Onko kahvi lopussa? Ei hätää, nyt sitä voi imuroida netistä:
Download a …coffee replacement, really! | Anabubula.com *
Selitys lienee paikallaan. Sivustolta löytyy linkki 20 minuutin mittaiseen mp3-tiedostoon joka väittää piristävänsä kuulijaa samalla tavalla kuin kofeiini. Ohjeet muistuttavat: ei saa kuunnella repeatilla. Parasta hyvillä stereokuulokkeilla kuunneltuna.
Vaikutus perustuu sivuston mukaan aivoaaltojen stimulointiin – tietyntaajuiset äänet aiheuttavat aivoissa tiettyjä tunnetiloja, esimerkiksi tässä tapauksessa pirteyttä. Jokin toinen ääni voisi aiheuttaa uneliaisuutta. Kommenteissa epäillään vaikuttavaksi ainesosaksi placeboa.
Koska nyt on myöhäinen ilta, en kuunnellut kohvinkorviketta kokonaan läpi. Mutta parin minuutin verran kokeiltuna se kuulosti ainakin miellyttävältä taustaääneltä: hieman viidakkoa, hieman jännittäviä äänitehosteita. Ja ehkä olen vähän pirteämpikin, hmm? Humpuukia tai ei, kyllä tälle löytyy paikka iPodistani.
Vastaavanlaisia musikaalisia korvikkeita löytyy enemmänkin. Esimerkiksi valkoista kohinaa sisältävä äänitiedosto tekee saman asian kuin vastaäänikuulokkeet, mutta paljon paremmin. Kun laitat suhinan soimaan kuulokkeissa jatkuvalla toistolla, parissa minuutissa et enää noteeraa ääntä ja samalla kaikki ympäröivä häly peittyy sen alle. Toimii, kokeiltu on!
Entinen työkaveri teki minulle aikoinaan ikioman valkoinenkohina.mp3-tiedoston, mutta se pääsi valitettavasti hukkumaan duunimaata vaihtaessa. Netistäkään ei pikaisella haulla löytynyt muuta kuin maksullisia ohjelmia joilla kohinaa voisi tehdä. Ajattelinkin kokeilla jos lazywebistä saisi sellaisen.
Ja mikäkö on lazyweb? Jos et jaksa itse hankkia tietoa, voit luottaa siihen että joku jossain ennemmin tai myöhemmin ratkaisee juuri sen asian mitä mietiskelet. Ja jos pyytää kauniisti blogissa, joku lukija lähettää kaipaamasi vastauksen. Eli vastaus putkahtaa esiin lazywebistä. Siispä:
Hyvä lazyweb, mistä löytäisin itselleni valkoista kohinaa sisältävän mp3-tiedoston? Se saisi olla melko pitkä, koska vanha iPodini katkaisee äänen hetkeksi kun kappale alkaa alusta, ja katko sotkee kohinan aiheuttaman turtumisen. 15 minuuttia olisi hyvä mitta. Kiitos.
PS. Jos jollakulla on nukahtamista aiheuttava mp3-tiedosto, sellainenkin olisi oikein tervetullut. Älä kuitenkaan lähetä Talouslehtikatsaus-podcastia, sitä olen jo kokeillut.