Vilpittömät onnittelut presidentti Tarja Haloselle vaalivoitosta. Kansalaiset ovat ilmaisseet mielipiteensä. Toivon, että Halonen jatkaa entistä tinkimättömämmin työskentelyä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.
Sauli Niinistölle kiitos kovasta kamppailusta. Vahinko, että Niinistön bloggaaminen loppui vaaleihin. Kiitos myös erinomaisesta sloganista, että vastakkainasettelun aika on ohi. Niin tosiaan tulisi olla.
Vaalien jälkeen kaikilla puolueilla on tapana julistautua voittajiksi. En tee poikkeusta. Minusta Heidi Hautalan vaalikampanja ja vihreiden toiminta toisella kierroksella osoittavat, että oikeiston ja vasemmiston vastakkainasetteluun perustuvan puoluepolitiikan aika jo ensi eduskuntavaaleissa voi todellakin olla ohitse.
Tarkoitan sitä, että asioita ei ole syytä (eikä varsinkaan pakko) tarkastella pelkästään porvari/sosialisti-dikotomian kautta. Siihen maailma on liian monivivahteinen. Poliittisten toimittajien puheet vihreiden “rivien repeilystä” toisella kierroksella ovatkin vanhakantaisia nykymaailmassa, jossa aatteet ovat enemmän suhdekimppuja kuin erillisiä säiliötä.
Kiitokset myös kaikille Pinserissä vaaleja kommentoinneille. Meillä oli asiallinen väittely eikä kenenkään kommentteja tarvinnut sensuroida tai poistaa. Se osoittaa, että internet on varteenotettava väline keskusteluun, vaikka tarkoitushakuiset kolumnistit tahtoisivat lehdissä muuta väittää.
Asioita pitkään pohdittuani olen päättänyt äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella Tarja Halosta. Molemmilla ehdokkailla on vahvuutensa, mutta mielestäni Halonen on kokonaisuutena ottaen ollut riittävän hyvä presidentti ja ansaitsee toisen kauden. Eikä naisia todellakaan ole johtopaikoilla riittävästi, saati liikaa.
Monen muun tavoin katsoin lauantaina Uutisvuodon. Jäin kyllä ihmettelemään, mitä oli leikattu pois kohdasta, jossa Halonen puhui pienistä värillisistä makkaroista.
Homman nimi on siis se, että paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
1. Kerään toisinaan ruokakaupan kassalle jääneet kuitit talteen ja tutkin, minkälaisia ruokaostoksia muut tekevät. Kuvittelen, keitä perheeseen kuuluu. En katsele muiden ostoksia kärryssä tai ostoshihnalla, koska minusta se on asiaankuulumatonta kärkkymistä.
2. Selailen postimyyntiluetteloita sisustaen mielikuvissani kesämökkiä. Minulla ei ole sellaista.
3. Teen huuto.netissä hakuja sanoilla, jotka ensimmäiseksi tulevat mieleen. Ostettavaa olen löytänyt mm. hakusanoilla “vihreä”, “valentine” ja “magnetofoni”.
4. Joskus olen käynyt todella tylsillä viikonloppumatkoilla vain siksi, että en halua lentoyhtiöiden pluspisteiden vanhentuvan itsekseen.
5. Toisinaan uusin kirjaston kirjan viisi kertaa ja se jää silti lukematta. Vien sen näytille kirjastoon ja lainaan uudelleen. Koen huonoa omaatuntoa.
Haastan mukaan
Annen, pilviprinsessan, Jyrki J. J. Kasvin, Maija Tuomaalan ja Matti Vanhasen.
Tunsin eilen epämääräistä kiukkua ja pettymystä, kun katselin vanhoja kalentereita. Niistä päätellen en ole juurikaan edennyt elämässäni vuodesta toiseen. Kalenterit olivat täynnä velvollisuuksia, menoja ja tapaamisia, joista valtaosa jälkiviisauden valossa oli vähintään turhia ellei haitallisia.
Sitten tulin ajatelleeksi, että kalentereista puuttuu oikeastaan kaikki olennainen, mitä minulle on tapahtunut. Olin merkinnyt muistiin vain ikävät asiat, jotka oli pakko hoitaa. Mukavat muistin merkinnöittäkin, silloin.
Ehkä bloggaaminen onkin tarvetta jättää itsestään joitain muistijälkiä tulevaisuuden minälle?
Blogeissa kulkee meemi, jossa kysellään kenen blogin haluaisit lukea. Kukaan ei ole tainnut haastaa minua mukaan ketjuun, mutta vastaan kuitenkin: haluaisin lukea Tarja Halosen blogia.
Saman toivomuksen esitin jo marraskuussa Halosen presidentinvaalien kampanjatoimistolle. Ajatus ei kuitenkaan sytyttänyt tulta. Vuoden vaihduttua voi kai tunnustaa, että sen mittaan ehdin toivoa Haloselta paria muutakin asiaa, jotka eivät toteutuneet.
Puolisalaa toivoin kutsua linnaan Samin puolison ominaisuudessa. Syynä oli sukellus.fi:n tiedotustoiminta tsunamikatastrofissa. Se hakkasi mennen tullen valtiolliset viritykset. Valtion tiedonjulkistamispalkinto olikin varsin ansaittu tunnustus. Linnankutsua sen sijaan ei tullut. Myönnän olleeni hieman hapan.
Toivoin myös Haloselta, että hän olisi jättänyt vahvistamatta uuden tekijänoikeuslain. Presidentti kuitenkin kiikutettiin allekirjoittamaan sitä suoraan lentokentältä. Keskustelu jatkuu, saa nähdä saammeko pikapuoliin ensimmäiset sananvapauden marttyyrit.
Pettynein olen kuitenkin ollut Haloseen sen takia, että hän huomasi ottaa uudenlaisen syrjäytymisen ja toivottoman rakenteelliseksi muuttuneen työttömyyden erityiseksi huolenaiheekseen vasta neljä päivää ennen presidentinvaalien ennakkoäänestyksen alkua. Melkoista hurskastelua.
Hei, jos siellä YLE:llä joku lukee Pinseriä, niin tässä olisi muutamia uusintatoiveita. Viime lauantain Kirppis-lähetyksestä jäi teknisten ongelmien takia näyttämättä Pörrö Sahlbergin osuus. Voisiko sen saada uusintana?
Kun nyt toivepussi avattiin, käytän samalla tilaisuutta hyväkseni ja vinkkaan YLE-Teemalle toisesta toiveuusinnasta. Viimeksi 1970-luvulla näytetyllä Ratsutilan nuorilla (Follyfoot) voisi olla vähintään kuriositeettiarvoa ajankuvana! Muistikuvani ohjelmasta ovat varsin hämärät, mutta kiinnostaisi kovasti nähdä tuo lapsuuden hevossarja uudelleen. Yorkshire Televisionin tuottamaa kulttisarjaa ei ole saatu DVD:lle, vain kolme ensimmäistä osaa on VHS:nä Amazonissa.
Niin, ja kiitos Hiidenvirrasta. Hyvin oli kestänyt aikaa sekin.
Eräät meistä muistanevat tämän animaation hypnoottisen edeltäjän. Pukki, pukki, pukki, pukki…(varoitus: sisältää mainoksia)
Olen tarkoituksella ollut viime aikoina kirjoittamatta Pinseriin ja katsellut kiusaantuneen ärtymyksen vallassa, miten valtamedioiden enemmän tai vähemmän nimekkäät toimittajat ovat yli-innostuneen labradorinnoutajan eleganssilla saapuneet Blogistaniin.
Kiusaantuneisuuteni syntyy pitkälle siitä tosiasiasta, että olen koulutukseltani ja ammatiltani toimittaja. Kollegojen likinäköinen käsitys faktoista, omaa itseään ja muita toimittajia esilletuova omahyväisyys sekä taipumus ryhtyä heti opettamaan ja saarnaamaan tekstinteosta ovat ärsyttäneet eräitä muitakin kuin minua, joten syy ei voi olla pelkästään havainnoijassa.
Miksi jo täälläkin nostavat naamaansa jatkuvasti esiin ihmiset, joilla on jo muutenkin ihan tarpeeksi sananvaltaa Suomessa? Vieläpä “henkilökohtaisen toimittajabrändin” esiintuomiseksi, kuten eräs toimittaja tänään radiossa muotoili. Nimityksen brändäsi äsken Tuija Aalto YLE:n ykköseltä lähetetyssä, Juha Kulmasen toimittamassa radio-ohjelmassa blogeista.
Siellä Aalto myös kertoili radion kuulijoille, miten Pinserin ja blogilistan on perustanut “harrasteleva netti-ihminen Sami Köykkä” tms. Väännetäänpä taas rautalangasta. Pinserin ja blogilista.fi:tä edeltäneen Pinserin blogilistan ovat perustaneet toimittaja Riitta Santala-Köykkä ja it-asiantuntija Sami Köykkä.
Samassa ohjelmassa Kari Haakana uskoi olevansa ensimmäinen suomalainen bloggaava toimittaja. Hohoo. Muistan täällä kyllä muitakin nähneeni, mm. Pekka Pekkalan itseni lisäksi.
Tietenkin keskustelussa muuten järkevän kuuloinen Hesarin päätoimittaja Reetta Meriläinen valitteli linkittämisen vaikeutta, kun hän ei halua ohjata ihmisiä maksullisiin linkkeihin, joissa on joku koura ojossa. Kuten Hesarissako? Haloo?
Sitten ovat vielä nämä tölvijät ja tökkijät, kuten joku ilmaisjakelulehteen kirjoittava hutkiva journalisti ja eräs sysipimeässä kulkeva mainontajulkaisun heebo. Antakaa mun kaikki kestää. Ei, en laita linkkejä. Tuollainen valtamedialle ominainen väkinäinen vastakkainasettelu, kilpailu, provokaatio ja ylpeänä yössä vaeltaminen eivät ansaitse linkkiä.
Ehdin jo innostua, Oriveden opistossa oli nimittäin tiedossa Elämäni kuvat (27.-30.10. 2005). Valitettavasti nyt näyttää siltä, että osanottajat eivät ole vielä löytäneet talven lyhytkursseja. Taiteilija Antero Kahilan kurssille tarvittaisiin vielä muutamia osallistujia, jotta se toteutuisi.
Tarkoitus oli tehdä maalaten matkaa muistikuvien lähteille ja hakea uusia näkökulmia ja ymmärtämisen välineitä nykyhetkeen. Kahila on omissakin töissään käsitellyt oman ja yhteisen menneisyyden aineksia kuvataiteen keinoin.
Oriveden opisto on oikea kulttuurin ja taidekoulutuksen dynamo Pirkanmaalla. Talvisin opiskellaan pitemmillä kursseilla mm. kuva- ja sanataiteen tekoa. Orivedelle tullaan monenlaisista lähtökohdista, kuten Olavi Jaman toimittama kirja Tie taiteilijaksi osoittaa. Orivedeltä ovat oppia saaneet muun muassa Kimmo Schroderus, Miika Nyyssönen ja Marie Brask, jonka maalauksia Provencen laventelipelloista pääsin ihailemaan Purnussa toissakesänä. Maalaukset hohtavat ihmeellistä, läpikuultavaa Välimeren valoa.
Kesäkurssit ovat tiiviitä paketteja (lähinnä) harrastajille. Itse olen saanut nauttia Eija Keskisen öljymaalauskurssista 2004 (jatkokurssia odotellaan!) ja viime kesänä Tapani Baggen erinomaisesta dekkaripajasta. Kesäkursseja voi vilpittömästi suositella kaikille, joita kiinnostaa ilmaista itseään uusin välinein.
Toivon, että talven lyhytkurssit saavuttaisivat vähitellen samanlaisen suosion kuin kesäkurssit. Otsakkeen “Taidetta ja taitoja aikuisille” alla näyttää olevan lokakuun lopussa tarjolla ainakin kirjansidontakurssi, Oman tarinan paja, Nauti musiikista! ja espanjan intensiivikurssi Orivedellä. Myös Helsingissä on viikonloppuisin omaa ohjelmaa.