Hauskojen nörttilelujen ei tarvitse aina olla kalliita ja sähköllä toimivia.
Vanhoja tavaroita myyvästä liikkeestä bongattu täysi aski Koh-I-Noorin lyijykyniä tuotti mielikuvituksessa aikamatkan 70-luvulle ja lukuisia hauskoja ohikiitäviä muistoja. Koulun kiviportaat, pihakeinut, kartta luokan oikeassa etukulmassa. Ja erikoisiakin muistoja: ruoka-alusta pulpetissa (söimme luokassa), sisätossut saapaskelipäivinä, järjestäjän “virka”.
Kaupasta tarttui mukaan myös sininen ruutuvihko, puusta tehty penaali (ei mitään magneetteja) ja vajaa askillinen sinipunakyniä:
Kouluasiat ovat mielessä ajankohtaisina, sillä meikäläinen sai vähän aikaa sitten käsiinsä jälleen yhden koulutodistuksen. Tästä lähtien tittelini on luonnontieteiden kandidaatti. Kaksikymmentä vuotta siihen meni – ehkäpä seuraavan 20 vuoden aikana ylenen maisteriksi! :)
Onnittelut!
Lyikkäreistä tulikin mieleen että kun valmistuin tässä hiljattain maisteriksi ja jouduin tekemään virkamiesruotsin tekstitentin niin tajusin että en ole 10 vuoteen (sitten yliopiston) joutunut kirjoittamaan käsin paperille. Kahden tunnin rutistuksen jälkeen paikat olikin kohtuullisen jumissa. Vaarallista tuo ei-näyttöpäätetyö! ;D
PP
Onneksi olkoon kandista! Muistahan mainita työnantajallekin, että pompsauttaa palkan ylöspäin ;)
Hämmästyttävän samoja noi koulumuistot samoilla ikäluokilla. Senverran identtistä opettajakunta, koulurakennukset, oppimateriaali, kumiperunat-kaalikääryleet yleinen meininki. Pohjois-Korea lienee etnisesti ja kulttuurillisesti vielä homogeenisempi.