Tositeevee!

Tuhannen keskeneräisen asian hullunmyllyssä tulin äkkiä ajatelleeksi, mistä ylipäätään on peräisin käsitys, että kaikki dilemmat ratkaistaan yksi kerrallaan. Samalla muut elämänalueet pysyvät moitteettomassa kuosissa. Televisiosarjoista. Tiedättehän: kaikki tavarat kiiltelevät paikoillaan, ihmiset bailaavat, käyvät töissä ja harrastavat veneilyä tyytyväisinä, vaikka heillä on meneillään iso remontti, vakava sairaus tai selvittämätön murha lähipiirissä. Tästä sadunomaisesta ratkaisusta on kiittäminen virtaviivaisia lavasteita ja käsikirjoittajia, joille on opetettu, että tarinassa on alku, keskikohta ja loppu. Alussa on ongelma, sitten ongelmaa käsitellään, lopussa ongelma on ratkaistu. Seuraavassa jaksossa uusi teema.
Continue reading

Kaupallisuuden kirouksesta

Saako blogia käyttää liiketoiminnan välineenä?

Katseltuani lähes kolme tuntia paavin hautajaisia arkkua oltiin juuri viemässä pois aukiolta hartaan historiallisen tunnelman vallitessa, kun lankapuhelin soi. Puhelinmyyjä halusi tarjota omega3-kapseleita. Klik.

Harkitsen lankapuhelimesta luopumista kokonaan. Olen kieltänyt puhelinmainonnan, mutta se ei tahtia haittaa. Noin kerran päivässä joku yrittää silti myydä jotakin. Toistaiseksi olen kuitenkin säilyttänyt liittymän, koska siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Mielestäni ongelma minkä tahansa välineen käytössä syntyy silloin, kun joku yllättäen yrittää saada meidät ostamaan jotakin, kun olemme aivan muissa puuhissa. Voin hyvinkin selailla mainoksia. Tyrkyttämisen raja ylittyy kuitenkin heti, jos luen journalistista artikkelia ja siinä aletaankin ylistää tiettyjä tuotteita myyntimielessä. Aikakauslehdet syyllistyvät tähän yhä enemmän. Julkisen sanan neuvosto, median itsesäätelyelin, aikoo puuttua tekstimainontaan entistä tiukemmin.

Asiakaslehdet ovat kuitenkin eri asia. Tiedän, että odotettavissa on tuoteuutisia, jos alan lukea Pirkkaa (kyllä, luen sitä säännöllisesti ja K-kaupan asiakaskortinkin hankin juuri saadakseni lukea Pirkkaa ilmaiseksi).

Blogilistan myyminen ja Pirkka-blogit ovat nostattaneet keskustelua siitä, mihin blogeja (ja niistä tehtyä hakemistoa) saa välineenä käyttää. Ymmärrän kyllä niiden huolen, jotka pelkäävät kaiken tärkeän hukkuvan mainostajien loputtomaan, röyhkeään vyörytykseen. Sen sijaan en tajua, miksi blogi välineenä jotenkin olisi ”puhtaampi” tai ”idealistisempi” tai ”epäkaupallisempi” tai ”yhteisöllisempi” kuin mikä tahansa viestinnän väline.

Minua ärsyttävät yritykset omia blogit johonkin tiettyyn tarkoitukseen, joka on ainoa oikea kirjoittajansa mielestä. Yksi ei halua julkisuutta, vain lukijoita ajatuksilleen, toinen etsii kaikkialta juuri tietynlaisia mainoksia ja tuohtuu sitten niistä ja kolmas julistaa siirtyvänsä RSS-feedeihin, koska kaikesta on nyt mennyt ”kaupallistumisen” myötä maku. Kaikin mokomin! Bloginsa voi laittaa vaikka salasanan taakse, jos ei halua yletöntä huomiota. Kenenkään ei ole pakko lukea asiakaslehtiä – tai asiakasblogeja. Jokainen voi itse koota puhelinmuistionsa haluamallaan tavalla, mutta ei se silti tee puhelinluettelosta tarpeetonta.

Minusta liiketoiminnan yhdistäminen bloggaamiseen on varsin järkevä ajatus. Epäilen, että osa vastustuksesta kumpuaa silkasta kateudesta, kun turhaan kuvitellaan valtavien rahasummien liikkuvan tässä bisneksessä. Aina on niitäkin, jotka näkevät heti tilaisuuden maksella vanhoja kalavelkoja, kun voivat perustella oman kaunansa jollakin epämääräisellä yhteishyvällä ja saavutetulla edulla, jota muka ollaan viemässä.

1700 blogin kokonaisuus on niin iso, että sitä ei tuosta vain hoideta vasemmalla kädellä iltapuhteina. Odotan Blogilistan jatkossa laajenevan ja monipuolistuvan yhä nopeammin. Nyt siihen on paremmat edellytykset kuin Pinserin osana. En tunne tässä yhteydessä mitään erityistä pelkoa kaupallisuuden kirouksesta, vaikka yleisesti ottaen vastustan spämmin ja mainonnan leviämistä asiallisen sisällön sekaan – valistuneet käyttäjät pitävät huolen siitä, että palvelu säilyy hyvänä.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto bloggaajille

Pinserin Sami Köykkä pääsi tänään vastaanottamaan valtion tiedonjulkistamispalkintoa muiden sukellus.fi:n tekijöiden kanssa. Tässä palkinnon myöntämisen perustelut kiinnostuneille:

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto myönnetään

toimitusjohtaja Alex Niemiselle, toimittaja Petri Ahoniemelle, sukellusyrittäjä Janne Miikkulaiselle, järjestelmäinsinööri Matti Anttilalle, IT-asiantuntija Sami Köykälle, projektijohtaja Mimmu Pekkaselle ja urheilusukeltaja Kalle Valkamalle nopeasta ja ammattimaisesta kriisitilanteen verkkotiedotuksesta internetsivuston www.sukellus.fi välityksellä.

Internetin merkitys tiedonhaun välineenä on kasvanut erittäin voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Sisältötietoa eri asioista on tarjolla hyvinkin runsaasti, mutta tiedon käyttöön ja luotettavuuteen liittyy monia ongelmia. Internetin kiistattomimpia etuja ovat sen nopeus tiedonvälityksessä, sen laaja kansainvälinen kattavuus ja mahdollisuus päivittää esitettyjä tietoja nopeasti.

Sähköisten tietopalveluiden tuottaminen kansalaisille on yksi kansainvälisen ja suomalaisen tietoyhteiskunnan kulmakivistä. Yhteiskunnan palvelutarjonnassa erityisen tärkeää on kehittää peruspalveluiden lisäksi sellaisia toimintamekanismeja, jotka hyödyntävät internetin parhaita ominaisuuksia tiedonvälityksessä.

Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofin suomalaisessa tiedotuksessa www.sukellus.fi –verkkosivusto osoitti erinomaisella tavalla internetin välityksellä tapahtuvan osaavan ja nopean tiedonvälityksen vaikuttavuuden. Verkkoviestinnän vahvan ammatillisen osaamisen ansiosta www.sukellus.fi kykeni nopeasti sekä kokoamaan tietoa että päivittämään sitä olosuhteiden jatkuvasti muuttuessa. Ammattimaiseen toimintaan kuului myös kyky ottaa olosuhteiden edellyttämällä tavalla huomioon tietosuojaan liittyvät kysymykset. Verkkotiedolle ominaisella tavalla myös käyttäjät löysivät hämmästyttävän nopeasti tietoa tarjoavat sivustot, jotka useimmille olivat olleet aikaisemmin vieraat.

Kaapelitehtaalla

Helsingissä käydessäni oli tarkoitus käydä katsastamassa Control Freak, taiteilija Eija Keskisen näyttely Kaapelitehtaan galleriassa. Olen kuitenkin hajamielinen ja lähdin matkaan maanantaina. Niinpä jouduin tarkastelemaan teoksia lasiseinän takaa… ne vaikuttivat etäämpääkin kiinnostavilta. Keskinen pohtii tällä kertaa töissään “missä on vika kun mikään ei tunnu riittävän”.

Kaapelitehtaalla poikkeaminen ei muutenkaan ollut turhaa, sillä samalla tulin tutkineeksi viereisen tilan taidemyyntinäyttelyn. Ilokseni löysin runsaasti kiinnostavia teoksia, joita taiteesta innostuneet voivat hankkia myös korottomalla osamaksulla. Hevosaiheisen taiteen harrastajana pistin erityisesti merkille Paula Nurmisen Iloisen ponin ja Eeva-Liisa Mölsän keraamiset hevosveistokset.

Harakkavarma lintulauta

Pikkulinnut ovat tuottaneet meille vuosien varrella paljon iloa ruokailemalla puusta riippuvalla lintulaudalla. En tiedä, tarvitsevatko luontokappaleet varsinaisesti tarjoamiamme herkkuja täällä taajaman keskellä. Iloisesti ne ovat kuitenkin parveilleet omenapuussa ja palkinneet kauniilla laulukonserteilla pähkinöistä ja jyvistä.

Nyttemmin kuitenkin harakat ovat keksineet, miten lintulaudasta saa keikautettua ruokintakelkan. Ne heittävät pähkinät maahan ja rohmuavat kerralla kaiken. Ennen kultainennoutajamme pelotteli niitä ikkunassa terhistelemällä, mutta sittemmin harakat ovat käyneet niin röyhkeiksi, että Totti jaksaa vain katsella niitä kyllästyneesti sohvalta.

Onkin sydäntäsärkevää nähdä, miten pikkulintu toisensa jälkeen joutuu kiertelemään tyhjän ruokintapaikan ympärillä. Kaiken huipuksi harakat vielä tekevät ylilentoja koettaen pelotella muut linnut pois.

Tarvittaisiin siis jokin pitävä ratkaisu, harakkavarma ruokinta-automaatti. Mielelläni kuulisin myös keinoja, joka pelottaa harakat, mutta ei pikkulintuja.

Kevät ja filkkarit!

Tänään alkavat taas Tampereella filkkarit. Varsinkin kilpailusarja on aina ollut täynnä iloisia yllätyksiä. Muutaman tunnin oleskelu pimeässä salissa valkokankaalle vyöryvien lyhytfilmien parissa tarjoaa enemmän yllätysmomentteja kuin mikä tahansa megaluokan traileri (linkki via Kasa -spoilerivaroitus SW-faneille :-)). Pinseriraati suosittaa vuosien kokemuksella myös arkistojen aarteita. Ja erikoisnäytöksiä. Ja kaikkea, mitä mukaan vain saa mahdutettua – sekä sitä erityistä kansainvälistä tunnelmaa, joka hetkeksi muuttaa Tampereen kuin toiseksi kaupungiksi.

Kiksiherneiden kertomaa

Jonkin aikaa on taas tullut painiskeltua ruoka-aiheisen käännösprojektin parissa. Täytyy ohimennen kehua Raholan syötäviä sanoja, josta on löytynyt monenlaista termiapua jo vuosien ajan. Sivusto varmasti ansaitsisi oman laajan juttunsa, mutta olen tällä ja ensi viikolla hieman kiireinen.

Vauhdin myötä myös karmeiden typotusten määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti. :-) Vai mitä arvelemme äsken kirjoittamastani lauseesta: “greikkalainen ruoka, joka koostuu kiksiherneistä, valosipulista jaa seesamitahasta (hummus)”.