Viidennen Harry Potter -kirjan ilmestymiseen on enää viikko ja fanit odottavat kiihkeästi. Amazon lisäsi hieman löylyä kiukaalle ja julkaisi Order of the Phoenix -äänikirjan sivuilla vajaan kahden minuutin mittaisen leikkeen kirjasta, raportoi BBC.
Linkki Realplayer-tiedostoon löytyy Amazon.comista. Käy kuuntelemassa. Näytteessä on lukijana Jim Dale, mutta jotenkin hänen lukutyylinsä ei tunnu kiehtovalta. Itse ostaisin mielummin englantilaisversion, jossa lukijana on Jeeves and Woosterista (“Kyllä Jeeves hoitaa”) Jeevesinä tutuksi tullut Stephen Fry.
Ja mitä leikkeessä sitten tapahtuu? Harry tapaa Ronin ja Harryn mahdollisesta koulusta erottamisesta huolissaan olevan Hermionen… Jostain syystä lausahdus “Meillä on sinulle paljon kerrottavaa!” tuo välittömästi mieleen lapsuuden lukuisat hauskat hetket Viisikkoja lukiessa. Odotukset Harryn suhteen ovat siis korkealla. Täytyy vain käydä muistaa ostamassa kaakaojauhetta.
Yht��n Harry Potter-kirjaa en ole lukenut, mutta ne kaksi leffaa olen n�hnyt. Olivat ihan mainiota krapulap�iv�n viihdett�, mutten kyll� leffateatteriin asti jaksaisi niit� l�hte� katsomaan.
Kyll� elokuvat oli pettymyksi� kirjojen j�lkeen mutta n�inh�n se melkein aina on… Harmi kun tuo english on sen verran poor, ett� joutuu odotteleen viel� tuota seuraavaa kirjaa:(.
Kirjat on tosiaan ihan hyvi� ja ei ne elokuvatkaan ihan totaalisia pettymyksi� olleet. Salaisuuksien kammio -elokuvasta tosin oli karsittu paljon olennaisia kohtauksia…
Lis�ksi olen kuunnellut weppiradiosta englanninkielisen� kaikki kirjat, en tied� kuka oli lukijana mutta kiehtovalta kuullosti ;)
K�vin katsomassa ekan Harry Potterin kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla nukahdin monessa kohtaa ja toisella kertaa yritin viel� tsempata, ett� n�kisin ne kohdat mitk� aiemmin missasin. Ei paljoa auttanut.
Tokaa osaa en ole edes jaksanut yritt�� :)
Kaikki julkaistut kirjat on ollu tilauksessa, mutta joku kokeilussa ollut englantilainen kirjakerho failasi mm. kyseisen tilauksen (ja miljoona muuta) [http://www.englishbookclub.com] joten n�ill� n�kymin Potterilla on jotain minua vastaan. Ei silti, kyll� ne kirjat takaraivossa kummittelee, eli kai ne jossain vaiheessa tulee hankittua. Kyll� niit� moni “aikuinen” on kuitenkin kehunut.
Suhteellisen huonoa kirjallisuutta ja elokuvat huonoja
Monta Potteria on varastettu varastosta
Ne ovat lasten kirjoja, jos ette ole huomanneet…
Ah, tulihan se sielt�: lastenkirjoja.
Oletetaan, ett� Harry Potterit ovat lastenkirjoja. Miksei aikuinenkin voisi viihty� lastenkirjan parissa? Min� ainakin luen esimerkiksi Uppo-nalleja ja Mauri Kunnasta oikein mielell�ni. Minun lastenkirjani ovat sek� aikuistenkirjoja (tarvittaessa lainausmerkeiss�) ett� aikuisten kirjoja. Huomaa merkitysero.
Sarjan ensimm�inen kirja menee kyll� lastenkirjasta. Toisessa valtava myrkkyhammas repii jalkaa verisesti. Kolmannessa muuten vaan murretaan luita ja imet��n sieluja suun kautta, mutta Liekehtiv�ss� pikarissa k�sitell��n jo hyvin l�heisesti kuolemaa. Ei nyt t�lt� istumalta tule montaa sellaista lastenkirjaa mieleen miss� tikarilla viillet��n verta lapsesta. Lis�ksi sarjan uusin tulokas tulee kuulemma olemaan viel�kin raaempi…
Harry Potter EI ole LASTENkirja… tai on se kyll� tavallaan…ehk� mun on parempi pit�� suuni kiinni…mut nyt meitsi l�htee…moikkeliskoikkelis!!
t�nne ei oo v�h��n aikaan kirjoteltu
Joo s� oot oikees Tumppi.. : t�nne ei tosiaan oo kirjotettu v�h��n aikaan…. :DDD
Harry Potterit on mun mielest� maailman parhaita kirjoja/elokuvia!!!!! Ne on j�nni� ja my�s pelottavia!!! Niiss� on my�s tunteita her�tt�vi� kohtia. Suoraan sanottuna ne on ihania!!
Oon lukenu kaikki kirjat, ja ne on tosi hyvi�!
Ja kirjanki oon menny jo varaamaan..
Elukuvatki on tosi hyvi�, mutta kirjat sit�ki parempia.