Vietän jo kolmatta päivää sohvalla kannetavan kanssa, kiitos flunssan joka tukki poskiontelot ja valoi jotain sulaa lyijyä muistuttavaa pääni täyteen. Nano-urakka on sujunut hyvin, sillä olen huvittanut itseäni luomalla mahdollisimman epäilyttäviä hahmoja. Yksi fiktiivinen henkilö on jo saatu kolkattua varsin tyydyttävällä tavalla. Kirjassani on marraskuu, joten luonnonilmiötkin siirtyvät dekkariin kuin sellaisinaan.

Juoni on nyt kuitenkin saamassa epäuskottavan käänteen. Tampereen seudulla on parhaillaan ukkosvaroitus! Tiirailkaa pilviä, mammatuksia ja alasimia sekä välkyntää! Siis oikeasti, ei fiktiivisesti.