Postimerkkeily ja kolikoiden kerääminen ovat tylsimmät harrastukset, jotka pystyn kuvittelemaan, ehkä perhosten keihästämistä lukuun ottamatta. Inhoan myös sellaista taidetta, joka herättää minussa lähinnä vaivaantuneisuutta – riippumatta siitä, onko tekijä nimekäs vai ei.

Kohtalo päätti kuitenkin lahjoittaa minulle joukon postimerkkejä ja kolikoita, joiden arvosta en ymmärrä mitään. Lisäksi minulla on nyt varastossa “taidemaalaus”, jota en taatusti aio ripustaa seinälle – pitkulainen, kehystetty kovalevy, jossa on maaliläikkiä.

Hyvät neuvot ovatkin tarpeen – miten pääsen näistä aarteista eroon Tampereen seudulla mahdollisimman helposti ja tuottoisasti. Älkää ehdottako huuto.netiä – se on ihan kiva, mutta sopii lähinnä sellaisen tavaran myyjälle, joka itse tietää esineidensä arvon.

Keskisuomalainen valistaa meitä tänään sähkeuutisissaan otsikolla “Ensimmäinen blogi kunnallisvaaleihin”:

“Kunnallisvaaliehdokas, IT-alan ammattilainen Sami Kettunen (kesk.) on avannut internetissä sähköisen päiväkirjan eli blogin (www.kettunen.com). Se on ilmiönä uutuus kunnallisvaalikampanjoinnissa ja Kettusen itsensä mukaan jopa Suomen ensimmäinen”.

Jaa-a. :-)

(thanx Jaska J.)

Onnittelut Mitvitille, joka on noussut blogilistan ykköseksi!

Hups. ;-)

Kuntavaalien lähestyessä lienee taas tiedossa joltinenkin määrä vaaliblogeja. Olen vihreiden ehdokkaana Kangasalan kunnanvaltuustoon, ja avasin itsekin oman vaalipäiväkirjan, johon aion kirjoitella vähän rennommin mietteitäni kuin Pinseriin.

Nyt olisi kiva tietää, ketkä muut vaalibloggaavat. Pistäpä kommentteihin oman vaaliblogisi osoite, jos sinulla on sellainen. Keräilen ehkä osan linkeistä Riitta valtuustoon -blogiini. Voit lähettää vaaliblogisi osoitteen myös sähköpostiini, joka on rsk kissanhäntä pinseri.com.

Me kaikki, joilta kukkataulun maalaaminen on jäänyt kesken toivottoman tylsänä yrityksenä, osaamme arvostaa Meilahteen, Helsingin kaupungin taidemuseoon pystytettyä näyttelyä Paratiisin puutarha. Se hehkuu 19. syyskuuta 2004 asti uskomattomissa väreissä ja todistaa, että aihe kuin aihe alkaa elää taitavan kuvataiteilijan käsissä. Näyttelyyn liittyy myös ulos tehty osuus, johon kukkatarhojen lisäksi on rakennettu mm. hauska, kahta teekuppia ja -kannua esittävä suihkulähde.

Kaiken värirunsauden keskeltäkin muuten erottuu etsimättä Hugo Simbergin pieni akvarelli Kuutamomaisema, jonka hän teki nuorena Ruovedellä, Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeessa. Mystistä valoa hehkuvan akvarellinsa taiteilijana debytoiva Simberg lähetti Suomen taiteilijain näyttelyyn Ateneumiin, jossa aina erehtymätön kritiikki sivuutti sen avuttomana töherryksenä. :-)

Bloggaajia on Journalistin jutun mukaan USA:ssa akkreditoitu ensimmäistä kertaa journalisteina. Akkreditointi tarkoittaa tapahtumasta riippuen enemmän tai vähemmän vapaata pääsyä tiedon lähteille.

En tiedä, onko kukaan yrittänyt Suomessa akkreditoitua bloggaajana. Kehitys näyttäisi olevan kuitenkin menossa siihen suuntaan, että maailmalla ns. kansalaisjournalismi aletaan ottaa entistä vakavammin. Saa nähdä, miten nopeasti tai hitaasti Suomi tulee perässä. Toistaiseksi esimerkiksi journalismiin liittyvien apurahojen jaossa blogeja ei kokemusteni mukaan ole noteerattu.

Marlon Brandon nekrologeja on tänään kaikissa lehdissä. Yllättäen tämä muistokirjoitus herätti elävimmät mielikuvat: vanha Brando karkailemassa paikalliseen supermarketiin tyhjentämään jäätelötiskiä – koska hoitajat laittoivat jääkaapin lukkoon estääkseen ahmimisen.

Tänään kävi taas niin kuin monesti ennenkin. YLE:n ennakkoon hienosti puffaama “Kesällä kello viisi” -elokuva ei löytynyt digiboksin ohjelmatiedoista, kun olisin sen ajastanut. Ja sitten asia luonnollisesti unohtui. Sattuiko joku tallentamaan?

Niin pitkälle kuin silmä siintää, pystyn aistimaan tietynlaisen juhannusangstin. Kaikki ovat menossa jonnekin, mutta minne pitäisi? Juhannuksen menoliikenne alkanee pikapuoliin, mutta entäs jos olet jo siellä, vehreällä maaseudulla? Pitäisikö ajaa mökille, jotta olo olisi varmasti tarpeeksi primitiivinen ja “juhannusmainen”. (Viime kesäinen kokemus antaa viitteitä, että ainakin minun kannattaa sitä välttää.) Festareille eivät kaikki taatusti halua, ja urbaani juhannus on tullut koettua moneen otteeseen. Samoin juhannus ulkomailla. Molemmat varsin erinomaisia juttuja, joskin jokin monoliittisen kulttuuriperimän agraarimuistissa tahtoo välillä tökkiä sanoen: “Kun Suomessa luonnossa kerrankin on valoisaa yötä myöten, siitä pitäisi jotenkin onnistua ottamaan kaikki ilo irti.” No niin varmaan, mutta miten? Kerropa juhannusvinkkisi.

Kasassa on meneillään mielenkiintoinen keskustelu Peter von Baghin Sinisen laulun ensimmäisestä osasta. Von Baghin hengästyneen innostunut tapa esittää asiat elämää suurempina on tietysti tuttu jo monesta yhteydestä. Sinistä laulua on kuitenkin jo valmiiksi puffattu suurteoksena, joka kokoaa kulttuurin langat kattavaksi kokonaisesitykseksi Suomen koko taiteen historiasta. Huvittuneen ällistyksen vallassa katselinkin tämän alustuksen jälkeen sarjan ensimmäistä jaksoa, jossa ruutuun marssitettiin varttunut mieshenkilö toisensa jälkeen toistamaan käsityksiään edeltäjistään kulttuurin saralla.
Continue reading →