En olisi koskaan uskonut kirjoittavani tätä juttua. Vielä muutamia vuosia sitten ajatus tuntui liioittelulta. Sivuutin hymähtäen ennustukset, että lehdet häviävät kilpailun netille. Vieläkin jaksan toivoa, että kyseessä on vain henkilökohtainen elämänmuutos, joka ei koskaan koske valtaosaa ihmisistä.
Ensimmäistä kertaa elämässäni minun nimittäin tuli sääli lehdentoimittajia, kun jälleen kerran pistin kierrätyskassiin suuren joukon painosileitä lehtiä, joita ei ole koskaan avattu.
Se ei johdu siitä, että tilaisimme erityisen paljon sanoma- tai aikakauslehtiä. Siitä huolimatta postilaatikko on jatkuvasti täynnä paperia: erilaiset sidosryhmät yrittävät hemmotella meitä toinen toistaan koreammin taitetuilla ja vetävämmin kirjoitetuilla jutuilla, joissa on vielä kauniit kuvatkin.
Näyttää siltä, että minulla ei yksinkertaisesti ole enää aikaa tälle kaikelle painetulle sanalle. Liika on liikaa. Jo pitempään on käynyt niinkin, että en joka päivä jaksa edes avata muhkeaa sanomalehteä, joka pullistelee täynnä eilis- ja toissapäivän uutisia. Paikallislehti on ainoa, jota silmäilen säännöllisesti. Arvaatte varmaan, paljonko aikaa käytän ilmaislehtien selailuun tai lähdenkö kylälle iltapäivälehteä ostamaan tietääkseni, mitä Susan Matista ajattelee.
Tiedän kyllä, että tämä kuulostaa arrogantilta, mutta tarkoitukseni ei ole mahtailla. Tunnustan tämän asian suorastaan arastellen. Vielä jokin aika sitten minuun olisi isketty leima “hämärässäeläjä”. Se joka ei lukenut samoja uutisia samoista lehdistä kuin kaikki muut sai tiedotustutkimuksissa tämän vinkeän nimityksen. Se oli samaa sarjaa kuin “Pihtiputaan mummo”, joka ihan turhaan ja epäreilusti sai edustaa pyhää yksinkertaisuutta lehdenlukijoiden joukossa. (Mummoja tarkempia lukijoita tuskin onkaan!)
Toivottavasti meitä ei ole kovin monta, jotka saavat informaationsa ja viihteensä tätä nykyä 95-prosenttisesti muualta kuin paperille painetuista lehdistä – mukaan lukien taustajutut ja arvottavat analyysit. Muuten lehtien tulevaisuus on synkkä kuin marraskuinen räntäpäivä ilman postilaatikolle tarpovaa lukijaa.
Sitä on siis liikkeellä :) Samoja ilmiöitä havaittavissa omassa paperikorissa.
Valtaosa lehtiuutisista tuntuu nykyisin aivan liian pitkiltä suhteessa omiin tarpeisiini ja halukkuuteeni käyttää aikaa. Useimmat uutiset ovat elämäni kannalta yhdentekeviä ja yleissivistyksenkin ylläpitoon usein riittävät hieman tiiviimmät tekstitkin. En nyt tarkoita, että olisin luisumassa täysin tynkätekstien maailmaan. Olennaisimpina ja mielenkiintoisina pitämistäni aiheista lisätietoa tulee kaiveltua pidemmässä muodossa sitten sieltä peperikorin puoleltakin. :)
Noh, eipä ole ikinä tullut tilattua mitään hesareita tms. Newsweek taisi olla viimeisin, mutta siihenkään ei oikein aika riittänyt. Kirjoja toki kuluu, uutisten droppaamista olen miettiny vähän väliä. Tätä nykyä ne tulee luettua monesta eri lähteestä verkon yli.
Olen miettinyt, että lehtien pelastus voisi ehkä olla niiden visuaalisuudessa – onhan huolellisesti valittu ja näyttävästi painettu valokuva hyvällä tekstillä terästettynä elämys.
Tai siinä, miten paperi kahahtaa aamiaispöydässä tietyllä tapaa, kun avaa ensimmäisen sivun … Ongelmana on paitsi lehden formaatti (metsää kaatuu tuhottomasti ja kasat pöydillä kasvavat) myös se volyymi, jolla lyhytikäiset painotuotteet syytävät perinpohjaisia mutta latteita tekstejä.
Siksikin tulee mieluummin tartuttua vaikka kirjaan, kun aikaa kuitenkin on rajallisesti.
Laita ovelle “Ei mainoksia” -lappu. Tappelin itse vielä reilu vuosi sitten saman asian kanssa. Ei ole muuten tullut yhtään mainospostia ja ilmaisjakelulehtiä ikävä :) En ehtinyt lukea edes tilaamiani lehtiä saatika sitten sitä kaikkea ilmaisryönää mitä postilaatikkoon tungettiin. Tuosta inspiroituneena laitoin samalla suoramarkkinointikiellot muutamaan paikkaan.
Uggi, en halua laittaa Ei mainoksia -lappua postilaatikkoon, koska toisinaan selailen mainoksia ihan mielelläni – erityisesti, jos olen aikeissa ostaa jotain. Toisaalta en myöskään tunne erityistä myötätuntoa mainosten tekijöitä kohtaan, vaikka en heidän hengentuotteitaan edes vilkaisisi – raaka peli.
Ongelma syntyy pääosin erilaisten järjestöjen ja yritysten asiakas- ja tiedotuslehdistä. Ihan kelpo julkaisuja monet, mutta eivät yleensä silti onnistu killpailemaan lukijan (lukijoiden?) ajasta … (ja johtuuhan luku-uupumus osaltaan myös sanomalehtien mammuttitaudista, johon on viitattu aiemmin).
Lisäksi en jaksaisi enää ihastella kenenkään kuvaustarkoituksiin stailattua “kaunista kotia” tai “uutta ilmettä” kosmetiikka- ja vaatemerkkiluetteloineen niistä lehdistä, joita oikein tilataan tai ostetaan irtonumeroina. En vaikka siinä sivussa olisi miten kaunis aikuissatu “pitkäaikaisten unelmien täyttymisestä” tai “vaikeuksien kautta voittoon” -hehkutus. Haluan mainokseni puhtaan kaupallisessa muodossa enkä journalismiksi naamioituna.
Ei se verkkokaan sen autuaammaksi tee. Aina silloin tällöin joudun siivoamaan RSS-lukijasta blogeja pois, joiden seuraamiseen ei ole sitten kuitenkaan aika riittänyt, vaikka ne ovat aluksi kiinnostavilta vaikuttaneetkin.
Luulen, että jos lehdet tulisivat vaikka PDF-muodossa koneelle, olisi niiden lukemiseen yhtä vähän aikaa. Sitä paitsi näytöltä on jotenkin tylsä lukea kovin pitkää tekstiä.
Minusta kaikkein huolestuttavinta on huomata ylipäätään, ettei lehtien lukemiseen riitä aikaa. Tarkoitan nyt siis tilattuja lehtiä. Minullekin niitä tulee jonkin verran. Olen usein ajatellut, että mihin kaikkeen turhaan aikani oikein meneekään, jos en kerkeä jotain viikkolehteä edes parin kolmen viikon viiveellä avata. Ja muita kuin pakollisia kirjojahan en ole lukenut vuosikausiin.
Eniten lehdissä harmittaa niiden “hitaus”. Aiheet ovat samat, jotka on aikoja sitten lukenut netistä. Sitten niissä on niin paljon turhaa, jota ei saa “räätälöityä” pois. Hassua kyllä, luen mielelläni hyvin vanhoja lehtiä, sillä niiden sisältö on minulle, paradoksaalisesti, uutta ja mielenkiintoista.
PopuLAARI, aika-arkeologiaa
Lehti ja pressikuvien taso on kyllä tippunut dramaattisesti ajan myötä ja mielestäni tätä nykyä se rypee pitkälti pohjamudissa, joten hyvä nousu varmasti auttaisi.
Mulla tuo lehtien lukemattomuus on osittain ehkä joku järjestelmällisyysjuttu. Hesarista ihmiset lukee yleensä asiat joita niitä kiinnostaa, mutta itselläni on tapana lukea koko lehti. Silloin tällöin kun hesaria on tullut luettua, on se levinnyt tuhasen palasiksi ja vaatisi jonku 20 neliömetrin pöydän, jotta se omissa käsissä olisi yhtään lukukelpoinen. Toisaalta, viime hesarin luvusta on kyllä aikaa, joten en tiedä hajoaako se nykyään enää ihan palasiksi aukeama kerrallaan.
Lukuaikaa kyllä on, vuodessa menee noin 1000-3000 sivua kovakantisia ja uutisten luku tuntuu lehdistä tosi turhalta. Yleensä uutiset ensinnäkin ovat jo vanhoja ja usein niissä ei varsinaisesti ole mitään asiaa tai puolueettomuus on aika kaukana. Tässä mielessä jotkut mielipidelehdet tai vähän syväluotaavammat artikkelit tietyistä uutisista ovat paljon otollisempia.
Aika moni kaveri on nykyään ihan valinnaisesti uutispimennossa, koska nykyisellä uutistulvalla oli lähinnä masentava vaikutus. Lähijunassa kun lukee paikallislehden niin ainoat asiat mitä mieleen jää on lähinnä joku kriisi/sota/murha ja senkin unohtaa varsin nopeasti, koska samaa tapahtuu joka päivä.
Itse en veikkailisi vielä nykyisellään lehtien kuolemaa mutta melkoisen luonnonvalinnan lehdistö tulee todennäköisesti kokemaan ja jäljelle jäänee ne julkaisut joissa akuutein ajanmukaisuus ei ole se juttu vaan hyvinkirjoitetut artikkelit luotaavat asioita hieman syvempään.
Itsellä oikeastaan kaikki ilmaisjakeluläystäkkeet alkaen paikallisuutisista päätyen järjestöjulkaisuihin päätyvät melkein suoraan kierrätykseen sitämukaan kun niitä jaksaa ulos kantaa mutta toisaalta esimerkiksi National Geographic:n tai Harvard Business Review:n kaltaisten lehtien löytyminen ovenraosta töistätullessa on aina elämän pieniä ilonaiheita.
Siinä on kuitenkin oma fiiliksensä kun voi vetäytyä teemukillisen kanssa nojatuoliinsa lukemaan uusimpia artikkeleita ja hetkeksi irrottautua verkosta perinteisemmän median rauhaan. Mihin sitä on aina niin kiire :)
Nimenomaan :)
Uutisboikottia olen itsekin miettinyt. Mutta joskus saattaa näkökulmankin vaihtaminen auttaa: taisin jossain joskus jo hehkuttaa miten NPR:n ja vastaavien podcastit toivat raikkaan vaihtoehdon Ylen radio-ohjelmatarjontaan. Nyt kun meilläkin alkoi näkymään tuo tänään uutisoitu englanninkielinen al-Jazeera, seurailen ihan mielenkiinnolla josko se toisi vaihtelua TV-uutisiin (epäilen).
Lehdet ovat minulle nykyisin ylellisyyttä. Hyvään lehteen uppoutuminen tapahtuu harvoin, mutta on sitäkin hauskempaa. Valitettavasti kaikki postilaatikosta sisään tuleva roina ei ole sellaista ja menee siis suoraan kierrätykseen.
Jo pitkään Suomessa ollessani tunsin syyllisyyttä vuoronperään siitä, etten välillä tilannut Hesaria ja vuoronperään siitä, että lähes korkkaamattomia Hesareita ajautui jätepaperiin useita viikossa.
Nyt kun olen ulkomailla, olen opetellut käyttämään RSS uutistenlukijaa, saan tuoreet uutiset heti ja olen tyytyväinen ilman tunnontuskia. Luulempa, ettei paluuta vanhaan ole, vaikka Suomeen palaankin tuota pikaa.
Miten lohdullista, etten ole yksin! Vielä puolisen vuotta sitten en osannut syödäkään ilman, että luin samalla. Aamun nautinto oli katsella rauhassa sanomalehti läpi kahvikupin ääressä.
Nykyään lehtiä (tilattuja ja lainaksi saatuja) kasaantuu kaaosmaisiin LÄJIIN. Liikaa muita harrastuksia tullut tilalle – netti, käsityöt… Yritän kyllä opetella lukemaan ja neulomaan yhtäaikaa… :)
Mutta paikallislehdille tosiaan kunnia, SEN minä ahmin kyllä! Niitä uutisia ei netistä löydä.
Eli mitä jää jäljelle?? Hesari kaatuu mutta Pihtiputaan Paikallisuutiset porskuttaa…
Riitta, tuota ilmiötä kutsutaan myös vanhenemiseksi. On itsenyt itseenikin (ikäluokka kutakuinkin sama, jos olet avosiippasi ikäinen, nimim. Samin entinen työkaveri). Minä aloin kyllästyä kaikenmaailman turhanaikaisen lukemiseen tuossa alta kolmevitosena ja ikäänkuin hiljalleen liu’uskelin tilanteeseen jossa mukavinta vapaa-ajan puuhastelua on kaikki mihin ei liity uutta informaatiota.
Joten olisiko taustalla informaatiotulva ja yksinkertaisesti aivojen ylikuormittuminen? Umberto Eco muuten ei lue lainkaan sähköpostia, ei koskaan vastaa minkäänlaisin puhelimiin, eikä lue fakseja. Hän sanoo että jos jokin asia on tosiaan tärkeä, se kyllä tulee hänen luokseen :) Tuollainen tietysti vaatii melkoista asemaa ja täydellistä taloudellista riippumattomuutta, mutta onpahan sitten aikaa rauhassa tutkia keskiaikaisia asiakirjoja ja nakutella älyttömän älykkäitä historiallisia romaaneja, joista sitten tulee menestysleffoja.
Luulen puhuvani aika monen Pinserin lukijan puolesta kun sanon, että voisko politiikan laittaa omalle blogille.
Hyvä yksi monien puolesta, politiikka on ollut jo jonkin aikaa blogissa Ehdokkaan päiväkirja – http://www.pinseri.fi/riitta
Naapurini ovessa lukee “Ei mainoksia – vain lehdet”. Pitäisiköhän ryhtyä kapinalliseksi ja laittaa omaansa “Ei lehtiä – vain mainokset”?
Se voi tietysti olla että naapuri pitäisi tätä kettuiluna ja tulisi pistämään turpaan.
No, onneksi kaikki ilmaislehdet menevät minulta äidille – tai oikeastaan äidin kissalle. ;) Mutta saisivat kuskata suoraan sinne, säästyisi paljon vaivaa.
Jos sanomalehdestä tulisi nettilehtitarjous, ostaisin. Paperilehteä en. Sitä paperiroskan määrää ei kestä kukaan.
Jostain syystä se, että Hesari kolahtaa luukusta tuottaa minulle edelleen mielihyvää. Ei sen takia, että se tuntuu tutulta ja turvalliselta, vaan pikemminkin sen takia, että se tuntuu jotenkin… aikuiselta.
Lehti jää kuitenkin useammin lukematta kuin tulee luettua, ja tästä — hassua, kyllä — tulee välillä vähän syyllinen olo.
Suurin syy miksi lehti jää minulta lukematta on tuo Rekon mainitsema syy: oma pedanttisuus ja tilan puute. Hesaria pitää lukea isolta pöydältä, mikä meillä on useimmiten aina, öö, varattu (täynnä muuta sälää). Ja kun lehden avaakin, niin se on täynnä kompastuskiviä (urheilu, ilmoitukset, mielipidekirjoitukset), joiden yli hyppiessä lehti panee hanttiin ryttyilemällä itsensä siivottomaksi paperiläjäksi.
Kompastuskivistä, irrationaalisista syyllisyydenpuuskista, ja yleisestä ajan puutteesta huolimatta, tilattiin meidän talouteen viime viikolla juuri uusi viikkolehti ja uusi aikakauslehti. Että jotain lumoa niissä lehdissä vielä tuntuu olevan.
Ilya kirjoitti kommentissaan: “Ja kun lehden avaakin, niin se on täynnä kompastuskiviä (urheilu, ilmoitukset, mielipidekirjoitukset)…”
Minusta mielipidekirjoitukset ovat nimenomaan päivälehtien paras osio. Ne ovat kirjoituksia, uutisia ja mielipiteitä joita en ole vielä nähnyt, lukenut tai kuullut missään muussa mediassa. Uniikkia sisältöä. Lisäarvoa; syy, jonka takia avata paperinen lehti.