Jaaha, joululomat on sitten vietetty ja paluu arkeen alkanut. Tein pehmeän laskun kirjoitushommiin vastailemalla vaalikoneiden kysymyksiin samalla, kun etsin Metro-lehteen internet-linkkejä (vinkkejäni on julkaistu lehdessä neljästi viikossa joulukuun alkupuolelta lähtien).

Eräässä vaalikoneessa kyseltiin, pidänkö “maailmanmusiikista”. Tukala kysymys, mutta tämä intialaisthrilleri auttoi päättämään: Juu, en. :-D

YouTubeen postatun videon alussa Jyväskylässä itsenäisyyspäivän paraatia seuraava veteraani kävelee panssarivaunun alle. Kommenteissa pohditaan, miksi.

Perinteinen Joulupata-nettikeräys on jälleen alkanut. BLOGGAAJAT ovat tällä hetkellä sijalla seitsemän. :-) Tunnustakaa, kuka keksi HUUTAA?

(PS. Jokohan meitä tänä vuonna on niin monta, että pääsemme mitalisijoille?)

HS: Juice Leskinen oli suomalaisen popmusiikin kulmakivi.

“… after the party in paradise we will see.” Juice Leskinen 1983 (YouTube).

Kerro.fi on uusi palvelu, jossa käyttäjät voivat kertoa muille tuoreista nettilöydöistään. Sinne voi lähettää linkkejä esimerkiksi uutisiin tai viihteeseen. Ainoa vaatimus on, että muutkin sivuston käyttäjät pitävät linkeistäsi — se testataan äänestyksellä.

Tarkasteluhetkellä ykkösinä olivat (kauheiden) mummojen alalajit ja tussitaululle piirretty hauska YouTube-animaatio eläimistä ja ötököistä. Harrastuspohjalta liikkeellä olevat tekijät lupaavat, että etusivun sisältö vaihtuu jatkuvasti.

En olisi koskaan uskonut kirjoittavani tätä juttua. Vielä muutamia vuosia sitten ajatus tuntui liioittelulta. Sivuutin hymähtäen ennustukset, että lehdet häviävät kilpailun netille. Vieläkin jaksan toivoa, että kyseessä on vain henkilökohtainen elämänmuutos, joka ei koskaan koske valtaosaa ihmisistä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni minun nimittäin tuli sääli lehdentoimittajia, kun jälleen kerran pistin kierrätyskassiin suuren joukon painosileitä lehtiä, joita ei ole koskaan avattu.

Se ei johdu siitä, että tilaisimme erityisen paljon sanoma- tai aikakauslehtiä. Siitä huolimatta postilaatikko on jatkuvasti täynnä paperia: erilaiset sidosryhmät yrittävät hemmotella meitä toinen toistaan koreammin taitetuilla ja vetävämmin kirjoitetuilla jutuilla, joissa on vielä kauniit kuvatkin.

Näyttää siltä, että minulla ei yksinkertaisesti ole enää aikaa tälle kaikelle painetulle sanalle. Liika on liikaa. Jo pitempään on käynyt niinkin, että en joka päivä jaksa edes avata muhkeaa sanomalehteä, joka pullistelee täynnä eilis- ja toissapäivän uutisia. Paikallislehti on ainoa, jota silmäilen säännöllisesti. Arvaatte varmaan, paljonko aikaa käytän ilmaislehtien selailuun tai lähdenkö kylälle iltapäivälehteä ostamaan tietääkseni, mitä Susan Matista ajattelee.

Tiedän kyllä, että tämä kuulostaa arrogantilta, mutta tarkoitukseni ei ole mahtailla. Tunnustan tämän asian suorastaan arastellen. Vielä jokin aika sitten minuun olisi isketty leima “hämärässäeläjä”. Se joka ei lukenut samoja uutisia samoista lehdistä kuin kaikki muut sai tiedotustutkimuksissa tämän vinkeän nimityksen. Se oli samaa sarjaa kuin “Pihtiputaan mummo”, joka ihan turhaan ja epäreilusti sai edustaa pyhää yksinkertaisuutta lehdenlukijoiden joukossa. (Mummoja tarkempia lukijoita tuskin onkaan!)

Toivottavasti meitä ei ole kovin monta, jotka saavat informaationsa ja viihteensä tätä nykyä 95-prosenttisesti muualta kuin paperille painetuista lehdistä – mukaan lukien taustajutut ja arvottavat analyysit. Muuten lehtien tulevaisuus on synkkä kuin marraskuinen räntäpäivä ilman postilaatikolle tarpovaa lukijaa.

Sisäministeri Kari Rajamäki haluaa auttaa presidentti Vladimir Putinia valvomaan tietoliikennettä terrorismin torjumiseksi. Kiitos vain, mutta kansalaisena tämä ajatus ei juuri lisää turvallisuudentunnettani.

Jenkeissä vastaavan järjestelmän nimi on Echelon. Heinäkuussa 2001 pääsin erään ryhmän mukana käymään FBI:ssa tutustumiskäynnillä. Muistan vieläkin mainiosti, miten heleän punan yksinkertainen kysymys sai FBI-agenttien poskille: “How about Echelon?” Seurannut kiemurtelu osoitti, että useimmat ymmärtävät muiden ihmisten viestiliikenteen seuraamisen olevan, no, yksinkertaisesti väärin.