Ehdin jo innostua, Oriveden opistossa oli nimittäin tiedossa Elämäni kuvat (27.-30.10. 2005). Valitettavasti nyt näyttää siltä, että osanottajat eivät ole vielä löytäneet talven lyhytkursseja. Taiteilija Antero Kahilan kurssille tarvittaisiin vielä muutamia osallistujia, jotta se toteutuisi.

Tarkoitus oli tehdä maalaten matkaa muistikuvien lähteille ja hakea uusia näkökulmia ja ymmärtämisen välineitä nykyhetkeen. Kahila on omissakin töissään käsitellyt oman ja yhteisen menneisyyden aineksia kuvataiteen keinoin.

Oriveden opisto on oikea kulttuurin ja taidekoulutuksen dynamo Pirkanmaalla. Talvisin opiskellaan pitemmillä kursseilla mm. kuva- ja sanataiteen tekoa. Orivedelle tullaan monenlaisista lähtökohdista, kuten Olavi Jaman toimittama kirja Tie taiteilijaksi osoittaa. Orivedeltä ovat oppia saaneet muun muassa Kimmo Schroderus, Miika Nyyssönen ja Marie Brask, jonka maalauksia Provencen laventelipelloista pääsin ihailemaan Purnussa toissakesänä. Maalaukset hohtavat ihmeellistä, läpikuultavaa Välimeren valoa.

Kesäkurssit ovat tiiviitä paketteja (lähinnä) harrastajille. Itse olen saanut nauttia Eija Keskisen öljymaalauskurssista 2004 (jatkokurssia odotellaan!) ja viime kesänä Tapani Baggen erinomaisesta dekkaripajasta. Kesäkursseja voi vilpittömästi suositella kaikille, joita kiinnostaa ilmaista itseään uusin välinein.

Toivon, että talven lyhytkurssit saavuttaisivat vähitellen samanlaisen suosion kuin kesäkurssit. Otsakkeen “Taidetta ja taitoja aikuisille” alla näyttää olevan lokakuun lopussa tarjolla ainakin kirjansidontakurssi, Oman tarinan paja, Nauti musiikista! ja espanjan intensiivikurssi Orivedellä. Myös Helsingissä on viikonloppuisin omaa ohjelmaa.

Katsellessani mobiilimiljonäärit-tyylisten pelien mainoksia olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, miksi ihmiset eivät vain nosta peleistä rahoja pois. Nykyisen nopean tiedonhankinnan aikana vastauksen useimpiin monivalintakysymyksiin löytää nopeasti netistä.

Tein siis kokeen ja pelasin pari kierrosta mobiilimiljonääri-peliä. Jokainen kysymys maksaa 1,70 euroa, joten lysti ei ole aivan halpaa. Neljästä oikeasta vastauksesta peräkkäin tulee 25 euron voitto.

Ensimmäisen kerran voitto lipsahti ohi, kun en (ehkä) ehtinyt vastata neljänteen kysymykseen ajoissa. OK, aika oli hieman täpärällä, joten jatkoin kokeiluja. Toisella kerralla asiasta ei kuitenkaan ollut epäilystäkään. Vastasin helppoon kysymykseen näppituntumalla, joten aikaa kului korkeintaan kolme sekuntia. Sain takaisin viestin, jossa pahoiteltiin vastaukseni viipymistä ja ilmoitettiin minun palanneen pelin alkuun.

Kohteliaana ihmisenä lähetin luonnollisesti palautetta antaen palvelulle tilaisuuden selvittää asia. Vastattiinko siihen? Ei vastattu. Ilmeisesti palvelu ei toimi kovin hyvin ja maksajana toimii pelaaja. Ellei sitten kyseessä ole tietoinen huijaus. Onko meille unohdettu kertoa, että tässä pelissä mobiilimiljönääriksi voi tulla vain sen pyörittäjä?

Vaihteeksi vähän kevyempää asiaa. D. Noppe on lähestynyt suomalaisia taideteoksella, joka herättää lohdullisia ajatuksia. Tuotoi.net on seurannut ylellisten pöytälamppujen etenemistä Oululaisen asukkaille asti saaden vastauksenkin Belgiasta. Näyttää siltä, että meidät on kaikki kutsuttu tutustumaan näitä taideaarteita valmistavaan tehtaaseen.

Meillekin tipahti kyseinen mainos joskus kesällä ja nauroimme vedet silmissä sen kirjaimelliselle suomennokselle ja täydelliselle lokalisoinnin puutteelle.

Miksipä maksaa ammattilaiselle, kun itse voi tehdä näin hienon tekstin! Hyvin kunnianarvoinen herra D. Noppe, naapurinne voi jopa lukea sitä hieman kateellisena, kun Te ymmärsitte säästää markkinoinnissa euroja ja he eivät.

Samaan teemaan liittyen: netinkäyttäjät etsivät yhä useammin tietoa tuotteista blogeista, sillä he luottavat vertaisarvioihin (via Killinki).

Pinserin lukijat ja bloggaajat pääsivät eilen eduskuntaan nauttimaan voileivän edustajansa välityksellä. Virallinen syy historialliseen lehdistölounaskutsuun olivat Jyrki J. J. Kasvin uusitut kotisivut, joilta löytyy muun muassa hupivaliokunnan kuulumisia. Tiedonvälityksen läpinäkyvyyden nimissä kerrottakoon, että voileivän päällä oli lohiruusuke, kahdenlaista terriiniä ja kaikenlaista muutakin. Kasvin kotisivut näyttivät aluksi kauhistavilta, mutta onneksi syyksi paljastui eduskunnan videotykki, joka ei suostu näyttämään punaisia sävyjä.

Tekijänoikeuslain kirvoittamia kannanottoja on kansanedustajiemme keskuudessa kutsuttu muun muassa “sähköpostiterrorismiksi”. Syynä lienee perinteisen tietämättömyyden (toimittajan tulkinta) lisäksi se, että kuusikin sataa tekijänoikeutta käsittelevää sähköpostia saaneet kansanedustajat eivät enää löydä muita viestejään sähköpostilaatikosta.

Kasvin mukaan EU-direktiivejä ei päässe muuttamaan tekijänoikeuslain suhteen, joten Suomessa on mahdollista lähinnä käytännön haittojen torjunta. Kansallista harkintavaltaa on käytetty muuallakin, esimerkiksi Kreikka on jättänyt implementoimatta tekijänoikeuslain eräät pykälät. Kansalaisten reaktio tekijänoikeuslain älyttömyyksiin, kuten ohjelmansiirtoon ja mp3:sten tekemiseen kopiosuojatuista levyistä, on mediateollisuuden lobbarien toimesta Suomessa leimattu “nörttipoikien puuhasteluksi”.

Mitä ajattelee enemmistö meistä, jotka netistä käsin olemme seuranneet esimerkiksi kulttuuriministeri Tanja Karpelan hääräämistä tekijänoikeuslain ja nettilukon parissa? Veikkaan, että useammassa päässä on herännyt ainakin toivomus, että ministereiltä vaadittaisiin jatkossa vähintään tietokoneen ajokortti. (Ehkä se kannattaisi vaatia kaikilta kansanedustajilta, mikä helpottaisi myös sähköpostien lajittelua ilman avustajaa ja kannustaisi postin lukemiseen päivittäin.)

Edustaako katastrofeista otetuilla kännykkäkuvilla rahastaminen huonoa makua? No jaa, viestimet hyötyvät niistä joka tapauksessa. Uusin yrittäjä, jonka avulla voit (ehkä) tienata jotain ottamastasi kuvasta: Scoopt.

Kuusamo

Papapapapaapapa
papapapapapaa
papapapaaaaa
Kuusamo
papapapapaapaaaaaaaa
Paapapaapapapapapaaa.

Täällä etsitään kaameimpia käännösbiisejä. Sen kisan voi voittaa vain yksi kappale: Dannyn esittämä suomicover ”Africa”-biisistä. Miksi? Papapapaapapa? Onko syynä kertosäkeen hillitön pakkotoisto? Vai sormi pystyssä saarnattu teksti:

”Helsinki.
Savuinen, sumuinen kaupunki.
Ihmiset ei tunne edes naapuriaan.
Kaikilla on kiire,
harva täällä hymyilee.
Näkymättömät laudat nykivät ja repivät sätkynukkeja,
jotka poukkoilevat kuin saaliskalat sumpussa.
Kaikilla on kiire ei minnekään.”

Laudat? Vai langat? Jokin repii sätkynukkeja, sillä… ”Kuusamo… Helsingissä ei asu enää helsinkiläisiä. On vain joukko yksinäisiä, ja heitä on monta, liian monta. En tahtoisi olla yksi heistä. Tahdon olla vapaa, ja hengittää havun tuoksua”. Juu, ”ainoa, lie paikka vailla vainoa…” Nyt, viimein, ymmärrän sen, on: ”Kuusamoo, nyt kutsuu mua Kuusamoo…”

Nähdessäni koiran vesilelun purjehtivan tavoittamattomiin Kaukajärven kylmää pintaa pitkin muistin jälleen pattereilla käyvän moottoriveneen lapsuudestani. Se suuntasi Päijänteellä päin ulappaa eikä auttanut, vaikka isä yritti uida perään. Vuosia myöhemminkin noilla rannoilla minusta toisinaan tuntui, että punainen muovivene odottaa jossain läheisessä notkelmassa. En pystynyt pitkään aikaan uskomaan, että jokin mistä niin kovasti pidin voisi vain kadota suoraviivaisen järkähtämättä horisonttiin.

Kirpputorit ja nettihuutokaupat taitavat olla täynnä menetettyjen ja kadotettujen tavaroiden etsijöitä. Kutsumme itseämme mielellään keräilijöiksi, mutta jotain outoa on halussa löytää juuri samanlainen rumpaliapina kuin silloin aikanaan tuli hylättyä kaamean tarpeettomana ja irvokkaana, tai lasten lettupannu, jolla serkut Jyväskylässä paistoivat *oikeita* lettuja.

Lueskelin äsken kirjaa amerikkalaisten kauneuskäsityksen muuttumisesta ja siitä, kuinka se näkyy barbienukkejen kasvoissa. Huomasin leikkineeni rikki ja murrosiässä hylänneeni pari arvostettua aarretta, jotka eBayssa huitelevat yli tuhannen dollarin. Hieman se harmittaa, joskin muistan myös elävästi haluni toimia nukkien kampaajana ja shinglata ne muodikkaammiksi. Varhaisbarbien nukentukasta löytyvät niitit ja pinkki, muovinen salakalju eivät juuri parantaneet lopputulosta.

Onneksi samalla palautui mieleen, miksi barbeilla leikkiminen oli niin hauskaa. Odotin kiihkeästi, että kasvan aikuiseksi, saan meikata, laittaa koko ajan erilaisia kampauksia ja vaihtaa vaatteita ainakin kymmenen kertaa päivässä! Sittemmin olen kiihkeästi alkanut kaivata aikoja, jolloin olin 10-vuotias.

Jos haluamme tietää, mitä nuoret aikuiset pian haluavat elämältä, ehkä meidän olisi syytä tutkia tarkasti leluluetteloita. (Olen varma, että ihastukseni jykeviin jeeppeihin on perua lapsuuden autoleikeistä – hei, se liikkuu! Mutta miksi se törmää kaikkialle?) Äkillisesti häivähtävä halu naputella raskasta kassakonetta, joka kilahtaa auki paljastaen setelit ja kolikot… hmmm, mistä se voisi olla peräisin? Muovisesta lelusta, johon vangitut leppäkertut kakkivat? Entä oliko kaikilla rikollisilla pienenä lelupistoolit? :-) Entä poliiseilla? :-) Ja miksi meille ei ostettu koskaan Monopolia? Voisin olla sikarikas kiinteistökeinottelija…

Matkalta palattua pitää aloittaa kevyesti paluu arkeen. Spämmerit ovat tukkineet mailiboksini: pahoittelut kaikille, jotka ovat odottavat turhaan vastausta sähköpostiinsa.

Testejä ei Pinserissä juuri nähdä, mutta Kasasta poimin tällaisen, joka teki vaikutuksen. Juujuu, tietysti se on *wanha* ja olette kaikki tehneet sen. Internetitön maailma on tehnyt minusta kritiikittömän ja hitaan. :-) Se tuntuu oikeastaan aika – kivalta.

You scored as Cultural Creative. Cultural Creatives are probably the newest group to enter this realm. You are a modern thinker who tends to shy away from organized religion but still feels as if there is something greater than ourselves. You are very spiritual, even if you are not religious. Life has a meaning outside of the rational.

Seisovien paperikoneiden kustannukset on helppo laskea, mutta mitä kaikkea menetämme, kun synnytysikäiset naiset eivät uskalla tehdä lapsia epävarmojen pätkätöiden kierteessä? Synnytyslakkolaiset vaativat, että vanhemmuuden kustannukset jaetaan kaikkien työnantajien kesken. Nuorten naisten pätkätyöputki on lopetettava.

Kevätpörriäinen on hauska… mutta mistä sen voisi saada, kun ei satu asumaan Helsingissä? Olin jo unohtanut “majblommaninkin”, kunnes Skrubu mainitsi sen oikein kuvan kanssa. Eikä täällä maalla pääse edes skumppa-aamiaiselle vapun kunniaksi Tähtitorninmäelle… ei niin, että koskaan ennenkään olisin ollut hereillä tarvittavan varhain.