Ryhdy vaikuttajaksi ja pelaa vaalirahoituspeliä Aapelissa. Muista lahjoa vain silloin, kun sopuli katsoo muualle.
Vaalirahoitusjupakka on osoittanut, että Suomessa media osaa reagoida yllättävän ärhäkästi. Hyvä hyvä. Toivottavasti myös äänestäjillä pysyy pitkään mielessä, ketkä kohussa ovat ryvettyneet.
Kuluttajanakin voi toki ilmaista mielipiteensä, itse olen laittanut Ideaparkit ja Tokmannin ostoboikottiin.
Timo Kalli pitäisi heittää näyttävästi ulos eduskunnasta.
Suomessa on toistaiseksi kaksi tapaa päästä kansanedustajaksi: julkkismaine joltakin alalta (esimerkiksi urheilu tai muu viihde) tai erittäin mittava rahallinen panostus kaupallisessa mediassa mainostamiseen. Äänestäjien kannalta on törkeää, että Timo Kalli (kesk.) ilmoitti jokin aika sitten jättävänsä lainvastaisesti ilmoittamatta eduskuntavaalikampanjan rahoittajansa, koska siitä ei seuraa rangaistusta. Lausunto edusti uskomatonta ylimielisyyttä henkilöltä, jonka ihmiset ovat valinneet laatimaan lakeja kaikille. Nyttemmin Kalli sitten ilmoittaa palauttavansa rahat.
Ei riitä. Jos rahoittavaa yritystä ei voi ilmoittaa julkisesti, asiassa on jotain hyvin hämärää. Onkin syytä kaivaa esille totuus, jotta tiedämme kenen etuja ja minkä yrityksen agendaa Kalli ajaa eduskunnassa. Sitä paitsi rahoitus on jo tehnyt tehtävänsä ja Kalli on sen avulla tullut valituksi eduskuntaan, joten rahojen palauttaminen ei enää mitenkään muuta asiaa.
Verkossa on jo pitkään kampanjoinut pieni mutta äänekäs joukko, jonka mielestä humanisti on henkilö, josta koulutus on tehnyt sopimattoman kaikkiin tehtäviin. Niinpä onkin hulppeaa huomata, että Södika on aloittanut humanistien maineenpalautuksen: anonyymi Humanisti on parnasso.fin kommenttiosiosta kelpuutettu lehtimainokseen kehumaan Sofi Oksasen kirjaa. Seuraavat kehut kirjankansiin kalastellaan ehkä jo Suomi24:selta?
Isot sanomalehdet tietävät mainiosti, miten saada paljon linkityksiä blogeista – kirjoitetaan bloggaamisesta, niin pakkohan sitä on valveutuneiden kirjoittajien kommentoida. Kari Haakana on koonnut listaa vastauksista HS:n juttuun, jossa luodataan kansalaisjournalismin ja viihteen suhdetta.
Kiva, että asiasta syntyy keskustelu, mutta mutta … Kansalaisjournalismi on käsite, joka pitäisi määritellä kunnolla ennen kuin tosissaan voi alkaa pohtia blogien vaikuttavuutta kansalaisjournalismin saralla.
Kansalaisjournalismin ideaali on pitkälti valtamedian konstruktio (vähän samalla tavalla kuin kansa on eliitin konstruktio?). Median on itse luotuihin odotuksiin “kansalaisjournalimista” sitä helpompi pettyä, mitä vähemmän esimerkiksi blogit muistuttavat perinteistä mediaa. Samalla jää helposti huomiotta, ettei blogien ehkä ole tarkoitus kilpailla kaikenkattavina uutissaitteina perinteisen median kanssa. Pikemmin voisi ajatella erilaisten julkaisutapojen täydentävän toisiaan.
Mahtaako blogien painoarvo edes erityisesti olla journalismissa? Mielestäni kiinnostava tapa kirjoittaa ei välttämättä journalismimäärittelyitä kaipaa. Tosin kuulun kyllä edelleen niihin, joiden mielestä journalismi on ammatti eikä harrastus – mutta taidan olla jäämässä vähemmistöön, kun katselen esimerkiksi Bonnierin journalistipalkinnon uusia jakoperusteita tai niitä “journalistisia kriteereitä”, joilla kaupallinen viihde pääosin toimitetaan.
Kansanedustaja Veltto Virtasen äärimmäisen sekava puhe nettisensuuria vastustavassa mielensoituksessa jaksaa ällistyttää. Voisiko joku Virtasen äänestäjä valaista, mitä agendaanne hän Arkadianmäellä ajaa? Juu, ymmärrämme kyllä, että haluatte esiintyä anonyymeinä.
Miltä Jumalan sähköpostilaatikko näyttäisi (kuva). L: Ollin linkkivarasto.
Nuuttipukki kävi ja vei joulun pois. Vilpitön tarkoitus oli aloittaa arki myönteisen kehuvilla jutuilla. Valitettavasti hyvät aikomukset unohtuivat saman tien, kun luin juttua Elisan uuden palvelupäällikön Pasi Vannisen lausahduksista. Hänen mielestään suurin osa asiakkaiden soitoista asiakaspalveluun on turhia. No niin onkin, kun sinne ei yleensä pääse läpi.
Muutaman kerran lähes tunnin jonottaneena voin antaa aivan ilmaiseksi Elisalle konsulttiapua turhien asiakaspuheluiden vähentämisessä. Ensinnäkin, hankkikaa riittävästi henkilökuntaa vastaamaan puheluihin. Vastaukset liittymiä ja laskutusta koskeviin kysymyksiin vähentävät ihmeesti halua soitella sinne teille kerta toisensa jälkeen jonotusääntä kuunnellen.
Toinen vinkki: älkää pistäkö asiakkaille maksukehotuksia laskuista, joita ette mitä ilmeisimme ole edes lähettäneet, koska asiakaspalvelu ei löydä niitä järjestelmästänne. Myöntäkää rehellisesti, että kesällä ja syksyllä teiltä jäi kuukausikaupalla laskuttamatta saamisenne, vaikka asiakaspalvelunne ilmeisesti on koko ajan käsketty sanoa, että kaikki toimii erinomaisesti.
Syksyn ongelmien takia laskuja tulee nyt vähän väliä, ja niissä on epämääräisen tuntuisia summia ja veloituksia. Suoraan sanottuna laskunne on kirjoitettu niin sekavasti, että niistä ei pääse perille, mitä veloitetaan ja miksi. Välillä vaikuttaa myös siltä, että maksettujakaan maksuja ei ole huomioitu vaan ne yritetään periä toistamiseen. Toisinaan laskuissa on erikoisia parin euron lisämaksuja ties mistä. Kuulostaa varsin ylimieliseltä, kun Vanninen toteaa: “Moni asia selviäisi pelkästään sillä, että lasku luettaisiin huolella”.
Ei hitto soikoon ole hauska soitella lähes joka laskun perään, mutta vielä ikävämpää on pulittaa pohjattomaan pusssiinne mitä sattuu. Luottamus laskutuksenne oikeellisuuteen on tällä erää varsin heikoissa kantimissa.
Asiakkaita aliarvioivat lausahdukset eivät tilannetta ainakaan avita. Niiden sijaan edellytämme Elisalta oikeellisia, ajallaan tulevia laskuja, jotka eivät näytä joka kerta eri muotoon kirjoitetuilta. Jos ja kun sopimuksessa on tietty kuukausisumma, tämän summan pitäisi esiintyä myös laskussa, paitsi jos sovittu puheaika on ylitetty tai tilattu lisäpalveluita.
Yksinkertaisin toimenpide olisi edes huolehtia, että joka laskussa näkyy liittymän puhelinnumero. Elisan pätkivän laajakaistan, usean kännykkäliittymän ja vikailmoituksesta huolimatta jo toista viikkoa mykkänä pysyvän (!) lankapuhelimen taloudessa olisi olennaista tietää, mitä liittymää mikin Elisan lasku koskee. Joskus liittymä on mainittu, joskus ei. Missä logiikka?
Ei, me asiakkaat pääsääntöisesti emme jonota Elisan asiakaspalveluun silkkaa seurankipeyttämme tai koska emme osaa lukea. Eikä jokaisen puhelun alussa tarvitse sanoa, että asiat voisi hoitaa myös netissä. Kyllä me netinkäyttäjät sen tiedämme. Hoitakaa ensin kuntoon sekavahko sivustonne ja hutera nettiyhteytenne, niin käytämme ilomielin aikamme johonkin muuhun kuin asiakaspalveluun jonottamiseen.
Kokeilin joka puolella blogeissa kiertänyttä 20 sanan meemijuttua (“Tässä on lueteltu 20 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen.”) Aika kului kuin huomaamatta ja jutusta tuli pitkä. Todennäköisesti sen kirjoittaminen olikin hauskempaa kuin lukeminen. Ehkä joku ikätovereista kuitenkin löytää täältä retroja sukupolvijuttuja. ☺ Meemiin saa tarttua ilman eri kehotusta!
1. Kampa – Farkkujen takataskussa keikkuu 70-luvun puolivälissä iso kampa, jonka leveä varsi sojottaa näkyvissä. Istuessa muovikampa on tiellä. Kävellessä se hivuttautuu ylemmäksi, jolloin sitä pitää työntää syvemmälle taskuun. Kampa on niin harva, että takku sujahtaa vaivatta läpi.
2. Lintu – Jotkut tytöt pitävät ohutpohjaisia kiinatossuja lumentuloon asti. Heistä radikaaleimman korvissa riippuu pienet savilinnut. Pidän rauhankyyhkykoruista, mutta en uskalla hankkia sellaisia pelätessäni leimautuvani “poliittisesti tiedostaviin”. Savilinnut tuovat mieleen Rauha S. Virtasen “Lintu pulpetissa” – kirjan kannen.
3. Meri – Äiti ja isoäiti ovat asuneet Suomenlinnassa, joten kesäisin tehdään kolmisin retkiä Hevosenkengän kallioille. Meri on kylmä ja haisee levältä. Uinnin jälkeen makaamme tuntikausia rantakalliolla pyyhkeiden päällä eikä kukaan koskaan rusketu, palaa vain.
4. Kitara – Käydessäni tätini talossa Tukholmassa viimeistä kertaa saan valita jonkin esineen. Anneli ehdottaa lentoyhtiön viininpunaista univormua, mutta varhaisnuoruuden musiikillisten haaveiden vallassa valitsen f-aukkoisen kitaran, jonka kielet ovat kaulaan nähden oudon korkealla. En opi koskaan soittamaan sitä.
5. Kello – Ensimmäisessä kellossani on teräksinen taulu, fosforiviisarit ja punainen nahkaranneke. Saan sen koulun aloittamisen kunniaksi, mitä odotan innolla koko kesän. Kellosta ja ensimmäiselle luokalle pääsemisestä tietää, että on jo melkein aikuinen. Valitettavasti syksyllä käy ilmi, että lapselliset luokkatoverini pitävät minua suorastaan pikkuvanhana.
6. Oksentaminen – Viisivuotiaana Linnanmäellä syön paistettuja, irvisteleviä nakkeja ja jälkiruoaksi rasvasta kellertävää kermavaahtoa jäätelötötteröstä, vaikka minulla on valmiiksi huono olo karusellissa pyörimisestä. Oksennan vasta kotona, mikä vaatii runsaasti tahdonvoimaa.
Tekno-Kekon mielekäs maailmanhistoria ilahduttaa kerta toisensa jälkeen. Suosittelen ikääntyneiden saavutuksista kertovan jutun lukemista erityisesti niille, jotka kirkkain silmin väittävät nelikymppisen olevan liian vanha työmarkkinoille. Jösses, että joku opettelee lukemaan 98-vuotiaana ja toinen polkupyöräilyn yli kuusikymppisenä. Henkinen, fyysinen ja sosiaalinen ikä on eri asia kuin henkilötunnuksen vuosiluku.
Harvoinpa saa lukea tekopyhempää tekstiä kuin Kataisen haastattelu pakkotyölakiin ja tehyläisten joukkoirtisanoutumiseen liittyen. Ennen vaaleja ei monikaan kansanedustajaehdokas tehnyt suurta eroa sen välillä, mitä hän voi 1) kuntien tai 2) valtion puolesta lupailla.
Nyt faktat ovat pöydässä: pakkotyölaki ei takaa kansalaisten turvallisuutta. Sopimuksen on synnyttävä ennen kuin irtisanoutumiset toteutuvat. Siihen tarvitaan valtiolta vähintään yhtä paljon rahaa kuin yksityisautoilun tukemiseen verohelpotuksilla.
Tehyltä puolestaan vaaditaan kykyä tunnistaa, milloin on saavutettu tarpeeksi.
