Yhteisöllistä uudistamista

Maalainen käsittelee top-listaan tehtyä muutosta ja blogilistaa yleensäkin. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan korostaa, että listan toimintaan liittyvä keskustelu ja palaute on erittäin tervetullutta – joko näiden Pinserissä ilmestyvien blogilistaa käsittelevien juttujen yhteydessä, Koirapuistossa tai Wikissä. En pelkää pullon hengen vapautumista (se on tapahtunut jo ajat sitten), mutta sen verran diktaattori olen että en voi taata ehtiväni toteuttaa kaikki muutosehdotuksia heti niiden tullessa esiin. Joka ikisestä ehdotuksesta otetaan kuitenkin vaari ja paljon on jatkuvasti työn alla. Blogistanin pääasiallinen sisältö on aina itse blogeissa ja blogilistan tehtävänä on tarjota mahdollisimman toimiva työkalu tämän suuren informaatiomäärän seuraamiseen ja kiinnostavan luettavan löytämiseen. Jokapäiväinen joustava ja yllätyksetön toiminta on aina ensisijaisella prioriteetilla.

Maalaisen keskustelunavaus oli top-listan sijoituksien laskukaava. Nykyinen on hioutunut kasaan kokeilujen ja keskusteluiden perusteella ja on alkanut hiljalleen asettua paikoilleen jo siksikin että monet voisivat kokea peräti epäreiluna radikaalit muutokset laskukaavaan. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö laskukaavaa voisi muuttaa tai hioa.

Blogin sijoitus listalla lasketaan tällä hetkellä sen aktiivisten lukijoiden mukaan. Aktiiviseksi lukijaksi katsotaan sellainen, joka on käyttänyt pamausta edellisen seitsemän päivän aikana. Ahkerilla lukijoilla on suurin vaikutus listasijoitukseen, eli mitä vähemmän aikaa sitten lukija on käynyt lukemassa blogeja, sitä enemmän pisteitä hän antaa omille valinnoilleen. Jos pamausta ei käytä viikkoon, lukijan pisteet eivät vaikuta enää listasijoituksiin. Takaisin tuleminen kuitenkin muuttaa tilanteen välittömästi.

Blogeja palkitaan kirjoittamisesta samalla tavalla progressiivisesti kuin lukijoita lukemisesta. Mitä kauemmin blogin päivityksestä on aikaa, sitä vähemmän pisteitä se saa. Jos päivityksestä on yli kolme kuukautta, pistemäärä on vain 10% suurimmasta mahdollisesta ja blogi katoaa pian top-listalta. Blogiin kirjoittaminen nostaa pistemäärän välittömästi takaisin suurimpaan mahdolliseen ja palauttaa blogin takaisin listalle.

Top-listalla on nykyisin näkyvissä myös kokonaislukijamäärä. Tässä määrässä on kuitenkin mukana lukemisesta taukoa pitävien pamaus-käyttäjien lisäksi vain kerran käytettyjä testitunnuksia, hylättyjä tunnuksia joiden omistaja saattaa lukea nykyisin eri tunnuksella tai manipulointimielessä tehtyjä tunnuksia. Vanhoja tunnuksia ei kuitenkaan poisteta, sillä en voi koskaan olla varma siitä etteikö tunnuksen omistaja haluaisi sitä vielä joskus käyttää. Vanhoilla blogeilla tällaisia tunnuksia on ajan myötä ehtinyt kertyä enemmän kuin uusilla. Pitäisikö näiden sitten vaikuttaa listasijoitukseen? Se toisi ainakin välitöntä etua vanhoille blogeille ja laskisi hieman lukijoiden aktiivisuuden vaikutusta listasijoitukseen.

Top-lista sin�ns�h�n on yksi niist� r�yh�kk�immist� pullosta p��sseist� hengist�. Se her�tt�� tunteita ja arvostelua mutta on kuitenkin luetuin blogilistan osa ja on selke�sti toiminut my�s yhteis�llisyytt� lis��v�n� voimana (mutta varmaankin my�s rikkovana). Moni siit� tullut palaute on saanut vakavasti pohdiskelemaan, pit�isik� sivu poistaa netist� suurena virheen�, mutta luulen ett� top-listan poistaminen olisi viel� suurempi virhe. Er��nlainen viha-rakkaus-suhde siis… Olen kipe�n tietoinen siit�, ett� listan j�lkip��ss� olevat saattavat kokea sijoituksensa jopa n�yryytt�v�n� kannustavuuden sijaan. Sen vuoksi haluaisin kuulisin eritt�in mielell�ni ehdotuksia siit� miten top-lista voisi toteuttaa parhaiten sit� mihin se on alunperin tehty: toimimaan uuden mielenkiintoisen luettavan l�yt�misty�kaluna.

Mielipiteit�?

20 thoughts on “Yhteisöllistä uudistamista

  1. Itse en ainakaan n�e nykyist� top-listaa luettavan l�yt�misty�kaluna. Vaikka itse olen pomppinut edestakaisin ensimm�isen ja toisen sivun v�lill�, en tuota kautta katsele uusia blogeja ennen kuin ne ilmestyv�t sille ensimm�iselle sivulle. Kyll� se PP on edelleen ainoa kivuttomampi tapa bongata uutuuksia.

  2. Top-lista on v�h�n turhan ylikorostuneessa asemassa. Blogilista kai se p��asia on? Top-listan valinnaisuus korjaa tilannetta hyvin, koska voi olla, ett� joku mahottoman suosittu ei n�yk��n listalla. Ja onhan monenmonta suomalaista blogia, jotka eiv�t ole Pinseri-listassa laisinkaan.

    Olisko t�ss� taas semmonen “Pinseri on julkinen tila, Pinseri pit�� demokratisoida” -tyyppinen juttu menollaan (vrt. koirankakkakeskustelu)?

  3. Eik�h�n kyse ole siit� samasta vanhasta ilmi�st�, ett� arvostelu on huomattavasti helpompaa kuin jonkin uuden luominen. En ole n�hnyt esimerkiksi Pinseri� jatkuvasti n�lviv�n “Maalaisen” tehneen itse mit��n erityist� yhteis�llisyyden tai demokraattisuuden edist�miseksi. Luulenkin, ett� “keskustelun” her�ttely on h�nen henkil�kohtaista kaunaansa huonon toplista-sijoituksen tiimoilta. Syyt� huonoon sijoitukseen blogilistalla “Maalaisen” kannattaisi enemmin etsi� omista puutteellisista kirjoittajantaidoista, urautuneista aihevalinnoista ja tyylin latteudesta kuin toplistasta sin�ns�.

  4. Kenenk��n ei ole pakko lukea top-listaa jos siit� tulee paha mieli. Toistan: kenenk��n ei ole pakko lukea top-listaa jos siit� tulee paha mieli.

    Maalaisen “demokraattisuus” vaikuttaa tuulahdukselta aikakaudelta, jota ainakaan min� en toivo takaisin. Yksinkertaisesti se n�ytt�� tarkoittavan sit�, ett� toisten pit�� p��st� m��r��m��n mit� toiset tekee, jos silt� tuntuu.

  5. Itse Top-lista on laskentatapoineen ihan OK. Sen sijaan pid�n hieman �rsytt�v�n� ja harhaanjohtavana Samin tapaa liitt�� yhteen k�sitteet “Top-lista” ja “luetuimmat blogit”.

    Top-listan sivullakin kysyt��n heti k�ttelyss� “Mitk� ovat blogilistan luetuimmat blogit?” Eih�n Top-lista tuolaiseen kysymykseen vastaa, koska se kertoo P�iv�n pamauksen tilatuimmat blogit. Blogeillahan on paljon lukijoita, jotka eiv�t k�yt� pamausta lainkaan.

    Kaupallisessa toiminnassa tuollainen olisi harhaanjohtavaa mainontaa. Ei-kaupallisessa harrastustoiminnassa se on vain typer�� ja �rsytt�v��. V�h�n niin kuin joku kysyisi kotisvuillaan “Kuka on Suomen vahvin mies?” ja imoittaisi vastaukseksi, ett� sivujen pit�j� jaksaa kantaa kilon voipaketin taksista keitti��n.

    Ymm�rr�n kyll�, ett� “Suomen luetuimmat blogit” kuulostaa paremmalta kuin “ahkerimmin p�vitetyt ja P�iv�n pamauksen kautta tilatuimmat blogit” mutta kyse on kuitenkin kahdesta eri asiasta.

    Toisaalta “Suomen Blogilista” on sekin aika mahtipontisesti nimetty, koska ensiksikin listalla suinkaan ei ole kaikkia suomalaisia blogeja, ja toiseksi lista ei kuulu Suomelle (siis valtiolle) mill��n tavalla, eli sill� ei ole mink��nlaista virallista statusta.

    “Suomalainen blogilista” olisi semanttisesti tarkempi ilmaisu. Minunkin wc:st�ni l�ytyy “suomalainen vessanp�ntt�”, ei “Suomen vessanp�ntt�”.

  6. Hyvi� pointteja. Olen miettinyt, mik� voisi olla sopivan ytimek�s lausahdus korvaamaan luetuimpia blogeja.

    Mik� instanssi valtiossamme jakaa lupia k�ytt�� termi� “Suomen se ja se”? Googlella l�ytyy esimerkiksi Suomen Matkatoimisto, Suomen Messut tai Suomen Kuvalehti.

    Top-listahan ei edes yrit� v�itt�� listaavansa Suomen luetuimpia blogeja…

  7. Sopivan ytimek�s lausahdus voisi olla esimerkiksi: “Harrastusluontoisesti yhden suomalaisen blogin toisen kirjoittajan yll�pit�m� linkkilista niist� suomalaisista tai suomalaisuuteen jotenkin liittyvist� tahi muuten asianmukaisista blogeista, jotka ovat itse ilmoittautuneet tahi muiden ilmoittamina kyseiselle blogilistalle lis�tyt ja niilt� valitut erilliseen P�iv�n Pamauksessa (t�st� l�htien Tilaaja) mainitun palvelun (t�st� l�htien Toimitettava tuote) mukana toimitettavaan tuotteeseen, josta laskettujen lukijoiden, jotka eiv�t edusta kaikkia suomalaisia, Tilaajaan rastittamista vaihtoehdoista laskettujen tilaajien mukaisesti j�rjestetyt listat ovat yksi Toimitettavan tuotteen ominaisuus.”

    Ytimekk��n lauseen lis�ksi voisi ehk� tarpeen olla lis�t� my�s jokin selitt�v� Disclaimer, kuten: “T�m� blogilista ei ole demokraattisesti valitun elimen tahi julkisen tilan hoitoon liittyv�n komitean tahi lautakunnan valvonnassa eik� siten edusta Suomen valtion, sen puolueiden, kansalaisj�rjest�jen, harrastuspiiren tai ruohonjuuritason toimijoiden tahi Suomen kansalaisten virallista kantaa blogien paremmuudesta tai ota kantaa niiden blogien luetummuiteen, jotka bloglistalla esiintyv�t tahi eiv�t esiinny.”

  8. Itse kapteeni kirjoittaa asiallisesti & monipuolisesti ja pyyt�� mielipiteit�, juuri sit� mihin pyrin. Luutnantit ovat kapteenin mielistelij�it�.

    Eik� laskukaavan hienoinen muuttaminen kannustaisi aktiivisuuteen sek� listan alkup��ss�, ett� loppup��ss� ja nimenomaan siten, ett� vaikeneminen pudottaisi nopeammin.

    Eik�s debatin her�tt�misen yritys ole pelk�st��n hyv� asia?

  9. Maalainen harjoittaa taas t�ker�� h�nnystely�, jossa joku ylennet��n ylitse muiden (mik� ep�ilem�tt� vaivaannuttaa kulloinkin kyseess� olevaa henkil�� yli kaiken). Samalla tulee sivulauseessa piikitelty� muita keskustelijoita mielistelij�iksi. Mit� debattia tuollainen n�lviminen on?

  10. Itse olen n�ill� listoilla satunnainen vierailija. Mutta tuo maalaisen ehdotus nopeammasta tippumisesta hitaamman p�ivitystahdin johdosta on kyll� hyv�. Nyt korkealla listalla ovat usein blogit, jotka ovat jo saavuttaneet yleis�ns�. Mielest�ni top-listan k�rkip��ss� tulisi olla luetuimmat blogit juuri t�ll� hetkell�.

    Voisi mietti�, onko viimeisin p�ivitys olennainen kriteeri lainkaan. Voisiko sen korvata jollain mittarilla, joka laskee kuinka monesti sivua on p�ivitetty tietyn ajan sis�ll� (esim. viimeisin kuukausi)? Toinen vaihtoehto olisi laskea, kuinka pitk�lle aikav�lille viimeiset 10 p�ivityst� jakautuvat. N�in yksi p�ivitys ei sin�ll��n riitt�isi nostamaan listasijoitusta, jos se on laskenut parin viikon hiljaiselon takia. Miten tuo teknisesti onnistuisi, siit� en tied�k��n.

  11. Tuota p�ivitystahdin mukaan nousemista on monta kertaa kritisoitu siit�, ett� silloin listan huipulla pysyisi tikuttamalla jatkuvasti uutta juttua, laadulla ei v�li�. Vaikka kirjoitukset olisivat kuinka hyvi�, harvemmin p�ivittyv�t putoavat.

    Ainakaan min� en keksi miten top-lista voisi olla nykyist� parempi. Ehk� jakamalla se kahteen osaan, miss� toisessa sitten olisivat vaikka juuri t�n��n tai t�ll� viikolla luetuimmat ja toisella sitten p�ivitystahti j�tett�isiin kokonaan laskuista pois.

    Pit�� my�s muistaa, ett� joka kerta kun hommaa s��det��n monimutkaisemmaksi, kuormitetaan my�s lukijan aivoa. Pienen parannuksen hinta voi olla v�hemm�n listan l�yt�neit� tai k�ytt�ji�, jos parannus vaikeuttaa homman yhdell� silm�yksell� hahmottamista.

  12. Er�s hyv� uudistus Top-listan paikkansapit�vyyteen olisi mielest�ni blogiin Pinserin kautta tulleen lukijam��r�n huomioiminen. Esim. viimeisen viikon aikana tulleet lukijat.

    Silloin huomioiduksi tulisivat samalla 1) blogin lukijam��r�t ja 2) p�ivitystiheys v�lillist� kautta.

    Nyth�n tilanne on se, ett� blogin lukijam��rill� ja p�ivitystiheydell� ei ole juurikaan yhteytt� sijoitukseen Top-listalla. Nykyisess� systeemiss� on itseasiassa tavallaan j�rkev�mp�� tilata harvoin p�ivittyvi� blogeja, koska niiden p�ivittymisest� saatava tieto on tarpeellisempaa. P�ivitt�in ilmestyvi� blogeja voi lukea muutenkin ilman turhista k�ynneist� tulevaa haittaa.

  13. Olen eri mielt� tuo p�ivitystiheyden korostamisesta sill� perusteella, ett� m��r� ei korvaa laatua.

    Itse seuraan huomattavasti suurempaa m��r�� blokeja kuin mit� on pamauksessani. minulle jonkun blogin tilaaminen on ik��n kuin puolto��ni sen olemassaololle. En siksi voisi koskaan tilata blokia jonka ideologia tms. on omaani vastaan. Sen verran kai se listasijoitus sitten merkitsee, ett� minua suorastaan �rsytt�� n�hd� kaiken maailman hapatuksia listan k�rjess�.

    Tuo l�hell� olevien blogien lista (suku) on varsin yhteis�llisyytt� korostava palvelu (siis se listaa “pienyhteis�j�” blogistanian sis�ll�). olisikohan mahdollista hy�dynt�� sit� jotenkin enemm�n?

  14. Leena: “minulle jonkun blogin tilaaminen on ik��n kuin puolto��ni sen olemassaololle. En siksi voisi koskaan tilata blokia jonka ideologia tms. on omaani vastaan.”

    Olen kyll� ollut havaitsevinani muillakin lukijoilla samanlaisia oireita. Luetaan toisinaan, mutta ei tilata. Min� taas tilaan suurinpiirtein niit� blogeja, joita luen.

    En pid� ajatuksesta, ett� top-lista perustuisi pelk�st��n suosituimmuusperiaatteeseen, jossa pit�isi varoa jokaista poikkipuolista sanaa, etteiv�t suuttuneet lukijat lopettaisi tilaamista. Mielest�ni blogi on sit� parempi ja ansaitsee paremman sijoituksen listalla, mit� enemm�n sit� luetaan.

    “Olen eri mielt� tuo p�ivitystiheyden korostamisesta sill� perusteella, ett� m��r� ei korvaa laatua.”

    Kyll� se taas minun mielest�ni korvaa osittain. Blogin laatu on muutenkin hyvin ep�m��r�inen ja ep�vertailukelpoinen k�site. Ja jos blogia luetaan paljon, niin eik� se ole silt� osin aika laadukas? Vai onko kansan maku taas niin surkea, ett� he eiv�t ymm�rr� hyv�n p��lle?

    “Sen verran kai se listasijoitus sitten merkitsee, ett� minua suorastaan �rsytt�� n�hd� kaiken maailman hapatuksia listan k�rjess�.”

    Tuo on oikeastaan se syy, miksi en ole innostunut kauheasti puolto��niperiaatteesta. Musiikisssakin top-lista n�ytt�� ne levyt, joita kuunnellaan eniten.

  15. T�ytynee muistuttaa, ett� pinserin eri listat palvelevat hyvin erilaisia k�ytt�tarkoituksia ja -motivaatiota. Siksi esim. top-listan m��ritt�minen yhdell� adjektiivilla (luetuin, suosituin, p�ivitetyin..) ei v�ltt�m�tt� ole j�rkev��.

    t�ss� vaan mun henk.koht. motiiveja, voit skipata yli:
    -Pamauksessa minulla on joista oikeasti pid�n ja joita haluan seurata reaaliajassa.
    – Toisinaan k�yn l�pi koko top 200 tai tuoreimmat p�ivitykset, teen t�t� koska ole netti- ja verkkoyhteis�tutkija, ja haluan saada laajempaa kokonaiskuvaa suomen bloggaajista. ja joskus surffaan ne l�pi ihan vaan ajan kuluksi. t�st� kartoituspuuhasta vaan usein muodostuu, ei mik��n p�iv�n pamaus, vaan “p�iv�n pilaus” koska osa sisill�ista on mit� on. en m� voi enk� ehdi pit�� paria sataa blogia listallani.

    henri, jos blogia luetaan se ei todista, ett� se on laadukas. se todistaa sen, ett� sit� luetaan paljon.

  16. Eik�s top-listojen tarkoitus ole aina mitata suositummuisuutta, ei “hyvyytt�”, jota onkin mahdoton numeroilla mitata? Top-lista ei kai miss��n vaiheessa ole v�itt�nytk��n olevansa muuta kuin P�iv�n pamauksien k�yt�n perusteella suosittuutta mittaava tsydeemi. Sen ulkopuolelle menev�t tulkinnat ovat tulkitsijoiden omassa p��ss�. Ja kuten pop-top-listoilla, parhaat b�ndit eiv�t p��se k�rkeen, mutta sellaista el�m� on.

    Minulla ei ole oikeastaan mit��n ideoita listan kehitt�miseksi. Yksi ajatus, mik� vain on p�lk�ht�nyt p��h�n, on ett� melankolia.net/linkkitrendit -sivustolla on hauska palvelu, josta n�kee, miten paljon eri blogeihin on linkitetty muista blogeista. Sekin on aika n�pp�r� suosituimmuusmittari. Jos t�m�n listan pistetietoja voisi jollain keinolla yhdist�� top-listan pistetietoihin, siit�h�n voisi synty� v�h�n useammalla kriteerill� laskettu suosituimmuusindeksi. Ja tietysti sekin idea on periaatteessa j�rkev�, ett� blogeissa olisi joku laskuri, jonka Pinserin lista k�y tsekkaamassa, mutta taitaa olla v�h�n liikaa pyydetty, ett� jokainen s��t�isi sellaisen sivuilleen. Mutta tuo linkkitrendi-tietojen hy�dynt�minen ei edellytt�isi kenelt�k��n sin�ns� mit��n.

    Ja sitten tuollaisen terveen j�rjen nimiss� voi aina muistuttaa, vaikka se latteaa onkin, ett� jos top-lista ei miellyt�, sit�h�n ei ole pakko katsoa.

  17. Ehk�p� p�ivityksest� voisi saada v�h�n enemm�n pisteit�? Ei kuitenkaan niin paljoa, ett� ihmiset alkaisivat p�ivitt�m��n t�ytt� moskaa. T�ll� hetkell� kun p�ivitt�minen ei v�ltt�m�tt� liikuta blogia p�tk�n vertaa listalla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *