Pinserin lelutestissä Philips LivingColors – väriä vaihtava valaisin
Aina välillä tulee sorruttua heräteostoksiin – ja kun vastaan tulee valaisin joka on toteutettu nykyaikaisella teknologialla, näyttää hyvältä ja on muutenkin kaikinpuolin hupsu, se on suorastaan pakkohankinta. Etenkin jos on kaltaiseni valaisinfriikki.
Philips LivingColors on valaisin, josta tulevan valon väriä voi säätää liki rajattomasti. Valaisimen voi laittaa seinän viereen lattialle, kirjahyllyn päälle tai perinteisesti pöydälle. LivingColorsista tulevan valon voi napsauttaa yhdellä sormenliikkeellä valkoisesta punaiseksi, siniseksi, keltaiseksi tai miksi ikinä keksiikään.
Säädettävänvärinen valo ei ole ehkä ihan joka kodin vakiovaruste. Värivalaisimeen ihastuu kuitenkin nopeasti sitä kerran kokeiltuaan ja pian huomaakin käyttäneensä pitkät tovit erilaisia tunnelmavalaistuksia kokeillen. Aamunkoiton lämpimänkeltainen vaihtuu napsautuksella sydänyön siniseen. Raaka vihreä on ehkä hiukan kylmä väri, mutta ripauksella keltaista siitä saa toukokuun värisen. Hevimusiikkia kuunnellessa taustaväriksi laitetaan tietysti verenpunainen.
LivingColorsin mukana tulee kaukosäädin, josta voi päälle- ja poiskytkemisen lisäksi valita valon kirkkauden ja värisävyn. Kaukosäädin on toteutettu nykyaikaisesti radiotaajuuksilla, joten sitä ei tarvitse erikseen suunnata valaisinta kohti. Säätimen kantomatka on kymmenisen metriä – mutta vain avoimessa tilassa, sillä seinien läpi se ei vaikuttaisi toimivan kovin hyvin.
Kaukosäädin on valkoista kiiltävää muovia ja muotoilultaan pyöristetty. Kaikki säätö tapahtuu hipaisunäppäimillä. Säätimen keskellä on väripyörä jota hipaisemalla valitaan haluttu valon väri. Värisävyä voi hienosäätää pyörittämällä sormea väripyörää pitkin, kuin iPodissa konsanaan. Näemmä kaikki uudet design-tuotteet haluavat nykyisin muistuttaa Applen tuotteita.
Itse valaisin edustaa yhtä lailla nykyaikaista muotoilua. Läpinäkyvän muovikuplan sisältä näkyy torvimainen elementti, jonka laajassa päässä sijaitsevat itse lamput. Kuplan pohjaan on tehty pieni viiste, jonka ansiosta se pysyy vakaasti pystyssä. Mukana tulee myös erillinen pieni jalusta, jonka avulla valaisinta voi kääntää eri asentoihin.
Sammutettunakin LivingColors käy jonkinlaisesta modernista sisustuselementistä.
LivingColorsista löytyy neljä kirkasta LED-lamppua – kaksi punaista, yksi sininen ja yksi vihreä. Vaikka RGB-väriteoria onkin tuttu, on silti vaikea uskoa että näillä lampuilla voisi oikeasti tuottaa kaikki mahdolliset värisävyt aina valkoista myöten. Mutta niin se vain on. Kukin värikomponentti (punainen, vihreä ja sininen) voi valaista 256 eri kirkkaudella. Kun näitä yhdistellään, saadaan aikaan 16 miljoonaa eri värisävyä – periaate on ihan sama kuin tietokoneen näytössä. Kun kaikki neljä lamppua palavat täysillä, värit sekoittuvat yhteen valkoiseksi valoksi. Keltaista valoa saa aikaan yhdistämällä punaista ja vihreää. Punaisesta ja sinisestä tulee violettia.
Lamppuja ei tule katsella suoraan, vaan LivingColors on suunniteltu antamaan epäsuoraa valaistusta. Se suunnataan seinään, kattoon tai muihin valaistaviin esineisiin. Eri asentoihin käänneltävä muoto mahdollistaa helpon suuntailun. Koska LED-valot käyttävät erittäin vähän sähköä, LivingColors on ympäristöystävällisen lisäksi myös turvallinen: se ei kuumene käytännössä lainkaan ja niinpä lampun voi piilottaa nurkkaan, laittaa kankaiden lähelle tai vaikkapa lastenhuoneeseen.
LivingColorseja voi myös ketjuttaa keskenään, jolloin useampaa valaisinta voi ohjata samalla kaukosäätimellä. Tällä tavalla isompienkin tilojen tunnelmavalaistus onnistuu käden käänteessä.
Katso myös:
Philips LivingColorsin kotisivu
Gizmodon sivuilta löytyy hieno LivingColorsin toimintaa esittelevä video
Meidän LivingColorsimme on kotoisin Verkkokaupasta, jossa sen hinta on 140 euroa.
Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Lähitulevaisuudessa testissä mm. Nokia N810 ja Spacenavigator. Ensi viikolla erikoislelutestissä Nissan Micra! Aiemmin testattu: Axbo, Macbook Air ja mokkula. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.
Jälleen mielenkiintoinen vekotin, täytyyköhän hommata.
Pingback: Kehityskelpoinen blog » Kuinka värinäkö toimii?