Yöjunassa nukkuminen on oma elämyksensä, joka monilta nyt riistetään. Continue reading →

Koetan tässä arpoa, jaksaisinko tänä vuonna lähteä Taiteiden yöhön Helsinkiin. Monenlaisia kiinnostavia tapahtumia olisi luvassa erityisesti Töölössä ja Töölönlahden ympäristössä. Kunnollisessa pääkaupungissa olisi tietenkin tuollaiset kulttuurikarnevaalit joka ilta (sanoo pieni demotivaattori minussa). Viime vuonna(ko?) satoi ja istuimme lähes koko illan odottamassa intialaisessa ravintolassa etanaa hitaampaa palvelua… Hmm… Jaksaa.. ei jaksa …

Ryhdyin vihreiden ehdokkaaksi Pirkanmaalta eduskuntavaaleihin 2007. Päätös ei ollut helppo. Sen verran kuitenkin on viime aikona jurppinut esimerkiksi päättäjien enemmistön täydellinen tietämättömyys muun muassa tekijänoikeuteen liittyvistä käytännön kysymyksistä, että päätin alkaa ryhtymään.

Meillä on noita menneen maailman päättäjiä kertynyt kasapäin eduskuntaan. Muutama toki bloggaa, mutta avoin kommentointimahdollisuus ajatuksista näyttää vielä liian vaaralliselta heillekin. Aidosti keskusteleva tietoyhteiskunta ei taida olla monenkaan haaveissa, pikemmin painajaisissa.

Päätöstäni vahvisti se helppous, jolla tiedotusvälineissä leimattiin Helsingin Makasiinien palo tuhopoltoksi. Anarkisteja on kiva syyttää, mutta eikö jonkinlainen anteeksipyyntö olisi paikallaan, kun tullut välitettyä todellisuudesta aivan väärä kuva? Pätkätyöläiset ovat syystä huolissaan elämänsä etenemisestä, kun monet hyväosaiset tolkuttavat “paskaduunien välttelystä” oman agendansa mukaisesti. Ei aina ole pakko olla vahvimman puolella, edes varmuuden vuoksi.

En ole järin nuori enää, joten syvän yön vaeltajille tiedoksi, että minua on ihan turha verrata kristalliyön natsinuorisoon. Eivät nämä ole ikäkysymyksiä. Pikemmin kyseessä on reiluus, rehellisyys ja suorapuheisuus sekä kyky hahmottaa, mitä tapahtuu todella. Toisilla on sitä, toisilla ei.

Seuraavaksi alan koota tukiryhmää. Saa ilmoittautua, tervetuloa mukaan kampanjaan, jossa toivottavasti myös avoin blogikeskustelu harppaa taas askelen eteenpäin.

Keskikesän syvä uneliaisuus näyttää asettuneen Suomen ylle. Passivoivat helteet lepäävät päällämme. Tekisi mieli kehua,  ettei tuo koske minua. Tosin nukahdin eilen sohvalle, kun piti lähteä tutkimaan salsatansseja Tampereen  vanhan kirjastotalon puistoon. No, ehkä ensi tiistaina.

Kas vain, Johnny Cashin American V: A Hundred Highways julkaistiin tänään (4.7. 2006, Yhdysvaltain 230. itsenäisyyspäivänä).

Koiruliblogista päivää. Kultainennoutajamme Totti, 3 v., on tavallisesti varsin rauhallinen ja ystävällinen otus. Tosin se joutuu toisinaan nenänsä vietäväksi ja lakkaa kuulemasta käskyjä. Ilman ihmisen kädessä olevaa makupalaa helponkin komennon prosessoiminen Totin aivoissa voi myös kestää sangen kauan. Yleisesti ottaen uhmaiän ohitettuaan kultsumme on kuitenkin ollut kohtuullisen käsiteltävä otus, joskaan ei erityisen nopea oppimaan.

Poikkeuksen muodostaa jäätelöauton sävel. Totti kuulee sen lähestymisen noin puolentoista tunnin ajan. Joskus on tullut ostettua jäätelöä autosta, ja silloin koirakin sai maistiaisia. Tuloksena on Pavlov-ilmiö, joka ilmenee ylenmääräisen syljenerityksen lisäksi sekavana käyttäytymisenä muuten melko rennossa koiraeläimessä. Se säntäilee ympäriinsä, vinkuu, valittaa ja haukkuu sekä yrittää välillä kiivetä syliin. Lopun aikaa se läähättää ja tärisee kuin ilman heroiiniaan jäänyt narkkari.

Ehdollistamisen voima on hämmästyttävä, varsinkin kun koira jäi koukkuun parista jäätelökerrasta. Pistää miettimään, onko jäätelöautolla yhtä tehokas vaikutus muihinkin koiriin.

Antiikkia, antiikkia vieraili eilen Kangasalan Pirtillä, johon oli järjestetty taiteen ja antiikin arviointitilaisuus. Paikalla oli hämmästyttävä määrä ihmisiä tauluineen ja antiikkiesineineen. Tunnelma oli iloisen jännittynyt ja moni lähti arviointitilaisuudesta hymyillen. Pettyneitäkin ilmeitä toki näki.

Joskus sattuu, että ohikiitävä kohtaaminen on sateisen päivän keskellä kuin mansikkapaikka. Wenzel Hagelstam on luonnossa yhtä hurmaava kuin televisioruudussakin. Suvussamme kulkenut mysteeripatsas osoittautui hänen äitinsä sedän, Callu Wreden kätten työksi.

Nuorena ruokamyrkytykseen kuollut Wrede vietti 1900-luvun alkupuolella iloista elämää Pariisissa. Anjalassa sijaitsee pieni museo, jonne Hagelstam on lahjoittanut Wreden kipsiveistoksia. Sinne täytyy siis suunnata ensi tilassa.