Liputuspäivän kunniaksi julkistan maailmalle Runebergiin liittyvän nuoruusmuistoni. Läheiset ovat varmaan jo ehtineet kuulla tarinan useita kertoja, mutta tässä se tulee nyt teille muillekin.
Aikoinaan lukiossa saimme kotitehtäväksi tehdä esitelmän jostain kirjasta. Kohdalleni osui Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Ja voi herrantähden, että se oli tylsä kirja! Yritin lukea sitä, mutta hommasta ei kerta kaikkiaan tullut mitään. Esitelmäpäivä kuitenkin läheni ja jotain oli tehtävä.
Niinpä tein sitten esitelmän käyttäen pohjana kirjan takakannen ja liepeen tekstejä sekä tietosanakirjasta löytynyttä artikkelia. Esitelmästä tuli mielestäni vieläpä aika hyvä.
Päivät kuluivat ja tuli esityksen aika. Se sujui mainiosti, tunnelma oli rauhallisen mukava ja olin jopa hiukan ylpeä tekstistä.
Loppupuolella esitelmää opettaja kuitenkin keskeytti minut.
“Sami?”
Katsoin opettajaa hämmentyneenä.
“Yksi kysymys: oletko lukenut tuota kirjaa?”
Kiikissä! Ainoa mahdollisuus oli olla rehellinen.
“En.”
Valitettavasti en enää näin 18 vuoden jälkeen muista, pidinkö esitelmän loppuun – taisin lopetella sen pikavauhtia. Mitään suurempaa haloota asiasta ei kuitenkaan syntynyt.
Vuosia sen jälkeen kaljalla ollessamme luokkakaveri Marko kertoi, että esitykseni oli tuudittanut suurimman osan luokastamme horteiseen uneen ja niinpä hän oli ollut yksi niistä harvoista, jotka edes tajusivat mitä oli tapahtunut. Hyvä niin.
Erinomaiselle opettajalle Jukka Sahlbergille kuitenkin terveisiä: en ole vieläkään lukenut Vänrikki Stoolin tarinoita (Riitta kylläkin pitää sitä paraatipaikalla olohuoneen hyllyssä, varmasti minun kiusakseni). Monia muita kirjoja on tullut ahmittua ja muistelen edelleen lämmöllä lukion äidinkielen tunteja.
Terveisin Sami K, 2E
Ruaaaah :-)
Aikoinaan johonkin kirjallisuustieteen romaanitenttiin luettavana oli Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Luo-ja. Annoin periksi ensimmäisten sadan sivun jälkeen, ja päätin että vaikka en ikinä valmistuisi, kirjan lukeminen saa jäädä.
Onneksi ystävällinen kirjastotäti etsi kätköistään muistaakseni “Maailman kirjat ja kirjailijat” (tms.) -nimisen teoksen, josta luin lyhennelmän Dostojevskin klassikosta. Lyhennelmän avulla sain kuin sainkin tentin läpi…
Onneksi kaikkea ei ole pakko lukea loppuun, vaan huonon kirjan (tai kirjan, joka nyt ei jostain syystä vain maistu) voi jättää kesken.
heh :)
Meillä muistaakseni oli pakkoluettavana Tuntematon sotilas. En ollut silloin yhtään kiinnostunut lukemaan niin pitkää kirjaa, joka meni silloisen kiinnostusalueeni (scifi) ulkopuolelle.
Asialle löytyi kuitenkin helppoakin helpompi ratkaisu: Jonkun luokkakaverin kanssa vuokrattiin Ärrältä kimppaan Tuntematon sotilas the movie :-)
Sen perusteella esitelmän teko oli helppoa.
Äärimmäisen tuskallinen lukutehtävä sensijaan oli sitten Punainen viiva. Sain kirjan jotenkuten luettua loppuun, ja ihmettelin kovasti, että mikä oikein on kirjan sanoma; minkä takia se kaikki teksti on… Minulle se ei kertakaikkiaan lukiossa auennut :-)
Tuota elokuvakikkaa tuli itsekin käytettyä pari kertaa, kun opettajan luettavaksi määräämä kirja sattuikin löytymään elokuvaversiona. Seitsemästä veljeksestä en osaa sanoa kumpi olisi pahempaa, kirjan lukeminen vai Turkan sarjan katsominen. Ehkä se Turkka veisi kyseenalaisen voiton.
Seitsemän veljestä on kyllä ehdottomasti yksi ikävimmistä ja tylsimmistä kirjoista mitä on tullut luettua, edellä mainitut teokset huomioon ottaen.
Lisäksi siitä tuli paha mieli.
Miksi Seitsemästä veljeksestä tuli paha mieli?
Vastaavanlainen tapaus sattui kohdalleni yläasteella äidinkielentunnille jossa tehtävänä oli pitää esitelmä annetusta kirjasta. Kohdalleni sattui teos nimeltä Punainen viiva. Se kertoo Suomen ensimmäisistä eduskuntavaaleista ja siitä miten “tavikset” 1900-luvun alussa kokivat tämän tapahtuman kaikkine vaiheineen. Hyvin tylsää luettavaa 15-vuotiaalle, silloin joskus.
Ei tullut luettua kuin pari lukua alusta ja esitelmän tein sen perusteella mielikuvituksellani höystettynä. Opettaja keskeytti esitelmäni kysymyksellään, “Luitko kirjan kokonaan?” :D …
Näinkin voi käydä: äidinkielenopettajamme oli kotoisin Nurmijärveltä ja siksi ilmeisesti saanut Kivi-rokotuksen (ehkä sympatiasta myös Runeberg-rokotus, en tiedä). Sen sijaan tarjolla oli Hesseä ja Mannia jopa siinä määrin, että eräät vanhemman vuosikerran opiskelijat olivat tuottaneet erityisen Hesse-parodian erääseen pienlehteen. Opetus oli kuitenkin korkeatasoista, ja Kiveä tuli luettua jo kouluaikana ja Hesseä ja Mannia myöhemmin. Itselleni Kivi avautui hyvin etenkin luontokuvaustensa takia, joista näki että kirjailija tunsi suomen luonnon eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina ja länsimurrekin tuntui läheiseltä.
Vaikka Seitsemän veljestä oli pakkolukemista, en usko, että tämä oli se seikka, joka aiheutti harmistuksen. Teksti itsessään oli vain niin ikävää luettavaa, että koin ns. huonoja viboja. Siis ei itse sisältö (vaikka sekään ei hirveästi kiinnostanut), vaan miten se oli kirjoitettu. Asia on jäänyt mieleen koska vaikutelma oli niin selvä.
Tuosta kaikesta on toki jo yli 10 vuotta aikaa…
Sattui kerran niin että saimme lukiossa listan joka oli täynnä kirjojen nimiä joista en aikaisemmin ollut edes kuullut, toki pari kolme osui silmään tuttuna kirjan nimenä. Yhdestä piti tehdä kirja-arvostelu joka tuolloin ei kiinnostanut laisinkaan (tosin vieläkään). Sovimme kuitenkin opettajan kanssa että Tuntematon Sotilas kuuluu repertuaariin myös.
Tehtävä tekemättä vieläkin
P.S tehtävänannosta kulunut tuommoinen 3 viikkoa