Kesäloma. Myöhään valvomista, vielä myöhempään nukkumista. Raukeaa löhöilyä. Pyh, tuotahan tehdään joka viikonloppu! Tällä lomalla on vuorossa taas uuden asian kokeileminen. En ole vielä koskaan maalannut talon ulkoseinää, joten tuumasta toimeen. Kun nuo kesäiset kelitkin alkoivat juuri sopivasti yhtäaikaa lomani alkaessa (tätähän ennustinkin!)

Homma menee näin: ensin kannetaan rautakauppaan jotakuinkin nörttien leikkikalun (sellaisen pauttiarallaa satagrammaisen, useamman gigatavun kokoisen) verran rahaa ja tullaan pois tikapuiden, siveltimien, kaapimien, teräsharjojen, pressujen, teippien sekä alus-, päällys-, väli- ja mitäliemaalia sisältävien purkkien kera. Kotiin tultua täytetään vesipullo, kääritään hihat ja hyökätään talon seinän kimppuun. Raaps vain, vanhat maalit pois.

Myöhemmin illalla auringon painuessa jo puskien taakse ensimmäinen vaihe on lopultakin valmis. Paljaaksikynityt seinälaudat näyttävät lähinnä vanhalta ladolta ja käsivarret kipinöivät punaisia kolmioita ranteesta olkapäihin saakka, kuin tv-mainoksessa konsanaan. Kaivan nenästäni maalipölyä varmaan vielä joulunakin.

Nolon asiasta tekee se, että asumme tiilitalossa. Sankarillisesti raaputtamani seinä on itse asiassa vajaan kuuden neliön kokoinen pala laudoitusta yhdellä seinällä. Ja samanlaisia löytyy vielä kuusi muuta. Tästä on vedettävissä jompikumpi kahdesta johtopäätöksestä: a) ne, jotka tekevät tätä huvikseen muiden arkiaskareiden ohessa ovat Oikeita Äijiä tai b) jollain salaisella Oikeiden Äijien tuntemalla kepulikonstilla vanhojen maalien hävittäminen olisi sujunut käden käänteessä.

Huomenna jatketaan ja katsotaan mitä ihmeellisyyksiä maalipurkkien sisältä paljastuu ja miten ne saa levitettyä seinään kunnialla. Pitäkää peukkuja.