Pinserin/Wanhan Blogistanian lelutestissä: Beddit-unisensori

Heräteostokset ovat paheeni. Tässä yhtenä iltana vähän ennen nukkumaanmenoa huomasin taas shoppailleeni netissä – tällä kertaa ostoskoriin tarttui suomalainen unimittari Beddit.

Unimittarit eivät ole mikään uusi keksintö - Pinserin lelutestissä oli jo vuonna 2008 Axbo-herätyskello. Beddit ja Axbo pohjautuvat samankaltaiseen teknologiaan: ne seuraavat käyttäjän liikkumista sängyssä ja päättelevät sen pohjalta unen vaiheet. Axboa käytettäessä ranteeseen laitettiin nukkumaan mennessä pehmeä liikeanturin sisältävä ranneke, joka raportoi liikkeistä kellolle.

Beddit on kuitenkin selkeästi uuden vuosikymmenen teknologiaa. Se koostuu patjojen väliin sujautettavasta ohuesta muoviliuskasta ja siitä roikkuvasta tulitikkuaskin kokoisesta lähetinyksiköstä. Lisäksi laitteeseen kuuluu usb-laturi, jonka johto kiinnitetään lähetinyksikköön.

Asennus viimeistellään hakemalla puhelimeen (iPhone, Android) Bedditin oma sovellus. Muuta ei tarvita – kun uni alkaa, patjojen välissä oleva muoviliuska rekisteröi nukkujan liikkeet ja välittää ne bluetoothin avulla puhelimen sovellukselle. Teknologia on hämmentävän tarkkaa – anturiliuska nimittäin pystyy havaitsemaan ja tilastoimaan nukkumisesta syntyvien liikkeiden lisäksi nukkujan hengityksen ja jopa sydämenlyönnit niistä syntyvän minimaalisen värähtelyn avulla!

iPhonen sovellus kytkeytyy iOS 8:n mukana tulleeseen terveystietopalveluun ja kirjoittaa sinne nukkumisesta kertyneitä tietoja (unen määrä ja syke). Lisäksi sovellus itsessään kerää tilastoja nukkumisesta ja osaa näyttää kevyen ja syvän unen vaihtelut, öiset wc-käynnit ja kuorsauksen.  Näistä kaikista lasketaan nukkumisen pistemäärä – tavoitteena siis unen laadun parantaminen. Sovellus näyttää myös hyödyllisiä (joskin hieman itsestäänselviä) vinkkejä unenlaadun parantamisesta.

Bedditin sivuilta löytyy mielenkiintoista luettavaa mittaamisen taustalla olevasta tieteestä. Sieltä lukemalla käy ilmi, että laite osaa tunnistaa vielä yksityiskohtaisempia tietoja nukkujasta – esimerkiksi sydämen sykevälin, jota käytetään stressitason mittaamisessa.

Beddit ei ole erityisen halpa lelu – laite maksaa yrityksen verkkokaupassa 150 euroa. Mutta nörttilelukerroin on tässä melko korkealla.

Valitettavasti en voi kuitenkaan ainakaan vielä täysin suositella Bedditiä, sillä omassa käytössäni laite on toiminut vähemmän kuin täydellisesti.

Laitteen tuottamat uniraportit ovat hämmentäviä: Beddit osaa tunnistaa liikkeeni vuoteessa, unen vaiheet ja jopa sykkeen. Tunnistaminen on hämmästyttävän tarkkaa: oli sensori sitten lakanan alla tai paksun petauspatjan alla, tunnistaminen toimii… ainakin osittain.

Ongelma on kuitenkin se, että Beddit väittää minun olevan hereillä puolet yöstä. Jopa mittauksissa näkyvän syvän unen vaiheet tulkitaan valveillaoloksi, siten että aamulla saatava raportti kertoo minun nukkuneen vain kolme tuntia kahdeksasta sängyssä viettämästäni. Rohkenen olla asiasta eri mieltä koska luulisin huomanneeni jos olen valvonut viisi tuntia :)

Mittausvirheet liittynevät jonkinlaisiin ongelmiin tunnistimessa, sillä monina öinä tunnistus on lakannut tyystin ja Bedditin mielestä olen lähinnä maannut sängyssä pyörimässä tuntikausia vaikka oikeasti olenkin nukkunut makeasti.

Sensori ei ole kuitenkaan menettänyt yhteyttä kännykkään (tämä on kuulemma ollut yleinen ongelma aikaisempien ohjelmistoversioiden kanssa), sillä se on katkojenkin aikana onnistunut rekisteröimään sykkeen. Sykemittaus taas katkeilee omien aikataulujensa mukaisesti. Jotain mätää mittauksessa kuitenkin on: sovellus ei osaa tulkita sensoreilta saamaansa tietoa oikein.

Vielä vakavampi ongelma liittyy Bedditin käyttämään bluetooth-yhteyteen. Yhteyden avaaminen Bedditin ja puhelimen sovelluksen välille kesti alkuaikoina minuutin-parin verran. Jo se oli melko ärsyttävää – Bedditin unikoulun ohjeiden mukaan sängyssä ei pitäisi käyttää älypuhelinta, mutta siinä minä tuijotin nukkumaanmenon sijasta minuuttikaupalla iPhonen kirkasta näyttöä odotellen yhteyden muodostumista. Kytkeytymisaika piteni jatkuvasti ja viime päivinä olen luovuttanut vartin jälkeen – yhteys ei vain kertakaikkiaan muodostu. Mutta laite kuitenkin toimii, sillä puhelin pystyy kyllä näkemään Bedditin bluetooth-laitteena.

Ehkäpä ongelmana on viallinen laite ja sen vaihtaminen uuteen ratkaisee ongelman. Tästä päästään kuitenkin kolmanteen Bedditin ongelmaan – vikaraportit ja Twitter-yhteydenotot Bedditiin ovat kaikuneet lähes kuuroille korville. Siinä missä yrityksien asiakaspalvelut vastaavat päivässä-parissa, olen itse joutunut vaatimaan kovaäänisesti palvelua Twitterissä, välillä jo hermostuenkin.

Yhteenvetona voisi todeta, että Beddit on ollut tähän mennessä hieman ristiriitainen kokemus. Toisaalta teknologia ja laitteen idea on erittäin kiehtova. Mutta itse laitteen, ohjelmiston ja asiakaspalvelun laatu on jättänyt toivomisen varaa.

Jury on kuitenkin vielä ulkona. Kirjoitan lelupäivitykseen jatkoa ja loppuarvostelun, kunhan saan akuutit ongelmat ratkaistua Bedditin asiakaspalvelun kanssa.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Tämä kirjoitus on julkaistu Pinserissä ja Wanha Blogistania -blogissa.

Jos nykyään etsii kaupasta nappikuulokkeita, tarjolla on enimmäkseen kahdenlaisia vaihtoehtoja: laadukkaita korvatulppakuulokkeita ja halpis-nappikuulokkeita.

Minä en ole koskaan erityisemmin pitänyt korvatulppakuulokkeista: ne peittävät tehokkaasti ympäröivät äänet mutta tuntuvat samaan aikaan hieman epämukavilta. Tulppakuulokkeet päässä pystyy kuulemaan oman hengityksensä ja kuulokejohdon kosketukset vaatteisiin kuuluvat kahisevana äänenä. Jos tulppakuulokkeita käyttää puhelimen handsfreenä, oma ääni kuulostaa todella oudolta ja tulee vaistomaisesti puhuttua hiljaisemmin kuin yleensä.

Siksi olen yrittänyt aina välillä etsiskellä hieman laadukkaampia nappikuulokkeita, mutta turhaan. Yleisimmin olenkin tyytynyt käyttämään Applen iPodien ja iPhonejen mukana tulevia peruskuulokkeita.

Niinpä Applen toissapäiväisessä julkistustilaisuudessa esittelemän Earpodit olivatkin miellyttävä yllätys. Earpodeja toimitetaan tästä eteenpäin uusien Applen puhelimien ja mp3-soittimien mukana, mutta niitä voi ostaa myös erikseen 29 euron hintaan. Laitoin tilauksen heti matkaan ja kahden yön odotuksen jälkeen lähettifirma kantoi kuulokkeet kotiovelle.

Kuulokkeet oli pakattu Applemaisen tyylikkäästi kuljetusrasiaan. Oikeanpuoleisen kuulokkeen johdossa on entuudestaan tuttu kaukosäädin, jolla voi säätää äänenvoimakkuutta, pysäyttää ja käynnistää musiikin sekä vaihtaa kappaleita. Lisäksi kaukosäädin sisältää mikrofonin ja puhelunhallintapainikkeet, joten sitä voi käyttää puhelimen handsfreenä.

Kuulokkeet asetetaan korvaan samalla tavalla kuin Applen vanhat nappikuulokkeet: niitä ei työnnetä korvakäytävään, vaan korvanlehden muodot pitävät kuulokkeen paikoillaan.

Kuulokkeet ovat isot ja tuntuvat aluksi siltä kuin ne tippuisivat ulos korvasta hetkenä minä hyvänsä. Ne pysyvät kuitenkin mukavasti korvalla eikä ainakaan minun korvissani ole pelkoa putoamisesta. Tähän vaikuttaa toki itse kunkin korvalehden oma muoto.

Earpodit poikkeavat useimmista nappikuulokkeista pikku kaiuttimiensa muotoilulla: varsinainen äänen ulostuloaukko on kuulokkeen reunassa ja siten suunnattu suoraan kohti korvakäytävää. Lisäksi kuulokkeissa on muitakin aukkoja: alhaalla varressa ja yläreunassa ovat ilma-aukot jotka estävät Applen mukaan tyhjiön muodostumista korvakäytävään, keskellä kuuloketta (siinä missä “normaalien” kuulokkeiden kaiutin sijaitsee) on pienempi kaiutin (näkyy kuvassa).

Kooltaan kuulokkeet ovat suurinpiirtein vanhojen Applen kuulokkeiden kokoiset, vaikka aluksi tuntuvatkin korvassa suuremmilta. Ne on helppo asettaa korvalle ja niin ikään ottaa pois.

Entäpä sitten äänenlaatu?

Aluksi täytyy varoittaa, että en ole erityisempi hifisti taikka kultakorva ja suoritin testini erittäin epätieteellisesti. Parempia äänenlaatutestejä voinet lukea lähitulevaisuudessa hifialaa käsittelevistä lehdistä ja blogeista.

Vertailin keskenään Applen vanhoja peruskuulokkeita, Applen In-Ear-tulppakuulokkeita, Sony MDR-EX 70 -tulppakuulokkeita ja Earpodeja.

Vanhoihin peruskuulokkeisiin verrattuna Earpodien bassotoisto oli parempi ja ääni selkeämmän erottelevampi. Basso ei ollut mikään erityisen voimakas tai potkiva. Pidin lisääntyneestä erottelusta: vanhoista tutuista kappaleista erottui paremmin yksityiskohtia.

Tulppakuulokkeissa oli – kuten arvata saattaa – paljon voimakkaampi basso. Applen In-Ear-kuulokkeissa basso ei ollut niinkään voimakas, vaan melko lähellä Earpodeja. Vaihdellassa kuulokkeita keskenään, tulppakuulokkeiden huonot puolet korostuivat erityisesti.

Vanhat Sonyni olivat bassotoistossa jo ihan eri tasolla, mutta Earpodien jälkeen niiden toisto kuulosti tunkkaisemmalta. Ihailemani musiikin yksityiskohdat jäivät taka-alalle.

Pidin Earpodeissa myös siitä, että kuulokkeiden asennolla ei tuntunut olevan suurempaa merkitystä äänen laatuun. Minun kokemukseni mukaan tulppakuulokkeita saa olla jatkuvasti asettelemassa, jotta niiden bassotoisto säilyisi hyvänä. Earpodit asettuvat heti luonnolliselle paikalleen eikä niitä tarvitse jatkuvasti asetella paremmin. Jälleen kerran täytyy tosin muistuttaa, että korvat ovat yksilöllisiä ja se mikä on hyvää minun korvalleni, voi olla huonoa jonkun muun korvalle. YMMV.

Yhteenvetona voisin todeta, että jos bassotoisto on tärkeää, kannattaa ostaa suosiolla tulppakuulokkeet. Jos taas etsii kohtuuhintaisia nappikuulokkeita jotka ovat hyvät myös puhelinkäytössä, Applen Earpodit saattavat olla todellinen nappiostos. Muista kuitenkin, että nämä ovat siis 29 euron hintaiset peruskuulokkeet – hyvät hintaisikseen mutta eivät kilpaile hinnaltaan satasen tuolla puolen olevien laatukuulokkeiden kanssa. Kannattaa koekuunnella.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista, hauskoista ja usein hieman turhistakin teknisistä vimpaimista. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

On pitkästä aikaa Pinserin lelutestin aika!

Parisen vuotta sitten esittelin Pinserin lelutestissä mokkulan. Tietokoneeseen kiinnitettävät pienet kännykkäverkkoon kytkettävät modeemit olivat tulleet juuri markkinoille ja juttu herättikin suurta kiinnostusta. Nykyisin mokkuloita kutsutaan nettitikuiksi ja niitä saa lähestulkoon kaupan päälle uusia mobiililaajakaistasopimuksia solmiessa. Monissa kannettavissa tietokoneissakin on jo sisäänrakennetut 3G-modeemit.

Mokkuloissakin tapahtuu tuotekehitystä. Uusinta uutta ovatkin täysin langattomat laitteet, jotka jakavat 3G-yhteyden yhtäaikaisesti usealle tietokoneelle Wifi-verkkoa käyttäen. Maailmalla tällaisia laitteita kutsutaan nimellä MiFi, ensimmäisen markkinoille tulleen Novatelin valmistaman laitteen mukaan. Minäkin ostin pari viikkoa sitten itselleni pienen MiFi-purnukan, merkiltään Huawei E585.

Miten MiFi siis toimii? Aivan kuten mokkulaan tai nettitikkuun, MiFiin tarvitaan ensinnäkin kännykkäliittymä, jossa on käytössä datayhteys. Operaattorilta saatu SIM-kortti sijoitetaan MiFin kyljestä avautuvaan luukkuun ja laitteeseen kytketään virta, jonka jälkeen se kytkeytyy kännykkäverkkoon.

Samaan aikaan MiFi käynnistää sisäisen tukiasemansa ja luo ympärilleen pienen langattoman lähiverkon, samanlaisen kuin lukemattomissa kodeissa ja toimistoissa ympäri maailman. Sen jälkeen nettiin kytkeytyminen on helppoa: tietokone asetetaan käyttämään nettiyhteytenään tätä uutta lähiverkkoa ja surffailu voi alkaa.

Samaan lähiverkkoon voi kytkeytyä yhtäaikaa maksimissaan viisi laitetta, eli yhdestä langattomasta laajakaistasta riittää jaettavaksi vaikkapa omalle ja neljän kaverin kannettavalle tietokoneelle. MiFistä onkin erityistä iloa esimerkiksi palavereissa tai kotona, jossa yhdellä pienellä laitteella voi periaatteessa korvata jopa kokonaisen ADSL-yhteyden tukiasemineen kaikkineen. Jos yhteyttä ei halua jakaa ohikulkijoille, sen voi suojata salasanalla.

MiFin käyttö on helppoa ja miellyttävää, sillä se ei vaadi minkäänlaisten lisäohjelmistojen asentamista tietokoneisiin tai muihin laitteisiin. Riittää että ne osaavat kytkeytyä tavalliseen langattomaan paikallisverkkoon.

MiFi toimii nettiyhteytenä tietokoneiden lisäksi myös muille langatonta verkkoa käyttäville laitteille, aina digibokseista musiikkitoistimiin tai vaikkapa eye-fi-muistikortteihin. MiFi on näppärä nettiyhteyden tarjoaja myös niille, jotka omistavat pelkällä WiFi-yhteydellä varustetun iPadin tai uuden Kindlen.

Laitteen jakama langaton nettiyhteys on laadultaan samanlainen kuin kännykässäkin eli vaihtelua on runsaasti. Joillain seuduilla langaton laajakaista saattaa olla jopa nopeampi kuin puhelinlankaa pitkin tuleva ADSL-yhteys, kun taas jossain muualla kunnollista yhteyttä on vaikea saada. Huawein laite tukee HSDPA-yhteyksiä ja uutta 3G-verkon 900 MHz:n taajuutta, joten sillä saa aikaan nopeita yhteyksiä myös taajaan asuttujen alueiden ulkopuolella. Itse olen saanut Soneran liittymälläni yhteysnopeudeksi n. 1,5 megaa Tampereella ja Kangasalla ja vajaat 300 kbps 3G-verkon ulkopuolella sijainneella mökillä.

Koska MiFi on täysin johdoton laite, se toimii akulla. Normaalissa nettisurffailussa akku kestää nykylaitteissa n. 4-5 tuntia. Lisää virtaa ladataan USB-johdon kautta, joko tietokoneen kyljessä olevasta pistokkeesta tai mukana tulevalla USB-laturilla. Laitetta voi käyttää toki myös latauksen aikana.

Suomessa on myynnissä tätä kirjoitettaessa vain alkuperäisiä Novatelin MiFi-laitteita (ks. Verkkokauppa.com) kalliihkoon 280 euron hintaan. Edullisemmin MiFin saa esimerkiksi ostamalla englantilaisen 3-kännykkäoperaattorin kytkykaupassa myymän Huawei E585:n, josta myyjä on purkanut operaattorilukituksen. Minä tein näin, jolloin hinnaksi tuli postikuluineen noin 90 euroa. Löydät tällaisia laitteita hakemalla eBaystä vaikkapa hakusanoilla “Huawei E585 unlocked”.

Vielä halvemmalla pääsee käyttämällä ohjelmistopohjaista ratkaisua. Uusiin Nokian puhelimiin on saatavilla ohjelma nimeltään Joikuspot, joka tekee käytännössä saman asian kuin MiFi. Android-puhelimien uusimmissa versioissa vastaava toiminnallisuus on sisäänrakennettuna. Applen iPhoneihin on saatavilla nettiyhteyden jakamiseen ohjelma nimeltään MyWi, mutta se toimii valitettavasti vain jailbreakilla murretuissa puhelimissa.

Miten Joikuspot, MyWi tai Androidin hotspot sitten eroavat varsinaisesta MiFi-laitteesta? Ne ovat hinnaltaan huomattavasti halvempia (Joikuspot maksaa 10 euroa ja MyWi 19 dollaria) ja niitä varten ei tarvitse hankkia erillistä kännykkäliittymää. Ohjelmat käyttävät päällä ollessaan huomattavan paljon puhelimen akkua ja saattavat etenkin kovasti kuormitettuna toimia hitaanpuoleisesti. Ulkomailla matkaillessa MiFi-laitteeseen voi ostaa paikallisen prepaid-liittymän, jolloin surffailu sujuu edullisesti ja omaa puhelintaan voi pitää edelleen perus-puhelinkäytössä.

Yhteenvetona voisikin todeta, että MiFi on mainio mokkulan korvike paljon liikkuvalle netin käyttäjälle. Sillä voi luoda yhdellä napin painalluksella toimivan nettiyhteyden usealle laitteelle niin kotona, mökillä kuin matkoillakin. Satunnaiseen käyttöön kannattaa kuitenkin harkita myös ohjelmapohjaista ratkaisua jos sattuu omistamaan yhteensopivan puhelimen.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista, hauskoista ja usein hieman turhistakin teknisistä vimpaimista. Aiemmin on testattu mm. Axbo-herätyskello ja Philipsin LivingColours värilamppu. Dukeville-blogissa testattiin sähköisten kirjojen lukemista iPadilla ja Kindlellä. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Tämän päivän hauska kokeilu: autokamera. Kiinnitin videokameran taustapeiliin Gorillapodin avulla. Ajellessa tuli vastaan komeita pilviä ja pieni ukkoskuuro. Videoklippejä tulossa vähän myöhemmin :-)

Leluraportissa CHDK-laajennus Canon Powershot- ja Ixus-kameroille.

Omistatko suhteellisen tuoreen Canonin kameran? Päivittämällä kameraasi CHDK-laajennuksen saat siihen joukon hienoja lisäominaisuuksia: pidempiä ja lyhyempiä valotusaikoja, lisätietoa kameran LCD-näytölle ja jopa pelejä.

Erityisen hieno lisäominaisuus on kuitenkin mahdollisuus rakentaa omia pieniä ohjelmia kameran sisään. Niiden avulla on saatu aikaan mm. salamoiden valokuvaamiseen tehty ohjelma. Kamera suunnataan ukkospilveä kohti, painetaan nappia ja odotetaan. Kun salama välähtää, kamera räpsähtää ja salama on ikuistettu.

Esimerkkejä CHDK:lla viritetyllä Canon A620:lla ja liiketunnistuksella otetuista salamakuvista löytyy Lauri Kankaan sivuilta.

Salamakuvaus pohjautuu liikkeentunnistukseen, ja samaa tekniikkaa voi hyödyntää myös vaikkapa luontokuvauksessa. Viritetään kamera lintulaudan viereen ja kamera näpsäyttää automaattisesti kuvia linssin eteen saapuvista linnuista. Katso esimerkkikuvaa Jukka Höltän lintuvalokuvista (kamerana Canon A710 IS).

CHDK ei ole Canonin tekemä ohjelma, vaan sen on valmistanut joukko innostuneita kameraharrastajia. Itseäni viehättää tämänkaltainen häkkeröinti – kymmenisen vuotta sitten seurasin ällistyneenä kuinka peräänantamattomat häkkerit selvittivät Timex Datalink -rannekellon sisuskalut ja toiminnallisuudet ja alkoivat valmistaa sille itsetehtyjä ohjelmia. Kaikki tämä ilman pienintäkään tukea kellovalmistajalta.

Joku saattaa aprikoida, raukeaako kameran takuu tällaisia ohjelmistoja käyttäessä? CHDK:n käyttäminen ei vaadi fyysisiä muutoksia kameraan, vaan se asennetaan muistikortille. Kun kamera käynnistetään, ohjelmisto latautuu muistikortilta ja uudet ominaisuudet ovat käytössä. Jos kameraan vaihdetaan jokin toinen muistikortti, se käyttäytyy aivan kuten mikä tahansa kaupasta ostettu kamera eikä CHDK:sta ole jäänyt siihen jälkeäkään.

CHDK:n ominaisuuksista ja sen kehitysympäristöstä lukiessa alkaa kyllä tehdä mieli mennä kauppaan ja ostaa jokin ohjelmiston tukemista malleista…

Edullisin CHDK:ta tukeva kamera on Powershot A590 IS, jota saa mm. Anttilasta ja Verkkokauppa.comista 160-170 euron hintaan. [Päivitys 13.6.: Saattaa sittenkin olla, että tuohon malliin ei CHDK sovi. Lue lisää alla olevista kommenteista, jossa on myös vinkki vielä halvemmasta yhteensopivasta mallista.]

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Niiden rinnalla julkaistaan myös leluraportteja, jotka ovat lyhyempiä katsauksia teknisten vimpainten maailmaan. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Pinserin lelutestissä Philips LivingColors – väriä vaihtava valaisin

Aina välillä tulee sorruttua heräteostoksiin – ja kun vastaan tulee valaisin joka on toteutettu nykyaikaisella teknologialla, näyttää hyvältä ja on muutenkin kaikinpuolin hupsu, se on suorastaan pakkohankinta. Etenkin jos on kaltaiseni valaisinfriikki.

Philips LivingColors on valaisin, josta tulevan valon väriä voi säätää liki rajattomasti. Valaisimen voi laittaa seinän viereen lattialle, kirjahyllyn päälle tai perinteisesti pöydälle. LivingColorsista tulevan valon voi napsauttaa yhdellä sormenliikkeellä valkoisesta punaiseksi, siniseksi, keltaiseksi tai miksi ikinä keksiikään.

Säädettävänvärinen valo ei ole ehkä ihan joka kodin vakiovaruste. Värivalaisimeen ihastuu kuitenkin nopeasti sitä kerran kokeiltuaan ja pian huomaakin käyttäneensä pitkät tovit erilaisia tunnelmavalaistuksia kokeillen. Aamunkoiton lämpimänkeltainen vaihtuu napsautuksella sydänyön siniseen. Raaka vihreä on ehkä hiukan kylmä väri, mutta ripauksella keltaista siitä saa toukokuun värisen. Hevimusiikkia kuunnellessa taustaväriksi laitetaan tietysti verenpunainen.

LivingColorsin mukana tulee kaukosäädin, josta voi päälle- ja poiskytkemisen lisäksi valita valon kirkkauden ja värisävyn. Kaukosäädin on toteutettu nykyaikaisesti radiotaajuuksilla, joten sitä ei tarvitse erikseen suunnata valaisinta kohti. Säätimen kantomatka on kymmenisen metriä – mutta vain avoimessa tilassa, sillä seinien läpi se ei vaikuttaisi toimivan kovin hyvin.

Kaukosäädin on valkoista kiiltävää muovia ja muotoilultaan pyöristetty. Kaikki säätö tapahtuu hipaisunäppäimillä. Säätimen keskellä on väripyörä jota hipaisemalla valitaan haluttu valon väri. Värisävyä voi hienosäätää pyörittämällä sormea väripyörää pitkin, kuin iPodissa konsanaan. Näemmä kaikki uudet design-tuotteet haluavat nykyisin muistuttaa Applen tuotteita.

Itse valaisin edustaa yhtä lailla nykyaikaista muotoilua. Läpinäkyvän muovikuplan sisältä näkyy torvimainen elementti, jonka laajassa päässä sijaitsevat itse lamput. Kuplan pohjaan on tehty pieni viiste, jonka ansiosta se pysyy vakaasti pystyssä. Mukana tulee myös erillinen pieni jalusta, jonka avulla valaisinta voi kääntää eri asentoihin.

Sammutettunakin LivingColors käy jonkinlaisesta modernista sisustuselementistä.

LivingColorsista löytyy neljä kirkasta LED-lamppua – kaksi punaista, yksi sininen ja yksi vihreä. Vaikka RGB-väriteoria onkin tuttu, on silti vaikea uskoa että näillä lampuilla voisi oikeasti tuottaa kaikki mahdolliset värisävyt aina valkoista myöten. Mutta niin se vain on. Kukin värikomponentti (punainen, vihreä ja sininen) voi valaista 256 eri kirkkaudella. Kun näitä yhdistellään, saadaan aikaan 16 miljoonaa eri värisävyä – periaate on ihan sama kuin tietokoneen näytössä. Kun kaikki neljä lamppua palavat täysillä, värit sekoittuvat yhteen valkoiseksi valoksi. Keltaista valoa saa aikaan yhdistämällä punaista ja vihreää. Punaisesta ja sinisestä tulee violettia.

Lamppuja ei tule katsella suoraan, vaan LivingColors on suunniteltu antamaan epäsuoraa valaistusta. Se suunnataan seinään, kattoon tai muihin valaistaviin esineisiin. Eri asentoihin käänneltävä muoto mahdollistaa helpon suuntailun. Koska LED-valot käyttävät erittäin vähän sähköä, LivingColors on ympäristöystävällisen lisäksi myös turvallinen: se ei kuumene käytännössä lainkaan ja niinpä lampun voi piilottaa nurkkaan, laittaa kankaiden lähelle tai vaikkapa lastenhuoneeseen.

LivingColorseja voi myös ketjuttaa keskenään, jolloin useampaa valaisinta voi ohjata samalla kaukosäätimellä. Tällä tavalla isompienkin tilojen tunnelmavalaistus onnistuu käden käänteessä.

Katso myös:

Philips LivingColorsin kotisivu

Gizmodon sivuilta löytyy hieno LivingColorsin toimintaa esittelevä video

Meidän LivingColorsimme on kotoisin Verkkokaupasta, jossa sen hinta on 140 euroa.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Lähitulevaisuudessa testissä mm. Nokia N810 ja Spacenavigator. Ensi viikolla erikoislelutestissä Nissan Micra! Aiemmin testattu: Axbo, Macbook Air ja mokkula. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.