Lelutestissä Beddit

Pinserin/Wanhan Blogistanian lelutestissä: Beddit-unisensori

Heräteostokset ovat paheeni. Tässä yhtenä iltana vähän ennen nukkumaanmenoa huomasin taas shoppailleeni netissä – tällä kertaa ostoskoriin tarttui suomalainen unimittari Beddit.

Unimittarit eivät ole mikään uusi keksintö - Pinserin lelutestissä oli jo vuonna 2008 Axbo-herätyskello. Beddit ja Axbo pohjautuvat samankaltaiseen teknologiaan: ne seuraavat käyttäjän liikkumista sängyssä ja päättelevät sen pohjalta unen vaiheet. Axboa käytettäessä ranteeseen laitettiin nukkumaan mennessä pehmeä liikeanturin sisältävä ranneke, joka raportoi liikkeistä kellolle.

Beddit on kuitenkin selkeästi uuden vuosikymmenen teknologiaa. Se koostuu patjojen väliin sujautettavasta ohuesta muoviliuskasta ja siitä roikkuvasta tulitikkuaskin kokoisesta lähetinyksiköstä. Lisäksi laitteeseen kuuluu usb-laturi, jonka johto kiinnitetään lähetinyksikköön.

Asennus viimeistellään hakemalla puhelimeen (iPhone, Android) Bedditin oma sovellus. Muuta ei tarvita – kun uni alkaa, patjojen välissä oleva muoviliuska rekisteröi nukkujan liikkeet ja välittää ne bluetoothin avulla puhelimen sovellukselle. Teknologia on hämmentävän tarkkaa – anturiliuska nimittäin pystyy havaitsemaan ja tilastoimaan nukkumisesta syntyvien liikkeiden lisäksi nukkujan hengityksen ja jopa sydämenlyönnit niistä syntyvän minimaalisen värähtelyn avulla!

iPhonen sovellus kytkeytyy iOS 8:n mukana tulleeseen terveystietopalveluun ja kirjoittaa sinne nukkumisesta kertyneitä tietoja (unen määrä ja syke). Lisäksi sovellus itsessään kerää tilastoja nukkumisesta ja osaa näyttää kevyen ja syvän unen vaihtelut, öiset wc-käynnit ja kuorsauksen.  Näistä kaikista lasketaan nukkumisen pistemäärä – tavoitteena siis unen laadun parantaminen. Sovellus näyttää myös hyödyllisiä (joskin hieman itsestäänselviä) vinkkejä unenlaadun parantamisesta.

Bedditin sivuilta löytyy mielenkiintoista luettavaa mittaamisen taustalla olevasta tieteestä. Sieltä lukemalla käy ilmi, että laite osaa tunnistaa vielä yksityiskohtaisempia tietoja nukkujasta – esimerkiksi sydämen sykevälin, jota käytetään stressitason mittaamisessa.

Beddit ei ole erityisen halpa lelu – laite maksaa yrityksen verkkokaupassa 150 euroa. Mutta nörttilelukerroin on tässä melko korkealla.

Valitettavasti en voi kuitenkaan ainakaan vielä täysin suositella Bedditiä, sillä omassa käytössäni laite on toiminut vähemmän kuin täydellisesti.

Laitteen tuottamat uniraportit ovat hämmentäviä: Beddit osaa tunnistaa liikkeeni vuoteessa, unen vaiheet ja jopa sykkeen. Tunnistaminen on hämmästyttävän tarkkaa: oli sensori sitten lakanan alla tai paksun petauspatjan alla, tunnistaminen toimii… ainakin osittain.

Ongelma on kuitenkin se, että Beddit väittää minun olevan hereillä puolet yöstä. Jopa mittauksissa näkyvän syvän unen vaiheet tulkitaan valveillaoloksi, siten että aamulla saatava raportti kertoo minun nukkuneen vain kolme tuntia kahdeksasta sängyssä viettämästäni. Rohkenen olla asiasta eri mieltä koska luulisin huomanneeni jos olen valvonut viisi tuntia :)

Mittausvirheet liittynevät jonkinlaisiin ongelmiin tunnistimessa, sillä monina öinä tunnistus on lakannut tyystin ja Bedditin mielestä olen lähinnä maannut sängyssä pyörimässä tuntikausia vaikka oikeasti olenkin nukkunut makeasti.

Sensori ei ole kuitenkaan menettänyt yhteyttä kännykkään (tämä on kuulemma ollut yleinen ongelma aikaisempien ohjelmistoversioiden kanssa), sillä se on katkojenkin aikana onnistunut rekisteröimään sykkeen. Sykemittaus taas katkeilee omien aikataulujensa mukaisesti. Jotain mätää mittauksessa kuitenkin on: sovellus ei osaa tulkita sensoreilta saamaansa tietoa oikein.

Vielä vakavampi ongelma liittyy Bedditin käyttämään bluetooth-yhteyteen. Yhteyden avaaminen Bedditin ja puhelimen sovelluksen välille kesti alkuaikoina minuutin-parin verran. Jo se oli melko ärsyttävää – Bedditin unikoulun ohjeiden mukaan sängyssä ei pitäisi käyttää älypuhelinta, mutta siinä minä tuijotin nukkumaanmenon sijasta minuuttikaupalla iPhonen kirkasta näyttöä odotellen yhteyden muodostumista. Kytkeytymisaika piteni jatkuvasti ja viime päivinä olen luovuttanut vartin jälkeen – yhteys ei vain kertakaikkiaan muodostu. Mutta laite kuitenkin toimii, sillä puhelin pystyy kyllä näkemään Bedditin bluetooth-laitteena.

Ehkäpä ongelmana on viallinen laite ja sen vaihtaminen uuteen ratkaisee ongelman. Tästä päästään kuitenkin kolmanteen Bedditin ongelmaan – vikaraportit ja Twitter-yhteydenotot Bedditiin ovat kaikuneet lähes kuuroille korville. Siinä missä yrityksien asiakaspalvelut vastaavat päivässä-parissa, olen itse joutunut vaatimaan kovaäänisesti palvelua Twitterissä, välillä jo hermostuenkin.

Yhteenvetona voisi todeta, että Beddit on ollut tähän mennessä hieman ristiriitainen kokemus. Toisaalta teknologia ja laitteen idea on erittäin kiehtova. Mutta itse laitteen, ohjelmiston ja asiakaspalvelun laatu on jättänyt toivomisen varaa.

Jury on kuitenkin vielä ulkona. Kirjoitan lelupäivitykseen jatkoa ja loppuarvostelun, kunhan saan akuutit ongelmat ratkaistua Bedditin asiakaspalvelun kanssa.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Tämä kirjoitus on julkaistu Pinserissä ja Wanha Blogistania -blogissa.

 

Testissä Apple Earpods

Jos nykyään etsii kaupasta nappikuulokkeita, tarjolla on enimmäkseen kahdenlaisia vaihtoehtoja: laadukkaita korvatulppakuulokkeita ja halpis-nappikuulokkeita.

Minä en ole koskaan erityisemmin pitänyt korvatulppakuulokkeista: ne peittävät tehokkaasti ympäröivät äänet mutta tuntuvat samaan aikaan hieman epämukavilta. Tulppakuulokkeet päässä pystyy kuulemaan oman hengityksensä ja kuulokejohdon kosketukset vaatteisiin kuuluvat kahisevana äänenä. Jos tulppakuulokkeita käyttää puhelimen handsfreenä, oma ääni kuulostaa todella oudolta ja tulee vaistomaisesti puhuttua hiljaisemmin kuin yleensä.

Siksi olen yrittänyt aina välillä etsiskellä hieman laadukkaampia nappikuulokkeita, mutta turhaan. Yleisimmin olenkin tyytynyt käyttämään Applen iPodien ja iPhonejen mukana tulevia peruskuulokkeita.

Niinpä Applen toissapäiväisessä julkistustilaisuudessa esittelemän Earpodit olivatkin miellyttävä yllätys. Earpodeja toimitetaan tästä eteenpäin uusien Applen puhelimien ja mp3-soittimien mukana, mutta niitä voi ostaa myös erikseen 29 euron hintaan. Laitoin tilauksen heti matkaan ja kahden yön odotuksen jälkeen lähettifirma kantoi kuulokkeet kotiovelle.

Kuulokkeet oli pakattu Applemaisen tyylikkäästi kuljetusrasiaan. Oikeanpuoleisen kuulokkeen johdossa on entuudestaan tuttu kaukosäädin, jolla voi säätää äänenvoimakkuutta, pysäyttää ja käynnistää musiikin sekä vaihtaa kappaleita. Lisäksi kaukosäädin sisältää mikrofonin ja puhelunhallintapainikkeet, joten sitä voi käyttää puhelimen handsfreenä.

Kuulokkeet asetetaan korvaan samalla tavalla kuin Applen vanhat nappikuulokkeet: niitä ei työnnetä korvakäytävään, vaan korvanlehden muodot pitävät kuulokkeen paikoillaan.

Kuulokkeet ovat isot ja tuntuvat aluksi siltä kuin ne tippuisivat ulos korvasta hetkenä minä hyvänsä. Ne pysyvät kuitenkin mukavasti korvalla eikä ainakaan minun korvissani ole pelkoa putoamisesta. Tähän vaikuttaa toki itse kunkin korvalehden oma muoto.

Earpodit poikkeavat useimmista nappikuulokkeista pikku kaiuttimiensa muotoilulla: varsinainen äänen ulostuloaukko on kuulokkeen reunassa ja siten suunnattu suoraan kohti korvakäytävää. Lisäksi kuulokkeissa on muitakin aukkoja: alhaalla varressa ja yläreunassa ovat ilma-aukot jotka estävät Applen mukaan tyhjiön muodostumista korvakäytävään, keskellä kuuloketta (siinä missä “normaalien” kuulokkeiden kaiutin sijaitsee) on pienempi kaiutin (näkyy kuvassa).

Kooltaan kuulokkeet ovat suurinpiirtein vanhojen Applen kuulokkeiden kokoiset, vaikka aluksi tuntuvatkin korvassa suuremmilta. Ne on helppo asettaa korvalle ja niin ikään ottaa pois.

Entäpä sitten äänenlaatu?

Aluksi täytyy varoittaa, että en ole erityisempi hifisti taikka kultakorva ja suoritin testini erittäin epätieteellisesti. Parempia äänenlaatutestejä voinet lukea lähitulevaisuudessa hifialaa käsittelevistä lehdistä ja blogeista.

Vertailin keskenään Applen vanhoja peruskuulokkeita, Applen In-Ear-tulppakuulokkeita, Sony MDR-EX 70 -tulppakuulokkeita ja Earpodeja.

Vanhoihin peruskuulokkeisiin verrattuna Earpodien bassotoisto oli parempi ja ääni selkeämmän erottelevampi. Basso ei ollut mikään erityisen voimakas tai potkiva. Pidin lisääntyneestä erottelusta: vanhoista tutuista kappaleista erottui paremmin yksityiskohtia.

Tulppakuulokkeissa oli – kuten arvata saattaa – paljon voimakkaampi basso. Applen In-Ear-kuulokkeissa basso ei ollut niinkään voimakas, vaan melko lähellä Earpodeja. Vaihdellassa kuulokkeita keskenään, tulppakuulokkeiden huonot puolet korostuivat erityisesti.

Vanhat Sonyni olivat bassotoistossa jo ihan eri tasolla, mutta Earpodien jälkeen niiden toisto kuulosti tunkkaisemmalta. Ihailemani musiikin yksityiskohdat jäivät taka-alalle.

Pidin Earpodeissa myös siitä, että kuulokkeiden asennolla ei tuntunut olevan suurempaa merkitystä äänen laatuun. Minun kokemukseni mukaan tulppakuulokkeita saa olla jatkuvasti asettelemassa, jotta niiden bassotoisto säilyisi hyvänä. Earpodit asettuvat heti luonnolliselle paikalleen eikä niitä tarvitse jatkuvasti asetella paremmin. Jälleen kerran täytyy tosin muistuttaa, että korvat ovat yksilöllisiä ja se mikä on hyvää minun korvalleni, voi olla huonoa jonkun muun korvalle. YMMV.

Yhteenvetona voisin todeta, että jos bassotoisto on tärkeää, kannattaa ostaa suosiolla tulppakuulokkeet. Jos taas etsii kohtuuhintaisia nappikuulokkeita jotka ovat hyvät myös puhelinkäytössä, Applen Earpodit saattavat olla todellinen nappiostos. Muista kuitenkin, että nämä ovat siis 29 euron hintaiset peruskuulokkeet – hyvät hintaisikseen mutta eivät kilpaile hinnaltaan satasen tuolla puolen olevien laatukuulokkeiden kanssa. Kannattaa koekuunnella.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista, hauskoista ja usein hieman turhistakin teknisistä vimpaimista. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Lelutestissä Lavazza A Modo Mio

Pinserin lelutestissä tällä kertaa Lavazza A Modo Mio Premium espressokeitin.

Ihanteellinen espresso, latte tai cappuccino on nauttijalleen paitsi juoma myös onnistunut tai epäonnistunut elämys. Sama pätee kaikkiin kahvijuomiin. Kamalinta lienee tervaiseksi tökötiksi korventunut suodatinsumppi, jonka työpaikan hitain kahvittelija tai huoltoaseman huono-onnisin asiakas joutuu liruttamaan kuppiinsa. Kitkerän paahdon lisäksi bensiksen kupillisessa maksetaan veroja, alveja, palkkoja ja työnantajakuluja sekä tilavuokraa ainakin puolen kahvipaketin edestä.

Onnistunut kahvikokemus on eri maata. Aurinkoinen terassi, italialaista hälinää, upea kerrosleipä ja kupillinen täydellistä cappucinoa, jonka tarjoilee vikkeläliikkeinen kyyppari hymysuin Roomassa tai Firenzessä. Harvemmin kuitenkaan kuppi, johon lorotetaan automaatista ihan itse juotavat ja taiteillaan kassan kautta pöytään, joka on täynnä edellisen asiakkaan likaisia astioita (suomalainen kahvilaelämys kolkoimmillaan).

Kahvipaikkoja on toki monia mainioitakin mutta jossakin vaiheessa jokaisen mieleen tulee, paljonko aikaa, vaivaa ja hermoja säästäisi valmistaessaan itse omat juomansa. Espresso on melko helppo saada aikaiseksi mutteripannulla mutta kuuman/höyrytetyn maidon kanssa taiteilu on jo haasteellisempaa kotona tai toimistossa.

Lavazza A Modo Mio on hyvä ratkaisu kotiin tai pieneen toimistoon, kun kahvinteon pitää olla vaivatonta mutta jäljen moitteetonta (eikä ole aikaa tai halua opiskella baristaksi). Helppokäyttöistä konetta oppii käyttämään, vaikka ei olisi vannoutunut manuaalien lukija. Annostelu on yksinkertaista, koska kahvi on pakattu valmiiksi annosrasioihin. Kone päälle, vettä säiliöön ja kahvi muovirasiassa kohdalleen. Vivun vääntö ja juoma valuu kuppiin. Helppoa!

Maidon kuumentaminen/höyryttäminen käy Lavazza A Modo Mio -keittimeen asennetulla vempaimella, joskin toimitusta joutuu hieman harjoittelemaan ennen kuin se alkaa sujua. Kahvin makua voi säädellä veden (ja maidon) määrää muuttamalla. Erilaisia paahtoja ja aromeita kokeilemalla kukin löytää mieleisensä.

Mitä lysti maksaa?
Laite: n. 250 euroa
Kahvit: n. 8 euroa 16 kapselin paketeissa.

Laitteita ja kahvikapseleita löytyy esimerkiksi Lavazzan verkkokaupasta tai kodinkoneliikkeistä.

Harvahkossa kotikäytössä laite jää kyllä helposti tyhjän pantiksi, koska käyttökuntoon virittely vie aina aikansa. Mutteripannu ja maitokattila voivat toimia paremmin yhdessä patterikäyttöisen pikkuvispilän kanssa. Pienessä toimistossa tai vannoutuneiden kahvikissojen keittiössä laite lunastaa mainiosti paikkansa, koska pidettäessä laitetta jatkuvasti käyttövalmiudessa kahvin teko on helppoa ja lopputulos miellyttävä. Ympäristön kannalta muoviset annospakkaukset ja laitteen jatkuva virrankäyttö eivät ole paras mahdollinen ratkaisu.

Toki ystävien kanssa ihanassa kahvikeitaassa on kivempaa mutta vaivattomuutta arvostavalle kahvittelijalle helppo kotikone on aina plussaa. Voihan sitä paitsi joskus kutsua kavereita kahville ja pistää vaikka italoiskelmää taustamusiikiksi.

Tarkempia tietoja löydät Lavazzan sivuilta.

Kiitämme:

  • helppous
  • moitteeton maku
  • maidon kuumennus ja vaahdotus
  • pikkutoimistossa yksilölliset mieltymykset helppo toteuttaa eikä kukaan vie viimeistä kupillista nenän edestä

Moitimme

  • isohko kotikeittiöön, paitsi jos laitteille on reilusti tilaa
  • ympäristöseikat: helpointa pitää jatkuvasti päällä, jos tavoittelee vaivattomuutta (sähköä kuluu) + annosrasioista tulee muoviroskaa

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista, hauskoista ja usein hieman turhistakin teknisistä vimpaimista. Lelutestikilpailun yhteydessä muisteltiin vanhoja lelutestejä. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

MiFi on seuraavan sukupolven mokkula – testissä Huawei E585

On pitkästä aikaa Pinserin lelutestin aika!

Parisen vuotta sitten esittelin Pinserin lelutestissä mokkulan. Tietokoneeseen kiinnitettävät pienet kännykkäverkkoon kytkettävät modeemit olivat tulleet juuri markkinoille ja juttu herättikin suurta kiinnostusta. Nykyisin mokkuloita kutsutaan nettitikuiksi ja niitä saa lähestulkoon kaupan päälle uusia mobiililaajakaistasopimuksia solmiessa. Monissa kannettavissa tietokoneissakin on jo sisäänrakennetut 3G-modeemit.

Mokkuloissakin tapahtuu tuotekehitystä. Uusinta uutta ovatkin täysin langattomat laitteet, jotka jakavat 3G-yhteyden yhtäaikaisesti usealle tietokoneelle Wifi-verkkoa käyttäen. Maailmalla tällaisia laitteita kutsutaan nimellä MiFi, ensimmäisen markkinoille tulleen Novatelin valmistaman laitteen mukaan. Minäkin ostin pari viikkoa sitten itselleni pienen MiFi-purnukan, merkiltään Huawei E585.

Huawei E585 MiFi

Miten MiFi siis toimii? Aivan kuten mokkulaan tai nettitikkuun, MiFiin tarvitaan ensinnäkin kännykkäliittymä, jossa on käytössä datayhteys. Operaattorilta saatu SIM-kortti sijoitetaan MiFin kyljestä avautuvaan luukkuun ja laitteeseen kytketään virta, jonka jälkeen se kytkeytyy kännykkäverkkoon.

Samaan aikaan MiFi käynnistää sisäisen tukiasemansa ja luo ympärilleen pienen langattoman lähiverkon, samanlaisen kuin lukemattomissa kodeissa ja toimistoissa ympäri maailman. Sen jälkeen nettiin kytkeytyminen on helppoa: tietokone asetetaan käyttämään nettiyhteytenään tätä uutta lähiverkkoa ja surffailu voi alkaa.

Samaan lähiverkkoon voi kytkeytyä yhtäaikaa maksimissaan viisi laitetta, eli yhdestä langattomasta laajakaistasta riittää jaettavaksi vaikkapa omalle ja neljän kaverin kannettavalle tietokoneelle. MiFistä onkin erityistä iloa esimerkiksi palavereissa tai kotona, jossa yhdellä pienellä laitteella voi periaatteessa korvata jopa kokonaisen ADSL-yhteyden tukiasemineen kaikkineen. Jos yhteyttä ei halua jakaa ohikulkijoille, sen voi suojata salasanalla.

MiFin käyttö on helppoa ja miellyttävää, sillä se ei vaadi minkäänlaisten lisäohjelmistojen asentamista tietokoneisiin tai muihin laitteisiin. Riittää että ne osaavat kytkeytyä tavalliseen langattomaan paikallisverkkoon.

MiFi toimii nettiyhteytenä tietokoneiden lisäksi myös muille langatonta verkkoa käyttäville laitteille, aina digibokseista musiikkitoistimiin tai vaikkapa eye-fi-muistikortteihin. MiFi on näppärä nettiyhteyden tarjoaja myös niille, jotka omistavat pelkällä WiFi-yhteydellä varustetun iPadin tai uuden Kindlen.

Laitteen jakama langaton nettiyhteys on laadultaan samanlainen kuin kännykässäkin eli vaihtelua on runsaasti. Joillain seuduilla langaton laajakaista saattaa olla jopa nopeampi kuin puhelinlankaa pitkin tuleva ADSL-yhteys, kun taas jossain muualla kunnollista yhteyttä on vaikea saada. Huawein laite tukee HSDPA-yhteyksiä ja uutta 3G-verkon 900 MHz:n taajuutta, joten sillä saa aikaan nopeita yhteyksiä myös taajaan asuttujen alueiden ulkopuolella. Itse olen saanut Soneran liittymälläni yhteysnopeudeksi n. 1,5 megaa Tampereella ja Kangasalla ja vajaat 300 kbps 3G-verkon ulkopuolella sijainneella mökillä.

Koska MiFi on täysin johdoton laite, se toimii akulla. Normaalissa nettisurffailussa akku kestää nykylaitteissa n. 4-5 tuntia. Lisää virtaa ladataan USB-johdon kautta, joko tietokoneen kyljessä olevasta pistokkeesta tai mukana tulevalla USB-laturilla. Laitetta voi käyttää toki myös latauksen aikana.

Suomessa on myynnissä tätä kirjoitettaessa vain alkuperäisiä Novatelin MiFi-laitteita (ks. Verkkokauppa.com) kalliihkoon 280 euron hintaan. Edullisemmin MiFin saa esimerkiksi ostamalla englantilaisen 3-kännykkäoperaattorin kytkykaupassa myymän Huawei E585:n, josta myyjä on purkanut operaattorilukituksen. Minä tein näin, jolloin hinnaksi tuli postikuluineen noin 90 euroa. Löydät tällaisia laitteita hakemalla eBaystä vaikkapa hakusanoilla “Huawei E585 unlocked”.

Vielä halvemmalla pääsee käyttämällä ohjelmistopohjaista ratkaisua. Uusiin Nokian puhelimiin on saatavilla ohjelma nimeltään Joikuspot, joka tekee käytännössä saman asian kuin MiFi. Android-puhelimien uusimmissa versioissa vastaava toiminnallisuus on sisäänrakennettuna. Applen iPhoneihin on saatavilla nettiyhteyden jakamiseen ohjelma nimeltään MyWi, mutta se toimii valitettavasti vain jailbreakilla murretuissa puhelimissa.

Miten Joikuspot, MyWi tai Androidin hotspot sitten eroavat varsinaisesta MiFi-laitteesta? Ne ovat hinnaltaan huomattavasti halvempia (Joikuspot maksaa 10 euroa ja MyWi 19 dollaria) ja niitä varten ei tarvitse hankkia erillistä kännykkäliittymää. Ohjelmat käyttävät päällä ollessaan huomattavan paljon puhelimen akkua ja saattavat etenkin kovasti kuormitettuna toimia hitaanpuoleisesti. Ulkomailla matkaillessa MiFi-laitteeseen voi ostaa paikallisen prepaid-liittymän, jolloin surffailu sujuu edullisesti ja omaa puhelintaan voi pitää edelleen perus-puhelinkäytössä.

Yhteenvetona voisikin todeta, että MiFi on mainio mokkulan korvike paljon liikkuvalle netin käyttäjälle. Sillä voi luoda yhdellä napin painalluksella toimivan nettiyhteyden usealle laitteelle niin kotona, mökillä kuin matkoillakin. Satunnaiseen käyttöön kannattaa kuitenkin harkita myös ohjelmapohjaista ratkaisua jos sattuu omistamaan yhteensopivan puhelimen.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista, hauskoista ja usein hieman turhistakin teknisistä vimpaimista. Aiemmin on testattu mm. Axbo-herätyskello ja Philipsin LivingColours värilamppu. Dukeville-blogissa testattiin sähköisten kirjojen lukemista iPadilla ja Kindlellä. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Autokamera

Fun with the cam

Tämän päivän hauska kokeilu: autokamera. Kiinnitin videokameran taustapeiliin Gorillapodin avulla. Ajellessa tuli vastaan komeita pilviä ja pieni ukkoskuuro. Videoklippejä tulossa vähän myöhemmin :-)

Tottivideo

Ostin tässä taannoin itselleni videokameran (Canon HF100). Opettelu on vielä kesken ja lelutesti tulossa myöhemmin, mutta tässä ensimaistiaisina Tottivideo! Tässä klipissä Totti esittelee tapaansa jolla se toivottaa töistä kotiin tulijan tervetulleeksi lelu suussaan.

TVkaista – näin TV:tä kuuluukin katsella

Pinserin lelutestissä TVkaista-digiboksi.

TVkaistasta kuultiin ensimmäisen kerran syksyllä 2006, jolloin palveluun suhtauduttiin vielä innostuneen skeptisesti. Palvelu, jossa kaikki televisiosta tulleet ohjelmat tallentuvat automaattisesti valtavan kokoiselle verkkolevylle oli liian hyvää ollakseen totta. TVkaista joutuikin melkein välittömästi televisioyhtiöiden hampaisiin ja katosi verkosta.

Nyt, pari vuotta myöhemmin, TVkaista on tullut takaisin, saavuttanut vakiintuneen aseman ja tv-yhtiötkin ovat hyväksyneet sen olemassaolon.

Mikä ihmeen TVkaista?

Ideana on siis se, että TVkaista tallentaa automaattisesti kaikki kahden edellisen viikon aikana televisiosta tulleet ohjelmat. Jos vaikka viime viikon Idols-finaali jäi katsomatta, ohjelma löytyy edelleen TVkaistasta ja sen saa nähtäväkseen parilla napin painalluksella. Ilman erillisiä ajastamisia!

Aluksi TVkaistaa katseltiin vain tietokoneen kautta, mutta viime kuukausien aikana tarjonta on kasvanut ripeästi ja nyt valittavana onkin kokonainen arsenaali erilaisia katselutapoja. Tietokoneen lisäksi TVkaistaa voi katsoa kännykällä, iPodilla, pelikonsolilla ja nykyään myös tavallisesta televisiosta TVkaistan oman digiboksin avulla.

Televisioon liitettävä laite tekee tallenteiden katselusta niin helppoa, että TVkaista alkaa olla tavalliselle sohvaperunallekin varteenotettava vaihtoehto. Me täällä Pinserissä päätimmekin tutkia purkkia hieman tarkemmin.

TVkaista-digiboksi testissä

TVkaistan digiboksi on ulkonäöltään poikkeuksellisen tyylikäs perinteiseen perusboksiin verrattuna. Laitteen etupaneeli on kiiltävän musta, eikä siinä ole kuin virran päälläoloa ilmaiseva merkkivalo. Digiboksi liitetään televisioon joko Scart- tai HDMI-kaapelilla. Teräväpiirtotelevisioiden omistajia ilahduttaa se, että boksista tulee ulos skaalattua 720p/1080i-signaalia.

Kolme digiboksia

Kuvassa TVkaista-digiboksi (pinon keskimmäisenä satelliitti- ja antennidigiboksin välissä).

Lisäksi boksin takana on Ethernet-liitin verkkojohtoa varten. Tämä on tarpeellinen, koska tallennetut ohjelmat tulevat laitteeseen Internet-yhteyttä pitkin. TVkaista-boksi ei tue langatonta verkkoa, joten jos kotitalouden laajakaistamodeemi on jossain muualla kuin olohuoneessa, on joko varauduttava pitkän verkkojohdon vetämiseen, hankittava laite joka muuttaa langattoman verkon johdolliseksi tai tuotava verkko olohuoneeseen sähköjohtoja pitkin (tähän tarkoitukseen sopivat erinomaisesti ns. HomePlug-adapterit, joista tulee lähiaikoina oma lelutestinsä).

TVkaistasta haaveilevan on jo ennen hankkimista hyvä varmistaa laajakaistayhteytensä nopeus, sillä täyslaatuisen kuvan katselemiseksi vaaditaan 8 megabitin laajakaistayhteys. Hitaammillakin yhteyksillä voi käyttää TVkaistan verkkosivuilta löytyviä pakattuja lähetyksiä, mutta TVkaista-boksi toimii siis vain nopeilla laajakaistayhteyksillä.

Käyttöönotto

Boksin käyttöönotto sujuu helposti mukana tulevan suomenkielisen ohjeen avulla. Ensimmäinen käynnistys kestää pitkään mutta ohjeiden ansiosta kuvan näkyviin tulemista malttaa odottaa kärsivällisesti. Asennuksen yhteydessä kirjoitetaan myös TVkaistan käyttäjätunnus ja salasana (rekisteröityminen TVkaistaan on siis suoritettu jo ennemmin). Salasanojen kirjoittaminen kaukosäätimellä ei ole erityisen mukavaa, mutta tämä tarvitsee tehdä onneksi vain kerran – boksi muistaa annetun tunnuksen ja salasanan.

Laitteen kaukosäädin on melkoisen heikkolaatuinen. Aluksi naureskelin ohjekirjassa olleelle neuvolle, joka kehoittaa sijoittamaan boksin aivan hyllyn etureunaan jotta kaukosäädin toimisi oikein. Osoittautui kuitenkin että neuvo oli ihan paikallaan – taaemmas hyllyyn sijoitettu boksi ei ottanut kaukosäätimen komentoja kunnolla vastaan ja vasta eteenpäin vedettynä kaukosäätimen painallukset rekisteröityivät kunnolla. Siltikin kaukosäätimellä täytyy tähdätä suoraan boksiin päin, jotta komennot menevät kunnolla perille.

TVkaistan digiboksi toimii myös tavallisena digiboksina, eli sillä voi katsella antennin kautta tulevia lähetyksiä ja siihen voi kytkeä maksu-tv-kortin. Koska meillä on kuitenkin digibokseja jo useampikin kappale ennestään (katso kuva), en kytkenyt laitteeseen antennikaapelia vaan keskityn vain TVkaista-osuuden testailuun.

Ohjelmien katselu

Kaukosäätimen näppäimen painallus tuo näkyville TVkaistan käyttöliittymän. Käyttö ei voisi olla helpompaa: ruudulta valitaan päivä kahden edellisviikon ajalta ja haluttu kanava (TVkaista tallentaa Ylen kanavia, MTV3:a, Nelosta, Subia, Jimiä, Voicea ja Urheilukanavaa). Näkyviin tulee lista ko. päivänä tulleista ohjelmista.

TVkaistan ohjelmavalikko

Kuvassa TVkaistan ohjelmalistaus (klikkaa kuva suuremmaksi).

OK-napin painallus ohjelman nimen päällä tuo näkyviin ohjelman lisätietoruudun josta pääsee toisella painalluksella katselemaan itse ohjelmaa. Toiston käynnistymiseen kuluu muutama sekunti boksin ottaessa yhteyttä TVkaistan palvelimiin.

TVkaista- ohjelman esittely

Kuvassa ohjelman esittely TVkaistasta.

Itse ohjelman katselu ei eroa tavallisesta television katselusta juuri lainkaan. Kuvanlaatu on käytännössä sama kuin “perinteisessä” digi-tv:ssä (signaalin pitäisi olla ihan sama, mutta itse huomaan kuvassa pientä pehmeyttä toiseen digiboksiini verratessa – tämä saattaa tosin johtua ihan laitteistojen eroista). Tekstityksetkin toimivat kuten pitääkin.

Havaitsin pidempää ohjelmaa katsoessani muutaman kerran parin sekunnin mittaisia kuvan hyytymisiä. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että alueemme puhelinkaapelit ovat kymmeniä vuosia vanhoja ja siksi laajakaistamme nopeus on melkein, mutta ei aivan 8 mbps. Jos verkkoyhteyttä käyttää samaan aikaan ahkeraan surffailuun, on silläkin välittömästi vaikutusta kuvan laatuun. Vielä nopeammilla laajakaistayhteyksillä on mahdollista surffailla raskailla verkkosivuilla yhtäaikaa TVkaistan katselun kanssa ilman katselun pätkimistä.

Pätkäisyt ovat kuitenkin sikäli harmittomia, että ohjelma jatkuu nopeasti pysähtyneestä kohdasta eivätkä aiheuta sen enempää harmia. Lisäksi kuvaan tuli mosaiikkihäiriöitä niin ikään muutaman kerran tunnin aikana, mutta se on käsittääkseni ihan normaali digi-tv:n ominaisuus ;-)

TVkaista ohjelmankatselu

Kuvassa itsenäisyyspäivän vastaanotto katseltuna TVkaista-digiboksista. Ruudulle on tuotu näkyviin myös boksin informaatiopalkki (palkki on normaalisti piilotettu ohjelman katselun aikana). Suurennetussa kuvassa (klikkaamalla) näkyvä raidoitus johtuu kamerasta, eikä sitä näy paljain silmin televisiota katsellessa.

Aivan kuten tallentavissa digibokseissa, katseltavan ohjelman voi pysäyttää kaukosäätimen Pause-näppäimellä ja jatkaa Playllä. Ohjelmassa voi myös hypätä eteen- ja taaksepäin puolen minuutin hyppäyksinä tai siirtyä suoraan tiettyyn kohtaan ohjelman sisällä antamalla minuuttimäärän ohjelman alusta.

Pieniä kauneusvirheitä

Kaukosäätimessä on myös napit kelaukselle, mutta nykyisessä digiboksin versiossa niistä tuli näkyviin vain virheilmoitus, eli kelaus ei siis toimi. Kaukosäätimen WWW-painike sen sijaan toimii ja tuo näkyviin ihan kelvollisen oloisen nettiselaimen. Sen avulla voi tarkistaa nopeasti vaikkapa tuoreimmat uutiset.

Mukana tulleet ohjeet varoittelevat myös mahdollisista epäyhteensopivuuksista tiettyjen internet-operaattorien kanssa. Ongelmat voi kiertää käyttämällä palomuurilla ja NAT:lla varustettua ADSL-modeemia (yleensä ne ovatkin tällaisia). Jos nämä termit ovat ihan vieraita, oman nettiyhteyden yhteensopivuus kannattaa varmistaa TVkaistan asiakaspalvelusta.

Heitetäänkö vanhat boksit pihalle?

Kaikenkaikkiaan TVkaistan digiboksi vaikuttaa melko hyvältä hankinnalta. Se ei kuitenkaan korvaa täydellisesti tallentavaa digiboksia, sillä TV:sta katseltavaa suoraa lähetystä ei voi pysäyttää (=taukotallennus). TV:stä tulleet ohjelmat ovat katseltavissa TVkaistan kautta melko nopeasti tallennuksen loputtua, mutta koska tallennuksiin on jätetty loppuun myöhästymisvaraa ja palvelimet suorittavat niille jonkinlaista käsittelyä, ihan välittömästi ohjelmat eivät ole saatavilla.

Ohjelmia voi tallentaa pidemmäksi ajaksi vain rajoitetusti. TVkaista mahdollistaa ohjelman merkitsemisen suosikiksi, jolloin se tulee näkyviin tallennepankkiin ja pysyy siellä niin kauan kunnes se poistetaan käsin. Tallennepankissa voi olla kuitenkin vain kymmenen ohjelmaa.

tvkaista_suosikit

Tallennepankkiin tallennettujen ja muiden kahden edellisviikon aikana tulleiden ohjelmien edelleenkäsittely on TVkaistan kanssa monipuolista. TVkaistahan on tallennepankkeineen käytössä myös nettisivujen kautta. Siellä ohjelmat voi kopioida omalle tietokoneelleen monissa eri tiedostomuodoissa – esim. pakkaamattomana TS:nä tai pakattuna MPEG4:nä. Tietokoneella ohjelmat voi polttaa vaikkapa DVD-levylle.

Lisäominaisuuksia netissä

TVkaistan nettisivut mahdollistavat televisio-ohjelmien katselun myös muualla kuin kotisohvalla. Ohjelmista on tarjolla täyslaatuisten versioiden lisäksi myös pakatut versiot, jolloin niitä voi katsella vaikkapa nettikahvilassa matkalla ollessaan tai kännykkäyhteyden yli bussissa.

tvkaista_nakymat

Kerrassaan kiehtova ominaisuus on ohjelmien tuominen kannettaviin laitteisiin. TVkaistan nettisivuilla voi hakea ohjelmia sanahaulla ja hakujen tulokset voi tilata podcast-syötteenä kannettaviin laitteisiin. Tämän jälkeen kaikki hakusanaan täsmäävät tv-ohjelmat kopioituvat automaattisesti pakatussa muodossa kannettavaan laitteeseen. Olen esimerkiksi tilannut iTunesiini TVkaistan hakusanan “Frasier”, jolloin jokainen tv:stä tullut Frasierin jakso kopioituu automaattisesti iPodiini synkronoidessani sen tietokoneen kanssa. Erinomainen ominaisuus esimerkiksi paljon junassa matkustaville!

Podcast-haku toimii kokeillusti ainakin iPodin, iPhonen ja Nokia N810:n kanssa (video center -sovelluksen avulla), mutta luulen että sen saa toimimaan myös muissa Nokian N-sarjan videotuella varustetuissa puhelimissa sekä video-ominaisuuksilla varustetuissa mp3-soittimissa. iPhonessa TVkaistaa voi katsoa lisäksi suoraan verkon yli.

tvkaista_iphone

Jos kotoa löytyy Playstation 3, TVkaistan digiboksin hankinta lienee turhaa, koska pleikkari osaa myös toistaa TVkaistan ohjelmat televisiossa. Ja televisioon kytketty tietokonehan käy niin ikään toistovälineestä – tosin ohjelmien valitseminen WWW-selaimen listasta ei suju kaukosäätimellä yhtä näppärästi kuin digiboksin avulla.

Kuuleman mukaan TVkaistasta on tullut melkoisen suosittu ulkomailla asuvien suomalaisten keskuudessa – onhan se kerrassaan erinomainen tapa saada kotimaan ohjelmia näkyviin netin yli.  Helppokäyttöisyydessään ja monipuolisuudessaan TVkaista onkin jotain sellaista, mitä television olisi pitänyt olla jo pitkään.

Plussat:
+ Laitteen tyylikäs ulkonäkö
+ Helppo tapa katsella tv-ohjelmia juuri silloin kuin haluaa
+ TVkaistan erittäin monipuoliset katselumahdollisuudet

Miinukset:
– Heikko kaukosäädin
– Digiboksin lievä keskeneräisyys

Yhteenveto:
TVkaistan digiboksi tuo TVkaistan erinomaiset ominaisuudet myös tavallisen sohvaperunan ulottuville. Kahden edellisviikon aikana tulleiden tv-ohjelmien katselu on erittäin helppoa. Kunhan vielä jäljellä olevat pikkupuutteet korjataan, laitetta voi suositella lämpimästi niille, jotka haluavat katsella tv:tä omien aikataulujensa mukaan.

TVkaistan käyttö maksaa n. 10 euroa kuukaudessa (kestotilauksena) ja TVkaista-digiboksi maksaa 249 euroa. Lisäksi on syytä muistaa, että TVkaistan katselijan tulee maksaa tv-maksu, aivan kuten muidenkin televisiota katselevien.

Jouluyllätys!

TVkaista tarjoaa joulutarjouksena Pinserin lukijoille ilmaisen viikon mittaisen kokeilukäytön. Rekisteröidy tämän linkin kautta TVkaistaan ja voit käyttää palvelua viikon ajan maksutta.

Kokeile vaikka joulunpyhinä :-) Huomaa, että ohjelmien tallennus alkaa vasta siitä hetkestä kun rekisteröidyt.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista (ja hieman muustakin). Aiemmin testattu mm.: Saddleback Leather -laukku, Axbo, Macbook Air ja mokkula. Lähitulevaisuudessa lisää testejä ajankohdan mielenkiintoisimmista leluista! Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Canon Powershot- ja Ixus-kameroihin lisätehoa CHDK:n avulla

Leluraportissa CHDK-laajennus Canon Powershot- ja Ixus-kameroille.

Omistatko suhteellisen tuoreen Canonin kameran? Päivittämällä kameraasi CHDK-laajennuksen saat siihen joukon hienoja lisäominaisuuksia: pidempiä ja lyhyempiä valotusaikoja, lisätietoa kameran LCD-näytölle ja jopa pelejä.

Erityisen hieno lisäominaisuus on kuitenkin mahdollisuus rakentaa omia pieniä ohjelmia kameran sisään. Niiden avulla on saatu aikaan mm. salamoiden valokuvaamiseen tehty ohjelma. Kamera suunnataan ukkospilveä kohti, painetaan nappia ja odotetaan. Kun salama välähtää, kamera räpsähtää ja salama on ikuistettu.

Esimerkkejä CHDK:lla viritetyllä Canon A620:lla ja liiketunnistuksella otetuista salamakuvista löytyy Lauri Kankaan sivuilta.

Salamakuvaus pohjautuu liikkeentunnistukseen, ja samaa tekniikkaa voi hyödyntää myös vaikkapa luontokuvauksessa. Viritetään kamera lintulaudan viereen ja kamera näpsäyttää automaattisesti kuvia linssin eteen saapuvista linnuista. Katso esimerkkikuvaa Jukka Höltän lintuvalokuvista (kamerana Canon A710 IS).

CHDK ei ole Canonin tekemä ohjelma, vaan sen on valmistanut joukko innostuneita kameraharrastajia. Itseäni viehättää tämänkaltainen häkkeröinti – kymmenisen vuotta sitten seurasin ällistyneenä kuinka peräänantamattomat häkkerit selvittivät Timex Datalink -rannekellon sisuskalut ja toiminnallisuudet ja alkoivat valmistaa sille itsetehtyjä ohjelmia. Kaikki tämä ilman pienintäkään tukea kellovalmistajalta.

Joku saattaa aprikoida, raukeaako kameran takuu tällaisia ohjelmistoja käyttäessä? CHDK:n käyttäminen ei vaadi fyysisiä muutoksia kameraan, vaan se asennetaan muistikortille. Kun kamera käynnistetään, ohjelmisto latautuu muistikortilta ja uudet ominaisuudet ovat käytössä. Jos kameraan vaihdetaan jokin toinen muistikortti, se käyttäytyy aivan kuten mikä tahansa kaupasta ostettu kamera eikä CHDK:sta ole jäänyt siihen jälkeäkään.

CHDK:n ominaisuuksista ja sen kehitysympäristöstä lukiessa alkaa kyllä tehdä mieli mennä kauppaan ja ostaa jokin ohjelmiston tukemista malleista…

Edullisin CHDK:ta tukeva kamera on Powershot A590 IS, jota saa mm. Anttilasta ja Verkkokauppa.comista 160-170 euron hintaan. [Päivitys 13.6.: Saattaa sittenkin olla, että tuohon malliin ei CHDK sovi. Lue lisää alla olevista kommenteista, jossa on myös vinkki vielä halvemmasta yhteensopivasta mallista.]

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Niiden rinnalla julkaistaan myös leluraportteja, jotka ovat lyhyempiä katsauksia teknisten vimpainten maailmaan. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Philips LivingColors – värilamppu

Pinserin lelutestissä Philips LivingColors – väriä vaihtava valaisin

Aina välillä tulee sorruttua heräteostoksiin – ja kun vastaan tulee valaisin joka on toteutettu nykyaikaisella teknologialla, näyttää hyvältä ja on muutenkin kaikinpuolin hupsu, se on suorastaan pakkohankinta. Etenkin jos on kaltaiseni valaisinfriikki.

Philips LivingColors on valaisin, josta tulevan valon väriä voi säätää liki rajattomasti. Valaisimen voi laittaa seinän viereen lattialle, kirjahyllyn päälle tai perinteisesti pöydälle. LivingColorsista tulevan valon voi napsauttaa yhdellä sormenliikkeellä valkoisesta punaiseksi, siniseksi, keltaiseksi tai miksi ikinä keksiikään.

Säädettävänvärinen valo ei ole ehkä ihan joka kodin vakiovaruste. Värivalaisimeen ihastuu kuitenkin nopeasti sitä kerran kokeiltuaan ja pian huomaakin käyttäneensä pitkät tovit erilaisia tunnelmavalaistuksia kokeillen. Aamunkoiton lämpimänkeltainen vaihtuu napsautuksella sydänyön siniseen. Raaka vihreä on ehkä hiukan kylmä väri, mutta ripauksella keltaista siitä saa toukokuun värisen. Hevimusiikkia kuunnellessa taustaväriksi laitetaan tietysti verenpunainen.

LivingColorsin mukana tulee kaukosäädin, josta voi päälle- ja poiskytkemisen lisäksi valita valon kirkkauden ja värisävyn. Kaukosäädin on toteutettu nykyaikaisesti radiotaajuuksilla, joten sitä ei tarvitse erikseen suunnata valaisinta kohti. Säätimen kantomatka on kymmenisen metriä – mutta vain avoimessa tilassa, sillä seinien läpi se ei vaikuttaisi toimivan kovin hyvin.

Kaukosäädin on valkoista kiiltävää muovia ja muotoilultaan pyöristetty. Kaikki säätö tapahtuu hipaisunäppäimillä. Säätimen keskellä on väripyörä jota hipaisemalla valitaan haluttu valon väri. Värisävyä voi hienosäätää pyörittämällä sormea väripyörää pitkin, kuin iPodissa konsanaan. Näemmä kaikki uudet design-tuotteet haluavat nykyisin muistuttaa Applen tuotteita.

Itse valaisin edustaa yhtä lailla nykyaikaista muotoilua. Läpinäkyvän muovikuplan sisältä näkyy torvimainen elementti, jonka laajassa päässä sijaitsevat itse lamput. Kuplan pohjaan on tehty pieni viiste, jonka ansiosta se pysyy vakaasti pystyssä. Mukana tulee myös erillinen pieni jalusta, jonka avulla valaisinta voi kääntää eri asentoihin.

Sammutettunakin LivingColors käy jonkinlaisesta modernista sisustuselementistä.

LivingColorsista löytyy neljä kirkasta LED-lamppua – kaksi punaista, yksi sininen ja yksi vihreä. Vaikka RGB-väriteoria onkin tuttu, on silti vaikea uskoa että näillä lampuilla voisi oikeasti tuottaa kaikki mahdolliset värisävyt aina valkoista myöten. Mutta niin se vain on. Kukin värikomponentti (punainen, vihreä ja sininen) voi valaista 256 eri kirkkaudella. Kun näitä yhdistellään, saadaan aikaan 16 miljoonaa eri värisävyä – periaate on ihan sama kuin tietokoneen näytössä. Kun kaikki neljä lamppua palavat täysillä, värit sekoittuvat yhteen valkoiseksi valoksi. Keltaista valoa saa aikaan yhdistämällä punaista ja vihreää. Punaisesta ja sinisestä tulee violettia.

Lamppuja ei tule katsella suoraan, vaan LivingColors on suunniteltu antamaan epäsuoraa valaistusta. Se suunnataan seinään, kattoon tai muihin valaistaviin esineisiin. Eri asentoihin käänneltävä muoto mahdollistaa helpon suuntailun. Koska LED-valot käyttävät erittäin vähän sähköä, LivingColors on ympäristöystävällisen lisäksi myös turvallinen: se ei kuumene käytännössä lainkaan ja niinpä lampun voi piilottaa nurkkaan, laittaa kankaiden lähelle tai vaikkapa lastenhuoneeseen.

LivingColorseja voi myös ketjuttaa keskenään, jolloin useampaa valaisinta voi ohjata samalla kaukosäätimellä. Tällä tavalla isompienkin tilojen tunnelmavalaistus onnistuu käden käänteessä.

Katso myös:

Philips LivingColorsin kotisivu

Gizmodon sivuilta löytyy hieno LivingColorsin toimintaa esittelevä video

Meidän LivingColorsimme on kotoisin Verkkokaupasta, jossa sen hinta on 140 euroa.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Lähitulevaisuudessa testissä mm. Nokia N810 ja Spacenavigator. Ensi viikolla erikoislelutestissä Nissan Micra! Aiemmin testattu: Axbo, Macbook Air ja mokkula. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Axbo – unirytmin huomioiva herätyskello

Pinserin lelutestissä: Axbo-herätyskello

Axbo-herätyskello

Onko tuttua: herätyskello alkaa pärisemään keskellä syvintä unta. Raa’an herätyksen jälkeen tunnet olosi nuutuneeksi koko loppupäivän eikä mistään tahdo tulla mitään. Jonain toisena aamuna taas olet kellon soidessa jo valmiiksi lähestulkoon hereillä – saatatpa raottaa silmiäsi jo pari sekuntia ennen kellon soimista. Pomppaat pirteänä ylös sängystä ja olet energinen koko päivän.

Olisiko mahdollista saada aikaiseksi herätyskello, joka osaa soida juuri silloin kun olet muutenkin liki hereillä? Itävaltalainen Axbo väittää että on – ja myy tällaista kelloa.

Unirytmikellon toiminnan ymmärtäminen vaatii hieman kertausta ihmisen unen vaiheista. Yön aikana unen syvyys vaihtelee kevyen ja syvän unen välillä, yleesä noin 90-100 minuutin jaksoissa. Kevyen unen jaksot, joista on helpompi herätä, toistuvat siis vähän yli puolen tunnin välein – aamuyöstä vielä tiheämmin.

Axbon toiminta perustuu näiden kevyen unien jaksojen ennustamiseen. Kello analysoi untasi ja muuttaa herätysaikaa havaintojensa mukaisesti. Lopputuloksena on siis herätyskello, joka herättää juuri sillä hetkellä kun olisit muutenkin valmis heräämään.

Humpuukia vai totta? Päätin testata asian ja hankin Axbon.

Muutaman kuukauden käytön perusteella voin todeta että mainospuheet eivät ole puppua. Kello tosiaankin tunnistaa unen vaiheet ja osaa herättää kevyestä unesta lähestulkoon joka kerta.

Miten Axbo osaa tunnistaa unen vaiheet? Tähän käytetään itse asiassa hämmästyttävän yksinkertaista teknologiaa. Kello nimittäin tunnistaa unen vaiheet liikkeestä. Kun syvä uni muuttuu kevyeksi uneksi, ihminen alkaa liikkumaan. Hän kääntää kylkeä, vetää peittoa paremmin päälle, oikoo tyynyä tai nytkähtelee muuten vain.

Axbo tunnistaa nämä pienet liikkeet ranteeseen laitettavan, hieman urheilijoiden hikinauhaa muistuttavan liikesensorin avulla. Pehmeästä kankaasta tehty sensori laitetaan nukkumaan mennessä rannekellon tilalle. Sen sisällä on pienikokoinen radiolähetin joka lähettää pienimmästäkin liikahduksesta tiedon Axbolle.

Kello tallentaa tietoa liikkeistä koko yön ajalta. Kun oikea heräämisaika alkaa koittaa, Axbo etsii hetken jolloin olen todennäköisesti kevyessä unessa ja soittaa herätysäänen.

Kun Axboon asetetaan herätysaikaa, se tehdään hieman eri tavalla kuin tavallisessa herätyskellossa. Axboon nimittäin laitetaan herätysajaksi se aika, jolloin on viimeistään pakko herätä. Se hetki, jolloin kello soi on itse asiassa puolen tunnin sisällä ennen tätä aikaa. Jos siis minun täytyy töihin ehtiäkseni herätä viimeistään kello 7:00, laitan tämän ajan Axboon herätysajaksi. Kello herättää minut 6:30 ja 7:00 välillä, silloin kun uneni on kevyimmillään.

Jos sattuu käymään niin että nukun kuin tukki, enkä liikahda milliäkään, Axbo ei kuitenkaan anna minun nukkua pommiin. Viimeisimmällä mahdollisella heräämishetkellä kello soittaa äänekkäästi ja pitää huolen siitä että ehdin ajoissa kuitenkin töihin.

Axbo toimii lupaamallaan tavalla. Kello alkaa soida aamuisin juuri silloin kun olen kevyessä unessa. Monesti käy kuitenkin siten, että herään hieman ennen herätysvälin aikaa, katson kelloa ja tajuan että aivan pian pienikin liikahdus saa kellon soimaan. Olenkin oppinut lojumaan paikallani ihan liikkumatta :-) Axbossa ei ole torkkukytkintä, joten sitten kun kello soi, on noustava ylös tai pommiin nukkuminen on omalla vastuulla.

Axbon ulkonäkö ja viimeistelyn laatu on korkealuokkaista, rohkenisinko sanoa peräti “Applemaista”. Läpikuultava ja sinisellä pehmeästi himmenevällä valolla varustettu näyttö on teknisesti kiehtova. Näytön valon voi sytyttää joko kellon napista tai koskettamalla rannekkeen nappia. Herätysääneksi voi valita erilaisia kännykän soittoääneltä kuulostavia melodioita, esim. rummutusta tai viidakon ääniä.

Muuten niin erikoisen läpinäkyvän näytön hankaluutena on himmeys – Axbo näyttää parhaimmalta jos se on yöpöydällä siten että näytön taakse osuu valoa. Varjoisassa sopukassa sijaitsevan Axbon näytöstä ei saa selvää muuta kuin silloin kun näyttöön on sytyttänyt valon.

Axbo osaa myös soittaa tuutulauluääniä – on mahdollista esimerkiksi nukahtaa puron solinaan (joka vaimenee pois kun kello huomaa että olet nukahtanut). Uusimmassa käyttöjärjestelmäversiossa tulee mukana päiväunitoiminto, jonka avulla voi ottaa juuri oikean mittaiset torkut. Keksin tässä taannoin että päiväunitoimintoa voi käyttää myös torkkukytkimenä. Harmi sinänsä, sillä puolisen tuntia pakkoheräämistä aiemmin nouseminen tiesi kiireettömiä aamuja. Torkkukytkimen kanssa sekin aika tulee käytettyä loikoiluun.

Mukana tulee rannekkeet kahdelle henkilölle sekä laturi, jonka avulla kellon akku pysyy täytenä (Axbo toimii ilman verkkovirtaa 7 vuorokauden ajan).

Axbon voi liittää tietokoneeseen. Laturin johto toimii samalla tietokoneeseen kytkettävänä USB-kaapelina. Kuten aiemmin kerroin, Axbo tallentaa muistiinsa kaiken liikkeen yön ajalta. Liikedatan voi kopioida PC:lle ja tutkia omaa unirytmiään Axbon mukana tulevalla ohjelmistolla.

Klikkaa kuvaa, niin näet suurempana miten nukuin keskiviikon ja torstain välisen (lyhyen) yön. Kellon muistiin mahtuu statistiikkaa noin kuukauden mittaiselta ajalta ja jokaiselta yöltä voi tarkastella unen laatua yksittäisen liikahduksen tasolle asti.

Itse olisin toivonut paketissa kahta USB-kaapelia – on nimittäin hieman hankalaa kaivella sängyn takaa muuntajaan kytkettyä kaapelia aina kun haluaa liittää kellon tietokoneeseen.

Axboja saa Suomessa joko tilaamalla maahantuojan nettisivujen kautta (www.axbo.fi) tai jälleenmyyjien kautta (ks. maahantuojan sivuilta). Ostin omani Herttoniemestä Megahertsin apteekista. Plussaa maahantuojalle tuli siitä, että täkäläinen Axbon hinta toimituskuluineen on muutaman euron tarkkuudella sama kuin axbo.comista tilattaessa. Maahantuojan kautta ostettuna Axbo maksaa 229 euroa (apteekissa oli sama hinta).

Suosittelen Axboa kaikille niille, joille aamuherääminen tuottaa vaikeuksia ja jotka vihaavat sitä kun kello alkaa soida kesken syvintä unta. Jos taas olet jo muutenkin pirteä aamuisin, Axbo on sinulle pikemminkin koriste-esineeksi sopiva design-herätyskello. Nörtit ja nörtinmieliset osaavat arvostaa tietokonekytkentää ja statistiikkaominaisuuksia.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Lähitulevaisuudessa testissä mm. Nokia N810, Philips LivingColors ja Spacenavigator. Aiemmin testattu: Macbook Air ja Mokkula. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.