisit muutenkin valmis heräämään.

Humpuukia vai totta? Päätin testata asian ja hankin Axbon.

Muutaman kuukauden käytön perusteella voin todeta että mainospuheet eivät ole puppua. Kello tosiaankin tunnistaa unen vaiheet ja osaa herättää kevyestä unesta lähestulkoon joka kerta.

Miten Axbo osaa tunnistaa unen vaiheet? Tähän käytetään itse asiassa hämmästyttävän yksinkertaista teknologiaa. Kello nimittäin tunnistaa unen vaiheet liikkeestä. Kun syvä uni muuttuu kevyeksi uneksi, ihminen alkaa liikkumaan. Hän kääntää kylkeä, vetää peittoa paremmin päälle, oikoo tyynyä tai nytkähtelee muuten vain.

Axbo tunnistaa nämä pienet liikkeet ranteeseen laitettavan, hieman urheilijoiden hikinauhaa muistuttavan liikesensorin avulla. Pehmeästä kankaasta tehty sensori laitetaan nukkumaan mennessä rannekellon tilalle. Sen sisällä on pienikokoinen radiolähetin joka lähettää pienimmästäkin liikahduksesta tiedon Axbolle.

Kello tallentaa tietoa liikkeistä koko yön ajalta. Kun oikea heräämisaika alkaa koittaa, Axbo etsii hetken jolloin olen todennäköisesti kevyessä unessa ja soittaa herätysäänen.

Kun Axboon asetetaan herätysaikaa, se tehdään hieman eri tavalla kuin tavallisessa herätyskellossa. Axboon nimittäin laitetaan herätysajaksi se aika, jolloin on viimeistään pakko herätä. Se hetki, jolloin kello soi on itse asiassa puolen tunnin sisällä ennen tätä aikaa. Jos siis minun täytyy töihin ehtiäkseni herätä viimeistään kello 7:00, laitan tämän ajan Axboon herätysajaksi. Kello herättää minut 6:30 ja 7:00 välillä, silloin kun uneni on kevyimmillään.

Jos sattuu käymään niin että nukun kuin tukki, enkä liikahda milliäkään, Axbo ei kuitenkaan anna minun nukkua pommiin. Viimeisimmällä mahdollisella heräämishetkellä kello soittaa äänekkäästi ja pitää huolen siitä että ehdin ajoissa kuitenkin töihin.

Axbo toimii lupaamallaan tavalla. Kello alkaa soida aamuisin juuri silloin kun olen kevyessä unessa. Monesti käy kuitenkin siten, että herään hieman ennen herätysvälin aikaa, katson kelloa ja tajuan että aivan pian pienikin liikahdus saa kellon soimaan. Olenkin oppinut lojumaan paikallani ihan liikkumatta :-) Axbossa ei ole torkkukytkintä, joten sitten kun kello soi, on noustava ylös tai pommiin nukkuminen on omalla vastuulla.

Axbon ulkonäkö ja viimeistelyn laatu on korkealuokkaista, rohkenisinko sanoa peräti “Applemaista”. Läpikuultava ja sinisellä pehmeästi himmenevällä valolla varustettu näyttö on teknisesti kiehtova. Näytön valon voi sytyttää joko kellon napista tai koskettamalla rannekkeen nappia. Herätysääneksi voi valita erilaisia kännykän soittoääneltä kuulostavia melodioita, esim. rummutusta tai viidakon ääniä.

Muuten niin erikoisen läpinäkyvän näytön hankaluutena on himmeys – Axbo näyttää parhaimmalta jos se on yöpöydällä siten että näytön taakse osuu valoa. Varjoisassa sopukassa sijaitsevan Axbon näytöstä ei saa selvää muuta kuin silloin kun näyttöön on sytyttänyt valon.

Axbo osaa myös soittaa tuutulauluääniä – on mahdollista esimerkiksi nukahtaa puron solinaan (joka vaimenee pois kun kello huomaa että olet nukahtanut). Uusimmassa käyttöjärjestelmäversiossa tulee mukana päiväunitoiminto, jonka avulla voi ottaa juuri oikean mittaiset torkut. Keksin tässä taannoin että päiväunitoimintoa voi käyttää myös torkkukytkimenä. Harmi sinänsä, sillä puolisen tuntia pakkoheräämistä aiemmin nouseminen tiesi kiireettömiä aamuja. Torkkukytkimen kanssa sekin aika tulee käytettyä loikoiluun.

Mukana tulee rannekkeet kahdelle henkilölle sekä laturi, jonka avulla kellon akku pysyy täytenä (Axbo toimii ilman verkkovirtaa 7 vuorokauden ajan).

Axbon voi liittää tietokoneeseen. Laturin johto toimii samalla tietokoneeseen kytkettävänä USB-kaapelina. Kuten aiemmin kerroin, Axbo tallentaa muistiinsa kaiken liikkeen yön ajalta. Liikedatan voi kopioida PC:lle ja tutkia omaa unirytmiään Axbon mukana tulevalla ohjelmistolla.

Klikkaa kuvaa, niin näet suurempana miten nukuin keskiviikon ja torstain välisen (lyhyen) yön. Kellon muistiin mahtuu statistiikkaa noin kuukauden mittaiselta ajalta ja jokaiselta yöltä voi tarkastella unen laatua yksittäisen liikahduksen tasolle asti.

Itse olisin toivonut paketissa kahta USB-kaapelia – on nimittäin hieman hankalaa kaivella sängyn takaa muuntajaan kytkettyä kaapelia aina kun haluaa liittää kellon tietokoneeseen.

Axboja saa Suomessa joko tilaamalla maahantuojan nettisivujen kautta (www.axbo.fi) tai jälleenmyyjien kautta (ks. maahantuojan sivuilta). Ostin omani Herttoniemestä Megahertsin apteekista. Plussaa maahantuojalle tuli siitä, että täkäläinen Axbon hinta toimituskuluineen on muutaman euron tarkkuudella sama kuin axbo.comista tilattaessa. Maahantuojan kautta ostettuna Axbo maksaa 229 euroa (apteekissa oli sama hinta).

Suosittelen Axboa kaikille niille, joille aamuherääminen tuottaa vaikeuksia ja jotka vihaavat sitä kun kello alkaa soida kesken syvintä unta. Jos taas olet jo muutenkin pirteä aamuisin, Axbo on sinulle pikemminkin koriste-esineeksi sopiva design-herätyskello. Nörtit ja nörtinmieliset osaavat arvostaa tietokonekytkentää ja statistiikkaominaisuuksia.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Lähitulevaisuudessa testissä mm. Nokia N810, Philips LivingColors ja Spacenavigator. Aiemmin testattu: Macbook Air ja Mokkula. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Pilvimainontaa

Kaikkea ne keksivät. Firma nimeltään Flogos markkinoi laitetta, jonka avulla voi tehdä muotoiltuja pilviä.

Pilvet on valmistettu saippuavaahdosta ja ilmaa kevyemmistä kaasuista. Ne voivat pysyä ehjänä jopa tunnin ja matkustaa 50 kilometrin päähän. Nykytekniikalla pilvet ovat valkoisia ja halkaisijaltaan korkeintaan metrin kokoisia, mutta Flogos kehuskelee kykenevänsä valmistamaan pian 1,2-metrisiä värikkäitä pilviä.

Pilvikonetta kaupitellaan tietenkin mainostustarkoituksiin. Mainostaja tilaa firmalta oman logonsa muotoisen sapluunan ja vuokraa yhden tai useampia pilvikoneita jotka sen jälkeen alkavat putkautella pilviä ulos useita kappaleita minuutissa.

Huawei E220, tuttavallisemmin Mokkula

Pinserin lelutestissä: Huawei E220 -mokkula

Kaikki taisi alkaa siitä, kun kiroilin jälleen kerran neuvotteluhuoneita joissa WLAN ei kuulu ja kaikki verkkopiuhat olivat käytössä. Tai sitten siitä, kun mietin miten tullaan toimeen jos laajakaistamme katkeaa ja korjaus kestää viikkokausia. Oli miten oli, pari kuukautta sitten huomasin olevani mokkulan ja langattoman laajakaistan onnellinen omistaja.

Mikä siis on tämä mokkula josta kaikki nykyisin puhuvat? Kyseessä on pienikokoinen tietokoneen usb-pistokkeeseen liitettävä modeemi joka kytkeytyy 3G-matkapuhelinverkkoon. Laitetta mainiosti kuvaava nimi “mokkula” on itse asiassa DNA-operaattorin yksinoikeus – muut operaattorit kutsuvat samaa vekotinta tylsästi usb-modeemiksi.

Vaihtelevista nimistään huolimatta kaikkien operaattorien myymä mokkula on sama laite, eli Huawei E220. Kuoriin printattu logo vaihtelee – minulla on Saunalahden versio, jossa ei ole vaivauduttu piilottamaan valmistajan logoa. Ihan viime aikoina on tullut myyntiin muunkinnäköisiä laitteita, mutta tässä lelutestissä keskitytään siis mokkulaan, jota saa ainakin Elisalta, Soneralta ja DNA:lta (Saunalahdella on nykyään valikoimissa hieman erinäköisiä laitteita).

Käyttöönotto

Mokkula ei pelota monimutkaisuudella. Sen ulkokuoressa on yksi merkkivalo, joka vilkkuu laitteen etsiessä yhteyttä tai palaa tasaisesti yhteyden ollessa auki. Mukana tulee kaksi usb-johtoa, lyhyempi (kuvassa) on tarkoitettu normaalikäyttöön ja pidempi tuplajohto niihin tilanteisiin kun sähkö ei tunnu riittävän. Kyljessä on pikkuriikkinen luukku, josta työnnetään sisään sim-kortti.

Kun mokkulan liittää Windows-tietokoneeseen, se asentaa itse kaikki tarvittavat ajurit ja käynnistää yhteydenhallintaohjelman. Internetiin kytkeydytään painamalla ohjelman ikkunasta “Connect”-painiketta (ohjelma kysyy liittymäsi pin-koodin jos olet niin määritellyt). Juuri niin helppoa kuin mainoksessa luvataan.

Macissa ajurit eivät asennu suoraan, vaan ne täytyy ensin asentaa. Linkki ajureihin ja hyvät kuvitetut ohjeet löytyvät Ev’s tech thought of the day -blogista (ohjeissa puhutaan APN:stä – Saunalahdella se on “internet.saunalahti” ja Soneralla sekä Elisalla “internet”). Linuxissa en ole mokkulaa vielä kokeillut, mutta sanovat sen toimivan sielläkin mainiosti. Joku asiasta enemmän tietävä voinee laittaa kommentteihin linkin ohjeisiin?

Kun mokkula on saatu kiinni tietokoneeseen ja yhteys avattua, tiedonsiirron nopeusluokan näkee tarkastelemalla merkkivalon väriä. Sinivihreä tarkoittaa että yhteys on HSDPA eli nopein mahdollinen. Jos valo palaa sinisenä, käytössä on vain “tavallinen” 3G-yhteys jonka maksiminopeus on 384 kbps. Vihreä valo tarkoittaa että olet joutunut 3G-alueen ulkopuolelle ja käytössä on GPRS/EDGE-yhteys. Mokkula osaa vaihtaa nopeutta kuuluvuuden mukaan, joten esimerkiksi junassa tai autossa yhteyden laatu saattaa vaihdella tiuhaan tahtiin (ja olla välillä poikki).

Toiminta käytännössä

Minä ostin mokkulani kaveriksi Saunalahden 1M Datapaketin, joka tarjoaa nimensä mukaisesti maksimissaan megaisen laajakaistan. Nopeus vastaakin melko lailla luvattua, jos ollaan HSDPA-alueella (sinivihreä). Tyypillinen tiedonlatausnopeus on silloin noin 900 kbps. Internetin käyttö mokkulan yli tuntuu samalta kuin laajakaistankin kanssa – ainoana erona ehkä hienoinen viive aina tiedonsiirron alkaessa (mokkula ei ole siis välttämättä verkkopelaajalle hyvä vaihtoehto).

3G-verkkojen peitto ei ole aina paras mahdollinen, vaan yhteys saattaa tippua rakennuksien sisätiloissa GPRS:ksi (vihreä) jopa keskellä pääkaupunkiseutua. Useimmiten kuitenkin mokkula toimii kiltisti suurilla nopeuksilla ja surffailu sujuu ongelmitta.

Yhteys pysyy auki kohtalaisen hyvin. Pätkimistä saattaa esiintyä pidempien istuntojen aikana – esim. Tampere-Helsinki junamatkalla voi odottaa paria yhteyden katkeamista, neukkarissa istuessa taas yhteys pysyy auki ongelmitta tuntikausia.

Käyttömukavuus

Mokkula on ulkonäöltään nätti, mutta valitettavasti sen muoto on muuten kömpelö. Kuten kuvastakin näet, se roikkuu kaapelin päässä siten että laitteelle on vaikea löytää luontevaa käyttöä silloin kun pitää tietokonetta sylissä. Paketissa tuli mukana karhutarra, jonka avulla mokkulan saa pysymään läppärin kannessa kiinni (jos haluaa liimata tarroja tietokoneeseensa). Ko. tarran kanssa askarrellessa sain muuten huomata että Thinkpadien kuoret on tehty sellaisesta avaruusajan materiaalista johon karhutarra ei tartu edes pikaliimalla!

Mokkula saa tarvitsemansa sähkön tietokoneesta usb-johtoa pitkin. Jos sattuu käymään niin että tietokoneen antama virta ei riitä, mukana tulee haaroitettu johto jonka voi kytkeä kahteen usb-pistokkeeseen (tuplavirta).

Kuka hyötyy mokkulasta?

Kenelle mokkulaa voisi sitten suositella? Palaverista toiseen juokseva liikehenkilö tai muuten vain kaupungilla liikuskeleva nettiaktiivi hyötyy paljon mokkulasta. Paljon hehkutetut avoimet WLAN-verkot loistavat poissaolollaan ainakin niissä paikoissa joissa minä kuljen, joten mokkulan avulla saa varman nettiyhteyden ollessaan kodin ja toimiston ulkopuolella.

Tosin, myös Bluetooth-yhteydellä varustetulla kännykällä saa nettiyhteyden tietokoneeseensa. Jos kännykkä on tarpeeksi uutta mallia, yhteyden nopeuskaan ei häviä mokkulalle. Kännykkään verrattuna mokkulan etuna on kuitenkin hieman halvempi hinta ja virransyöttö tietokoneesta. Mokkulaa ei tarvitse ladata.

Langaton laajakaista voi olla monelle myös mainio vaihtoehto kodin laajakaistaliittymäksi. Hämmästyttävää kyllä, monissa paikoissa langaton laajakaista on edullisempi kuin vastaavan nopeuksinen perinteinen laajakaistayhteys! ADSL-yhteys on kuitenkin vielä hieman varmempi toiminnaltaan, joten ainakaan meillä ei vaihdeta langattomaan. Mutta kiinnostuneita löytyy varmasti, etenkin niillä seuduilla jossa langaton laajakaista on 25% langallista edullisempi.

Mokkulayhteys useammalle koneelle

Mokkulan yhteys toimii normaalisti vain siinä tietokoneessa johon laite on kiinnitetty. Yhteys on kuitenkin mahdollista jakaa, joko käyttäen Windowsista tai Macista löytyvää Internet Connection Sharing -toimintoa, tai tarkoitusta varten tehdyllä 3G-reitittimellä.

Jutun alussa kerroin kuinka alkusysäyksenä mokkulan hankkimiselle oli pelkoni laajakaistayhteyden katkeamisesta. Pelko ei ollut aiheeton, sillä varayhteys pääsi tulikokeeseen jokunen viikko sitten laajakaistamme pätkiessä.

Ostin aikoinaan Verkkokaupasta mokkulan kaveriksi D-linkin DIR-451 -reititin/tukiaseman. Kyseessä on tavallisen näköinen WLAN-tukiasema joka sisältää kaikki tavanomaiset reitittimen ominaisuudet: palomuurin, NAT:n jne. Erikoisen siitä tekee kuitenkin tuki 3G-modeemeille: D-linkin takaa löytyy PCMCIA- ja usb-liittimet, joihin voi kiinnittää 3G-modeemin. Tämän jälkeen tukiasema avaa automaattisesti yhteyden langattomaan laajakaistaan ja muodostaa ympärilleen WLAN-verkon jota kautta kaikki paikalla olevat pääsevät nettiin.

Kun nettiyhteytemme olivat taannoin heikossa kunnossa, asettelin DIR-451:n olohuoneen nurkkaan ja kytkin sen usb-liittimeen mokkulan. Tämän jälkeen pystyimme surffailemaan kotona aivan kuten ennenkin, yhteys tosin kulki ilmateitse langan sijasta (ja oli 8-megaisen sijasta vain 1-megainen). Ratkaisu osoittautui erittäin toimivaksi.

3G-modeemi yhdistettynä sopivaan reitittimeen onkin erinomainen ratkaisu jos halutaan pystyttää internet-yhteys usealle käyttäjälle sellaisessa paikassa missä sitä ei normaalisti ole: esim. mökillä, festareilla tai vaikkapa neuvotteluhuoneessa. Käytännössä tämä on sama asia kuin aiemmin esittelemäni Joikuspot, mutta toimii laitteistopohjaisena ratkaisuna todennäköisesti hieman nopeammin ja luotettavammin.

Yhteenvetona

Mokkula on mainio vekotin paljon liikkuvalle netin käyttäjälle tai sellaiselle joka etsiskelee kotiinsa vaihtoehtoa ADSL-yhteydelle. Yleisesti ottaen nettisurffailu sujuu mokkulan ja tarpeeksi nopean langattoman laajakaistan kanssa hyvin eikä juuri eroa kiinteän laajakaistan käyttämisestä. Mokkula ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto langattomalle internetille: nykyiset kännykät kytkeytyvät tietokoneeseen langattomasti ja tarjoavat samoja ominaisuuksia, tosin hieman kalliimmalla hinnalla.

Pinserin lelutestit on uusi sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Testisarja alkoi pari viikkoa sitten Macbook Air -testillä. Lähiaikoina testissä mm. Philips LivingColors, Nokia N810 ja Axbo-herätyskello. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Humanistin maineenpalautus

Verkossa on jo pitkään kampanjoinut pieni mutta äänekäs joukko, jonka mielestä humanisti on henkilö, josta koulutus on tehnyt sopimattoman kaikkiin tehtäviin. Niinpä onkin hulppeaa huomata, että Södika on aloittanut humanistien maineenpalautuksen: anonyymi Humanisti on parnasso.fin kommenttiosiosta kelpuutettu lehtimainokseen kehumaan Sofi Oksasen kirjaa. Seuraavat kehut kirjankansiin kalastellaan ehkä jo Suomi24:selta?

Sovinnon päivä

Tuokiokuvia 1918

Finlaysonin kapeilla kujilla käytiin sotaa. Miehet, naiset ja lapset taistelivat armotonta taistelua. Taustalla kuului jatkuvaa jyrähtelyä ja savu kävi silmiin. Tämä oli raakaa totuutta vuonna 1918, nyt vuorossa oli samojen tapahtumien muisteleminen näyteltynä.

Kävimme paikan päällä ja otin muutaman valokuvan.

Runsasta markkinointiviestintää

Gmailin roskapostisuodatin laittaa kaikki löytämänsä roskapostit Spam-kansioon, josta ne sitten itsekseen katoilevat 30 vuorokauden kuluttua. Kansiossa olevan spammin määrä muuttuu hiljalleen roskapostittajien aktiivisuuden mukaan.

Tällä hetkellä spammerit vaikuttavat olevan kovin aktiivisia, sillä lukema on noussut nopeasti perinteisestä 9000:sta komeaan 14700 roskaviestiin. Onpa hyvä että niitä kaikkia ei tarvitse lukea.

Asiaan hieman liittyen: mistähän voisi hankkia postilaatikkoonsa tyylikkään “Ei mainoksia” -kyltin. Luulen että laatikkoon teipattu paperinpala ei kestä kovinkaan pitkään kivan näköisenä.

MacBook Air

Pinserin lelutestissä: MacBook Air 1,6 GHz 80G kovalevyllä

My new Air

Pitkän ja piinaavan odotuksen jälkeen kuljetusfirma toi eilen paketin jota olin odottanut kuin joulua: tilaamani MacBook Air saapui viimeinkin. Olin pohdiskellut uuden kannettavan ostamista jo pitkään sillä halusin pyhittää vanhentuvan duunikoneen puhtaasti työasioille. Tarvitsin kunnollisen vapaa-ajan surffailuläppärin.

Tähän tarkoitukseen Air sopiikin loistavasti. Kone painaa puolet siitä mitä perinteiset kannettavat tietokoneet ja on ohuudessaan oikein mukavasti sylissä tai sohvalla pidettävä. Toisin kuin monissa muissa ultrakevyissä kannettavissa, Airissa ei ole kuitenkaan tehty kompromisseja näytön tai näppäimistön suhteen: näytön koko ja resoluutio ovat vastaavat kuin missä tahansa muussa koneessa ja näppäimistö on täysikokoinen.

Air on tehty alumiinista, joten ohuudestaan huolimatta se on täysin jäykkä eikä natise tai anna myöten kovemmassakaan käsittelyssä. Koneen ulkopuoli on sileä eikä siellä ole kuin yksi pistoke virtajohdolle ja luukku jonka alta paljastuvat kuuloke-, USB- ja monitoripistokkeet. Kaikki muu on saanut jäädä. Mukana tullut muuntaja on likimain samanlainen kuin mikä tulee iPodin mukana ja johdon toinen pää kiinnittyy koneeseen magneettipistokkeen avulla (ideana on se, että pistoke lähtee helposti irti jos joku on kompastumassa johtoon).

Applen tapa rakentaa tietokoneensa on aina vedonnut minuun. Koneet ovat täynnä miellyttäviä yksityiskohtia ja kaikki asiat on viimeistelty huolella. Luukut aukenevat täsmällisesti, merkkivalot sulautuvat ympäristöönsä ja ruudun kirkkaus ja valaistu näppäimistö mukailee ympäristön valaistusta. Uutuutena muihin MacBookeihin verrattuna Airissa ovat funktionäppäimet joihin on merkitty toimintojen kuvat. Hyödyllistä tällaiselle MacBook-noviisille.

On koneesta löytynyt jo pari huonoakin puolta: se kuumenee herkästi jos koneella ajaa vähänkin raskaampia ohjelmia. Esimerkiksi Scrabulousin pelaaminen Firefoxilla saa tuulettimen käynnistymään jo minuutin kuluttua. Kun koneen alapintakin on alumiinia, se myös johtaa lämpöä tehokkaasti eli sylissä konetta pitävä saattaa kohdata ikävän yllätyksen. Kone tosin myös jäähtyy nopeasti. Tuuletinaukkojen sijainti takana pohjassa on huono juttu jos konetta haluaa pitää pehmeällä alustalla. Silloin aukot tukkeutuvat ja kone alkaa pian taas kuumenemaan.

Muuten niin erinomaisesta näppäimistöstä on päässyt unohtumaan PgUp- ja PgDn-näppäimet. Niiden korvikkeena on tosin näppärä kahdella sormella tapahtuva ohjainlevyskrollaus ja siihen totuttuaan skrollaus sujuu ohjainlevylläkin näppärästi. Airin ohjainlevy osaa myös iPhonesta tuttuja nipistyksiä ja pyörityksiä, mutta ainakin itselläni ne ovat jääneet melko vähälle käytölle. Kolmen sormen sivunvaihtokaan ei toimi Firefoxissa joten sitä ei tule käytettyä.

Airia ei ole suunniteltu ainoaksi tietokoneeksi. Sen kovalevy on pienikokoinen ja hidas, eikä siinä ole yhtä USB-pistoketta lukuunottamatta liittimiä lisälaitteille. Muistia on kaksi gigatavua ja sillä hyvä – konetta ei nimittäin voi avata eikä akkua, muistia tai kovalevyä voi siten vaihtaa parempiin. Prosessoritehokin on Applen mittakaavassa vaatimaton (vaikka onkin nopea). Ideana on nimenomaan tarjota käyttökelpoinen kone sohvasurffailuun tai matkalle mukaan otettavaksi. Paketissa on vain se mitä tarvitaan eikä mitään ylimääräistä. Ja tämähän sopii minulle erinomaisesti.

Ei pidä käsittää kuitenkaan väärin: Airin ominaisuudet ovat enemmän kuin riittäviä. Kaksi gigatavua muistia riittää tällä hetkellä Macissa normaalikäyttöön oikein mainiosti. Akku kestää tavallista käyttöä viitisen tuntia (kolme tuntia jos katselee paljon Youtubea tai pitää näytön kirkkautta maksimissa). Kovalevyäkin on 80 gigatavua, joka riittää jos pitää musiikit, videot ja valokuvat serverillä ja käyttää niitä verkon yli.

Seuraavaksi vuorossa onkin ohjelmien etsiminen ja asentelu. Vihjeitä oleellisista Mac-ohjelmista otetaan vastaan! Kirjoita omat suosituksesi kommentteihin. Tämän postauksen kirjoittamisessa kokeilin MarsEdit-nimistä ohjelmaa (enpä kirjoittanutkaan, sillä Pinseri ei näemmä toimi nykyisin yhdenkään iso-8859-1:ää käyttäväksi konfiguroidun blogikirjoitusohjelman kanssa – jossain on jotain rikki).

Pinserin lelutestit on uusi sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Lähiaikoina testissä mm. Nokia N810, mokkula ja Axbo-herätyskello. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.