Valkoinen tausta, mustat kirjaimet kirjoitti jokin aika sitten viivyttelyn luonteesta valaisevasti. En tiedä, onko maailmassa ketään, joka tekisi kaikki tehtävänsä ripeästi heti ne saatuaan eikä vasta, kun deadline on pelottavan lähellä. Varmaa on kuitenkin, että Jarno Virtasen esittelemä kaava toimii silloinkin, kun tärkeät tehtävät täytyy priorisoida. Se selvittänee osaltaan, miksi niin monet opinnäytetyöt ovat kesken, vaikka bloggaamiseen ja surfaamiseen tuntuu helposti löytyvän aikaa tuntikausia päivittäin.
Continue reading →

Isosisko on kyllästynyt verkkopäiväkirjailusta puhumiseen ja heitti kehiin aika hyvän kuuloisen sanan, ”nettikolumnisti”. Kalevan jutun mukaan Googlen hakusana ”nettipäiväkirja” räväyttää esiin tuhansia mahdollisuuksia tutustua tuiki tuntemattomien elämään. Haku ”nettikolumnisti” puolestaan tuo esiin vain kaksi hittiä: Myllypuron Työttömien työnhakusivut ja ”tulevaisuutta ennustavan nettikolumnisti” Petteri Järvisen. Nettikolumnisti kuulostaa hienolta, mutta onko se nimikkeenä kuin meikkitaiteilija – on vain kirjoitettava ja odotettava, että joku muu alkaa kutsua sinua sellaiseksi? Auttaisiko julkisuuskuvan muokkaamisessa, jos alkaisimme kaikki kutsua toisiamme nettikolumnisteiksi? :-)

Blogeihin on ilmestynyt kuvia omista työpisteistä – ja kuvien sisällä on kuvia toisten bloggaajan työpisteistä… En malttanut olla liittämättä ketjuun Pinserin syntysijaa (via Kasa).

Olen viime öinä nukkunut levottomasti, ehkä sen takia että koiramme Totti alkaa kierrellä asuntoa vinkuen ja valittaen jo aamuyöstä. Lähistöllä on juoksunarttuja ja koira-Casanova rakastaa kiihkeästi niitä kaikkia. Aamu-unet ovat siis aika horteisia, ja niihin liittyy erilaisia äänitehosteita, kuten vinkuvia piippuja, ulisevia susia ja salaperäistä itkua jyrkänteellä.

Tämän aamuinen horreuni vei kuitenkin voiton kaikista edellisistä. Olin vihreiden kunnallisvaaliehdokkaana yhdessä nykyisen valtuutetun kanssa. Meihin otti yhteyttä jokin paikallinen isäntämies, joka halusi kuulla vaaliteemoistamme. Hän ajelutti meitä autollaan pikkutietä ja Merja innoissaan selitti, että täällähän on niitä vihreiden hommaamia rauhoitusalueita harvinaisten kolopesijöiden takia. Silloin huomasimme joutuneemme väijytykseen. Maanviljelijä juoksi kirves kädessään perässämme ja toinen yritti ajaa auton lyttyyn valtavalla puskutraktorilla. Kaasu pohjassa oli paettava paikalta, ja peräämme kirveenheiluttaja huusi, että olemme tuhonneet hänen elämäntyönsä. Kaikki vain sen takia, että jokin typerä piipittäjä on tehnyt kolonsa hänen mailleen!

Maalaiskunnassa on paljon piileviä poliittisia jännitteitä, joita olen rekisteröinyt ilmeisen tiedostamattani. Olen kyllä ihmetellyt, miksi juuri kukaan ei halua Kangasalla myöntää julkisesti olevansa vihreä tai asettua kunnallisvaaliehdokkaaksi.

Rakas päiväkirja,

tänään heräsin kymmeneltä ja söin maksamakkaravoileipiä. Keitin myös kahvia ja päästin Totin ulos tarhaan. Ajattelin käydä töihin käsiksi saman tien, mutta sitten avasinkin internetin. No, ei vaiskaan. Aletaanpas tämä juttu uudestaan.

Katselin nauhalta Jannen esiintymisen aamuteeveessä ja luin Kotilieden jutun bloggaajista. Ne ovat uusimmat blogeja käsittelevät journalistiset tuotteet perinteisissä medioissa, ainakin sikäli kuin tiedän.

Minua ihmetyttää näissä jutuissa yksi asia: mistä syntyy tarve käsitellä blogeja jonkinlaisina verkkoon siirrettyinä päiväkirjoina, joihin ihmiset vuodattavat yksityisiä tuntojaan ja paljastelevat elämäänsä? Juttuja tehdesään toimittajilla on usein jokin ennakkokäsitys aiheesta, josta he aikovat kertoa. Sen jälkeen on jokseenkin sama, mitä haastateltava sanoo – kaikki on vain vahvistusta sille jutun rungolle ja näkökulmalle, joka tuli mietityksi jo etukäteen.

Luen blogeja aika laajasti. Kyllä päiväkirja on yhdeksässä tapauksesta kymmenestä ihan väärä nimitys blogille. Ymmärrän, että on vaikea kuvailla jotakin uutta ilmiötä tekemättä vertailuja ihmisten laajasti tuntemiin viestintätapoihin. Yritettävä kuitenkin olisi, vaikka helpoin tie on tietysti puhua ylimalkaisesti ja vähän sinne päin.

Jannelle propsit tv-esiintymisestä: pidit hyvin pintasi tv-toimittajien toistellessa, missä ne yksityisyyden rajat kulkevat ja mitä kannattaa paljastaa ja yrittäessä vääntää keskustelua yksilötasolle. Blogi ei ole mitään päiväkirjailua vaan julkaisemista verkossa.

Onpa ollut hupaisaa seurata, minkälainen itku ja poru mediassa on syntynyt suunnitelmista sijoittaa joitakin tuhansia valtion työntekijöitä Helsingin ulkopuolelle. Viimeksi eilen nelosen uutisissa itkettiin, miten kalliiksi tulee lentäminen Ouluun ja takaisin. Poliisin tietohallintokeskuksesta nimittäin siirrettiin osa Rovaniemelle jo jokin aika sitten. Tietohallintokeskuksen kuvittelisi osaavan käyttää tietoliikenneyhteyksiä, mutta ei. Fyysisesti on vaan päästävä palaveeraamaan muiden työntekijöiden kanssa vähän väliä. Se taas tulee hirveän kalliiksi, kun kaikki muut ovat Helsingissä! Eikä siellä Helsingin ulkopuolella (toimittajien mielikuvissa) edes ole mitään tai ketään, joka virkoja pystyisi hoitamaan.

Haloo, te sinne Helsinkiiin muuttaneet nilsiäläiset ja pihtiputaalaiset, jotka niitä juttuja teette ja kritiikittömästi heijastelette muutaman byrokratiaansa juuttuneen jäärän horinoita! Valtio ei ole Helsinki! Hajasijoittaminen on hyvä juttu, koska ei ole mitään järkeä siinä, että kaikki asuvat epäviihtyisässä kasassa jossain muun Suomen kannalta periferisen kaukaisessa rannikkokaupungissa. Muualla Suomessa on koulutettua väkeä, joka ei ole suostunut lähtemään jonkin kituduunin perässä sinne kurjistuneeseen Helsinkiin, jossa asuntojen hinnat ovat karanneet pilviin ja tunnelma on kiireinen, ahdistunut, ankea ja masentava. Koettakaapa joskus pyytää kommenttti meiltäkin niihin juttuihinne, käävät.

Aiheista voi keskustella myös Koirapuistossa.

SAS yllätti tänään lähettämällä mainontaansa tekstiviestinä kännykkääni. Yhtiön koleaääninen Internet-tuki väitti puhelimessa, että yhtiö ei harrasta SMS-markkinointia. Kuulemma tällaista mahdollisuutta ei käyttäjäprofiilistaan voi myöskään rastittaa pois. Vaan mistäpä Macin käyttäjänä tietäisin – SAS:n sivut juuttuvat jo kohtaan “Select country”, kun koetan tarkistaa profiiliani. Jälleen joku yksikätinen IT-firma on tehnyt hyvät rahat helpolla.

Jätin soittopyynnön SAS:n markkinointiin, koska puhelimeni ei ole tarkoitettu mainosspämmin etäpäätteeksi. SAS:n kunniaksi on sanottava, että sieltä soitettiin takaisin ja pahoiteltiin tapahtunutta. En ole ollut ainoa valittaja, osa asiakkaista on saanut markkinointiviestinsä jo yöllä.

Viime aikoina uutisissa on kerrottu usein, miten firmat irtisanovat työntekijöitä. Ensin puidaan juhlallisesti, moniko irtisanotuista on toimihenkilö ja moniko ei. Sitten ikään kuin peräkaneettina todetaan, että määräaikaisia työntekijöitä poistuu yhtiön leivistä lähes saman verran kuin vakituisia. Leikistikö he olivat töissä? Eikö määräaikaisten työn loppumista edes noteerata enää? Vaivihkaa työnantajien ajatteluun on hiipinyt käsitys, että työntekijät ovat kuin iloisia mehiläisiä, jotka haluavatkin lentää kukasta kukkaan parhaan meden perässä. Ehei. Kyllä meistä suurin osa haluaa tietää, että leipää on ensi vuonnakin.
Continue reading →

“Lähetys STT:stä päättyy tähän.” Äsken kuultiin viimeisen kerran STT:n uutiset YLE:n radiokanavilla. Heti perään tuli säätiedotus viimeisen kerran kuuluttajan lukemana. Nyyh, taas katosi pala jatkumoa.

Siitäkin huolijmatta, oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Toivon teille iloista ja jännittävää vuotta 2004. Naapurissa ammutaan jo raketteja – toivottavasti tänä vuonan keneltäkään ei unohdu suojalasien käyttö.

Osa lukijoista on varmaan ihmetellyt, miksi kuvablogia ei enää päivitetä säännöllisesti. Vika on Radiolinjassa, jonka GPRS-yhteys pääsääntöisesti ei toimi ainakaan Kangasalta. Olen tehnyt kolme vikailmoitusta, ja Radiolinjalta on luvattu palata asiaan. Odottelemme.