Toisen roina on toisen antiikki. Mikä tahansa tavara ei ajan myötä muutu arvokkaaksi, kuten Antiikkia, antiikkia -ohjelmaa katsoneet voivat päätellä. Moni naama onkin vaivihkaa venähtänyt, kun asiantuntija lausuu hinta-arvionsa mummonkaiman perintönä tulleesta maisemamaalauksesta.

Tampereen antiikkimessuilla oli jälleen tarjolla paitsi arviointipalvelua, myös todella monenlaista vanhaa tavaraa. Usein kauneus on kyllä katsojan silmässä, vai mitä pitäisi päätellä siitä, että kummallisinkin kippo maksaa vähintään 17 euroa? No, luultavasti niillekin jostain ottaja löytyy. Usein ostoperusteena lienee jonkinlainen tunneside menneeseen: tuollaiset lautaset isomummollakin oli, tai tällainen koru sillä amerikantädillä, jota tavattiin vain kesäisin.

Toki joukossa oli myös esineitä, joiden ulkomuotoon ihastui ensi silmäyksellä. Tällä kertaa harjoitin kuitenkin itsehillintää enkä suoraa päätä hurahtanut karhufiguureihin tai konttorisermeihin. Ilmeisesti se tarkoittaa, että meillä roinahamstereillakin on jonkinlainen saturaatiopiste.

Hauskinta oli kuitenkin jutella ihmisten kanssa. Tiesittekö, että antiikkikauppiaiden keskuudessa kiertää tarina tamperelaisyrityksestä, jonka kellari on täynnä aitoja Billnäs-pöytiä? Sen täytyy olla joko tavarankerääjän taivas tai urbaani legenda.