Sonera seilaa sotkusta toiseen ja edellisissä rapakoissa ryvettyneet kyselevät naureskellen: “Miten te haluatte minun vastuuni kantavan? Rupeanko itkemään?” Firman viimeaikainen historia sopisi kaupallisen alan koulutukseen kauhuesimerkiksi siitä, miten yhdenkään yrityksen johtajiston ei pitäisi ikinä toimia.

Juuri edellisten työntekijöiden irtisanomisten jälkeen (ja kun uusia työntekijöiden irtisanomisia on mitä ilmeisimmin tiedossa) Sonera repäisi jälleen. Tällä kertaa aiotaan maksaa valtavia rahabonuksia “avainhenkilöille”, jotka suostuvat jäämään firmaan Telia-fuusion onnistuessa. Haloo?

Jos mitään muuta ei vähintään normaalijärkinen ihminen työelämässä opi, ainakin sen, että kukaan ei ole korvaamaton. Työntekijänä ainakaan. Kaverina ehkä, mutta kavereiden ostaminen on vähintään epäilyttävää. Sen puolestaan oppi jo koulun pihalla, jossa jotkut koettivat karkkipussilla saada ystäviä itselleen.

Keitä siis ovat nämä huipputaitavat soneralaiset, joita täytyy houkutella jäämään töihin rahalahjuksin? Arkitietämys on suuressa ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että Soneran viimeaikaiset seikkailut olisivat osoittaneet mitään erityistä suvereniteettia ainakaan johdon taholta. Karkkipussien jakaminen tässä vaiheessa siis vaikuttaa vähintään törkeältä tempulta. Jos Soneran johto on niin hillittömän ahnetta, ettei töiden teko ilman bonuksia suju, ehdotan että tehdään sille kuin kettutytöt minkeille: päästetään vapaaksi. Sitten katsotaan moniko jää eloon luonnollisessa toimintaympäristössä, jota ei tueta verovaroin.