Posted on 7.08.2015 by Riitta

Kutsua saa jakaa. Taiteiden y�n� esiintyy Penny Rough ja suhteellisen selv�t heebot saavat lausua runoja mikkiin.

http://www.kaapelitehdas.fi/tapahtumat/2015/alfa-art-taidekoulu-missa-tilassa

Minun yliopistoni 2025

Posted on 18.04.2015 by Riitta

T�t� kirjoitusta ei ymm�rrett�vist� syist� palkittu “Minun yliopistoni 2025” -kirjoituskilpailussa, joten julkaisen sen t�ss�. Varoitus: kirjoitus on paitsi pitk�, my�s t�ysin fiktiivinen.

OPOS, AIKOJEN KUVASTIN

“Mesimarjojen kypsyessä Antonia ja Maria tapasivat kuljeskella poimimassa niitä koreisiin vasuihin. Erään kerran he eksyivät ja joutuivat yöpymään autiotalossa. Sen lahoavien hirsien välistä Maria löysi isoäitinsä sormuksen, johon liittyi tarina Beata Sofian nuoruudenrakkaudesta.”

�� N�in kirjoitti Maria tietokoneella kuunnellen sähköpostejaan, silmäillen television korvanneesta Netkicksistä “Hullujen edustusrouvien” uusinta tuotantokautta ilman ääntä, vastaillen vastahakoisesti rintarossipuhelimeensa sekä tarkastellen noin 20 keskeneräistä dokumenttia ja 15 selainsivua löytääkseen naamattupäivityksen statukseen sopivan linkin, joka kuvaisi kristallinkirkkaasti hänen elämäänsä omakustanteisessa kotitoimistossa Tampereen Kuhmalahdella. Maria postasi kuvan kissasta, joka seisoi päällään vesisaavissa.

Marialla oli menossa 35. vuosi vapaana tutkijana. Eläkeikä nousi samaan aikaan kuin eläkkeitä leikattiin, mutta samapa tuo. Mariaa ei enää juurikaan harmittanut edes Topelius- analyysin kohtalo. Se joutuisi muiden tekstintutkimusten lailla vapaasti ja ilmaiseksi levitettäväksi, korkeintaan artikkelista perisi maksuja kustantaja omaan käyttöönsä. Mitä siitä, taitettu indeksi söisi myös niiden eläkesummat, joille työstä vielä jotakin maksettiin yliopistolla. Sitä paitsi hän teki juuri mitä halusi: pakeni menneisyyteen ja tutkaili tulevaisuutta.

Maria huokaisi ja siemaisi hajamielisesti kahvikupista, joka sisälsi joko tämänpäiväistä tai eilistä pikakahvia. Hän ei muistanut. Selkää kolotti, hartioita särki, silmiä kirveli mutta eläkkeelle ei akateemisella silpputyöläisellä ollut asiaa sen enempää kuin muillakaan. Työmarkkinat tarvitsivat kaikkia ikään ja kuntoon katsomatta, jos ei muuhun niin siltä varalta, että kirjallisuudentutkijoista äkkiä tulisi huutava pula.

Onneksi oli tyttärentytär, joka kävi tuomassa ruokaa ja tarkistamassa, että hän oli vielä elossa ja joskus muisti nukkua paitsi työtuolissa myös patjalla. Kuin tämän kohottavan ajatuksen siivittämänä 19-vuotias Liana astui sisään huoneeseen ja havaitsi hetken etsittyään sen nurkassa kumaran hahmon, joka tutki suurennuslasilla koirankorville selattuja “Lukemisia lapsille”. Huoneeseen ei ollut sytytetty valoja, koska lamppu oli palanut loppuun aikoja sitten eikä höpsö isoäiti ikinä muistanut tilata Amazonista uutta.

Maria oli ollut masentunut kohta parikymmentä vuotta, sen jälkeen kun hänen tyttärensä jäi opiskelupaikatta, pakeni kaduille ilman uskoa parempaan huomiseen, sairastui aidsiin ja kuoli huumeisiin saatuaan aviottoman vauvan, jonka juuri ehti nimetä Lianaksi ennen yliannostusta. Valitettavasti nettiterapia ei ollut auttanut järkyttynyttä Mariaa ja hän eli ikuisessa lääketokkurassa. Hän ei voinut lakata syyttämästä itseään. Eikö olisi pitänyt omistautua lapsenlapsen hoitamiseen työnteon sijasta? Mutta miten he toimeentulotuella ja alimmalla äitysrahalla olisivat eläneet? Kerjäämällä kadullako?

“Mitä Sinä täällä pimeässä istut, rakas isoäiti?” tyttärentytär kysyi. Maria huitaisi kädellään kohti kirjojen ja paperien täyttämää keinutuolia. Hän ei ehtinyt nyt puhua Lianalle, koska toimeksiantaja tinkasi puhelimessa käännöstään. Satasivuinen pumaska oli toimitettu jo viime viikolla Marialle ladattavaksi mutta sitä ei ollut vieläkään suomennettu! Palkkiosta pitäisi tinkiä, jos hän ei halunnut tilausten loppuvan.

Liana siirsi paperi- ja kirjakasat syrjään, istahti mukavasti kiikkustuoliin ja alkoi näppäillä pädiään. Siellä oli niin hyviä uutisia, että oli hihkaistava ääneen. Liana oli päässyt Tampereen yliopistoon!

Mik� vuosi nyt on?

“Mikä vuosi nyt on?” isoäiti kysyi alistuneesti Lianalta toimeksiantajan saatua tahtonsa läpi eli tingittyä käännöshinnan puoleen. Maria ei ehtinyt viettää juhannusta, joulua tai uuttavuotta, koska silpputyö kasaantui aina juhlapyhiin palkansaajien siivotessa arkipöytiään ennen lomalle lähtöä. Niinpä viime Sylvesterin päivä (ja luultavasti muutama edellinen) oli jäänyt väliin.

“Tietenkin 2025!” huudahti Liana ja kiirehti halaamaan haurasta, ryppyistä isoäitiään, jonka luut osteoporoosi oli työterveyshuollon puutteessa kuin varkain nakertanut. “Minä olen juuri päässyt yliopistoon! Eikö ole ihanaa?”

“Ai Inno-Aaltoon?” isoäiti ilahtui ensin mutta muuttui sitten synkäksi kuultuaan, että Lianasta tulisi tamylainen. Tampereella opiskelijoita kutsuttiin “tamylaisiksi”, koska oppilaskunnan pakolliseen jäsenmaksuun oli liitetty vaivihkaa “oppilasmaksu”, joka tilitettiin yliopistolle. Kätkettyihin lukukausimaksuihin ryhtymistä ei enää voinut estää sen jälkeen, kun kaikki valtiontuki koulutukselle oli keskitetty Helsinkiin ja teknologiaan.

Tampereen yliopistoon oli jatkuva haku, koska sinne ei olisi muuten riittänyt opiskelijoita. Päärakennuksen katosta satoi sisään niin usein, että kaikilla työntekijöillä oli pöydän alla sateen varalta ämpärit. Siivouksen siirryttyä roboteille Pinnien katossa leijuivat valtavat pölykoirat, minkä takia allergikot ja astmaatikot olivat siirtyneet pysyvästi etätöihin. Myös opiskelijat seurasivat opetusta lähinnä verkossa yliopistorakennuksen ulkopuolelta. Useimmat kävivät vain tenttimässä Vapaudenkadulla eli Svaboda Ulitsalla. Kalevantie oli kaiken varalta nimetty uudelleen vuosikymmenen poliittisissa myrskyissä.

�� “Topeliuksen kertomus Vanha tupa vertautuu hänen lukunäytelmäänsä Aikojen kuvastin. Molemmissa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat nykyhetkessä päähenkilöiden vaihtaessa rooleja sukupolvien jatkumossa”, Maria ehti kirjoittaa ennen kuin innostunut nuori tamylainen työnsi pädin hänen silmiensä eteen: �� “Kirjauduin jo yliopistoon ja loin Opoksen. Eikö ole hieno?”

Opos tuijotti Mariaa ja Maria tuijotti takaisin. Avatar noudatti tarkasti nuorten kauneusihanteita: tuuhea tukka, isot rinnat, kapea lantio, pitkät jalat ja valtavat silmät, jotka hohtivat rajausten sisältä kirkkaina, vailla ilmettä. Ehkä piirteetön vaikutelma johtui hahmon sileydestä ja täydellisen tasaisesta ihonväristä, tai ehkä Maria vain ei nähnyt kovin selvästi aikoja sitten uusituilla silmälaseillaan. Hän tunsi olonsa epämukavaksi. Katse oli liian suora, liian kaikkinäkevä, kuin kaksi tietokoneen kameran vihreänä paistavaa valoa.

Mink�laisen seikkailun haluat?

�“Tervetuloa Tampereen yliopistoon, minä olen Opos. Minkälaisen seikkailun haluat kokea seuraavaksi?” botti lausui iloisen kirkkaasti ja hymyili. Se katsoi suoraan Mariaan, joka vaivaantuneena kääntyi pois päin toivoen, että Opos puhuisi mieluummin Lianalle. Hän tunsi itsensä liian vanhaksi yliopistoon. Sitä hän totta tosiaan olikin, sävähti ajatus aivojen lävitse ennen kuin Maria onnistui tukahduttamaan sen aiheuttaman häpeän.

Liana kumartui innostuneena katsomaan Oposta ruudulta. Pian he juttelivat luontevasti toisilleen. Opos oli kuin kauan sitten kadotettu lapsuudenystävä, joka johdatti Lianan yliopiston ihmeisiin: se oli kuin runsaudensarvi, josta pystyi valitsemaan minkä seikkailun tahansa. Maria katseli yltyvän kateuden vallassa, miten helposti lapsenlapsi sujahti mukaan kuvioihin, joiden opettelussa hänellä itsellään oli kaukaisella 1900-luvulla mennyt vuosikausia.

Ennen kuin tunti oli kulunut, Liana oli valinnut pääaineen lisäksi neljä sivuainetta ja suorittanut tietokilvaksi rakennetulla pelillä osan “yleisopinnoista”, jotka Maria muisti jättäneensä ihan viimeisiksi valmistumisen esteiksi. Tyttärentytär oli tullut valituksi Tamyn Daameihin (entinen feministissävytteinen Akkaryhmä), saanut kaksi mentoria ja onnistunut luomaan personoidun lukulistan aiheista, jotka häntä itseään kiinnostivat. Ne olivat kaikki e-teoksia, jotka sai heti koneelleen varaamatta ja jonottamatta.

Ikävä kyllä Maria melkein tunsi katkeruutta muistaessaan, miten hän ei yli 20-vuotisella opiskelu-urallaan onnistunut löytämään edes väitöskirjaohjaajaa, joka ei olisi melko heti kuollut tai muuttanut ulkomaiseen yliopistoon. Saati että hän olisi onnistunut paikantamaan koskaan niitä jo valmiiksi vanhentuneita paperikirjoja, joita vaihtuvat ohjaajat muistinsa varassa suosittivat. (Ne kirjoitti “se joku Jaska, joka päätyi Eskolannummen ammattikorkeaan ja sivusi jotakin mikä kai liittyi tutkimusaiheeseesi”.)

Puolelta öin Liana lähti omaan yksiötaloonsa posket innosta hehkuen. Maria istui edelleen koneella vuoroin suomentamassa tekstiä muinaisten egyptiläisten preferoiduista ruumiinmuodoista ja vuoroin laatimassa artikkelia Topeliuksen kertomuksista. Lopulta hän ei voinut enää pidättää uteliaisuuttaan. Valmistuttuaan tohtoriksi Maria oli vannonut, että ei enää koskaan, ikinä, kuuna kullanvalkeana opiskele mitään. Tampereen yliopiston uusi Opos oli kuitenkin liian suuri houkutus.

“Kokeilen vain ihan vähän Avoimessa yliopistossa, miten Opos toimii. Ei se tarkoita, että retkahdan taas opiskeluun. Kuuluuhan yleissivistykseen tietää, miten yliopiston oppimisympäristö nykyään toimii”, mutisi Maria itsekseen, kun hän vapisevin sormin ilmoittautui avoimeen yliopistoon ja painoi saman tien kurssimaksun pois tililtään toiselle. Siinä se oli: Opos, joka ilmeettömänä tuijotti häntä – luotu oletetun normikäyttäjänsä standardikuvaksi. Langanlaiha, kireähkö myöhäiskeski-ikäinen, jonka Botoxilla parannetut kasvot ja mustat hiustenpidennykset tekivät hänestä jännittävän kummajaisen. Maria tunsi pettymystä. Tuollaisena vanhana noitanako uusien aikojen kuvastin häntä piti? Teki mieli sulkea kone ja paeta itkemään.

Topeliuksen kertomuksista olisi varmasti rakentunut loistava analyysi, muinaisegyptiläisten morfologiat olisivat tulleet tarkasti suomennetuiksi ja parisen muutakin kirjoitustyötä tehtyä, jos Maria olisi noudattanut intuitiotaan.

Maailma joutui pettym��n

Maailma joutui kuitenkin pettymään. Selaillessaan valikoita Maria huomasi, että Opoksen voi muuntaa aivan mieleisekseen. Muistamatta ajan kulua hän sääti Oposta, kunnes oli löytänyt uudestaan nuoruutensa kadotetut vuodet, ne jotka kuluivat alakuppilassa ja ikkunattomissa luentosaleissa puuduttavaa jankkausta kuunnellen ja kynällä muistiinpanoja kirjaillen. Poissa olivat proseminaarit, joissa opponentit korjasivat esitelmöitsijän kirjoitusvirheitä, seminaarit joissa luettiin opettajan omaa artikkelia alleviivaten sitä, kirja- ja luentotentit joihin vuodatettiin kaikki mieleentuleva tietämys, joka tenttiinluvun jäljiltä oli vielä hetken muistissa kuin ohkainen kerros katoavaa kultapölyä.

Opos oli nuori, kaunis, rehti, loistava versio Mariasta, uusi sielunsisar, jonka kanssa he seikkailivat pelistä toiseen keräten “opintosuorituksia”, kuten mudista smaragdisormuksia tai Vallan miekkoja. Yhtenä päivänä he olivat muka psykologeja ja harjoittelivat bottiversion kanssa ratkaisukeskeistä terapiaa, toisena sukelsivat venäjän verbimuotoihin itse Tolstoin opastuksella. Tätä Maria rakasti! Hän tahtoi kuljeskella Pietarin katuja myös Dostojevskin seurassa keskustellen sielusta ja syödä samalla Naminami-vanukasta kotonaan.

Huonostihan siinä kävi. Pian Maria oli palannut takaisin vanhan nuoruudenrakkautensa pariin: oppimisen ja seikkailujen maailmaan, jossa Opoksen rinnalla sai pelejä pelaamalla ja arvoituksia ratkaisemalla edistyä yhä uusien kiehtovien oppiaineiden maailmaan. Hän ei halunnut koskaan lopettaa opiskelua, vaikka tiesi sen olevan hyödytöntä, hyödytöntä, hyödytöntä. Jatkuvan oppimisen propaganda oli tuhonnut Marian sukupolven. Sentään hän ymmärsi varoittaa Lianaa sukeltamassa liian syvälle tähän valheelliseen ihmemaailmaan, jossa nautinto verhoiltiin saavutuksiksi. Uuden sukupolven järkevänä ja maltillisena edustajana Liana siirtyikin pian oppisopimuksella putkistonhuoltajan assistentiksi Vantaalle ja hänen tulevaisuutensa oli näin turvattu.

Vuoden viimeisenä päivänä 2025 Liana tuodessaan isoäidille ruoka- ja viinikoria löysi vanhuksen kangistuneena koneen ääreen. Isoäiti ei vastannut tervehdykseen vaan tuijotti rävähtämättä Opoksen riemua loistaviin silmiin. Opos luki ääneen maailman hienoimpia runoja ja välillä pyörähteli varpaillaan soittaen huilua kuin vihreä metsänhenki. Maria oli solahtanut tulevaisuuden maahan eikä nykyhetki rajoittaisi häntä enää koskaan. Mesimarjojen kypsyessä peitti hennonvihreä karva jo kaikki asunnon kahvikupit mutta Maria ei tiennyt siitä mitään.

Lelutestiss� Beddit

Posted on 28.01.2015 by Sami

Pinserin/Wanhan Blogistanian lelutestiss�: Beddit-unisensori

Her�teostokset ovat paheeni. T�ss� yhten� iltana v�h�n ennen nukkumaanmenoa huomasin taas shoppailleeni netiss� – t�ll� kertaa ostoskoriin tarttui suomalainen unimittari�Beddit.

Unimittarit eiv�t ole mik��n uusi keksint� -�Pinserin�lelutestiss� oli jo vuonna 2008�Axbo-her�tyskello. Beddit ja Axbo pohjautuvat samankaltaiseen�teknologiaan: ne seuraavat�k�ytt�j�n liikkumista s�ngyss� ja p��ttelev�t�sen pohjalta unen vaiheet. Axboa k�ytett�ess� ranteeseen laitettiin nukkumaan menness� pehme� liikeanturin sis�lt�v� ranneke, joka raportoi liikkeist� kellolle.

Beddit on kuitenkin selke�sti uuden vuosikymmenen teknologiaa. Se koostuu patjojen v�liin sujautettavasta ohuesta muoviliuskasta ja siit� roikkuvasta tulitikkuaskin kokoisesta l�hetinyksik�st�. Lis�ksi laitteeseen kuuluu usb-laturi, jonka johto kiinnitet��n l�hetinyksikk��n.

Asennus viimeistell��n hakemalla�puhelimeen (iPhone, Android) Bedditin oma sovellus.�Muuta ei tarvita – kun uni alkaa, patjojen v�liss� oleva muoviliuska rekister�i nukkujan liikkeet ja v�litt�� ne bluetoothin avulla puhelimen sovellukselle. Teknologia on h�mment�v�n tarkkaa – anturiliuska nimitt�in pystyy havaitsemaan ja tilastoimaan nukkumisesta syntyvien liikkeiden lis�ksi nukkujan hengityksen ja jopa syd�menly�nnit niist� syntyv�n minimaalisen v�r�htelyn avulla!

iPhonen sovellus kytkeytyy iOS 8:n mukana tulleeseen terveystietopalveluun ja kirjoittaa sinne nukkumisesta kertyneit� tietoja (unen m��r� ja syke). Lis�ksi sovellus itsess��n ker�� tilastoja nukkumisesta ja osaa n�ytt�� kevyen ja syv�n unen vaihtelut, �iset wc-k�ynnit ja kuorsauksen. �N�ist� kaikista lasketaan nukkumisen pistem��r� – tavoitteena siis unen laadun parantaminen. Sovellus n�ytt�� my�s hy�dyllisi� (joskin hieman itsest��nselvi�) vinkkej� unenlaadun parantamisesta.

Bedditin sivuilta l�ytyy�mielenkiintoista luettavaa�mittaamisen taustalla olevasta tieteest�. Sielt� lukemalla k�y ilmi, ett� laite osaa tunnistaa viel� yksityiskohtaisempia tietoja nukkujasta – esimerkiksi syd�men sykev�lin, jota k�ytet��n stressitason mittaamisessa.

Beddit ei ole erityisen halpa lelu – laite maksaa yrityksen verkkokaupassa 150 euroa. Mutta n�rttilelukerroin on t�ss� melko korkealla.

Valitettavasti�en voi kuitenkaan ainakaan viel� t�ysin suositella Bedditi�, sill� omassa k�yt�ss�ni laite on toiminut v�hemm�n kuin t�ydellisesti.

Laitteen tuottamat uniraportit ovat h�mment�vi�: Beddit osaa tunnistaa liikkeeni vuoteessa, unen vaiheet ja jopa sykkeen. Tunnistaminen on h�mm�stytt�v�n tarkkaa: oli sensori sitten lakanan alla tai paksun petauspatjan alla, tunnistaminen toimii… ainakin osittain.

Ongelma on kuitenkin se, ett� Beddit v�itt�� minun olevan hereill� puolet y�st�. Jopa mittauksissa n�kyv�n syv�n unen vaiheet tulkitaan valveillaoloksi, siten ett� aamulla saatava raportti kertoo minun nukkuneen vain kolme tuntia kahdeksasta s�ngyss� viett�m�st�ni.�Rohkenen olla asiasta eri mielt� koska luulisin huomanneeni jos olen valvonut viisi tuntia :)

Mittausvirheet liittynev�t jonkinlaisiin ongelmiin tunnistimessa, sill� monina �in� tunnistus on lakannut tyystin ja Bedditin mielest� olen l�hinn� maannut s�ngyss� py�rim�ss� tuntikausia vaikka oikeasti olenkin nukkunut makeasti.

Sensori ei ole kuitenkaan menett�nyt yhteytt� k�nnykk��n (t�m� on kuulemma ollut yleinen ongelma aikaisempien ohjelmistoversioiden kanssa), sill� se on katkojenkin aikana onnistunut rekister�im��n sykkeen. Sykemittaus taas katkeilee omien aikataulujensa mukaisesti. Jotain m�t�� mittauksessa kuitenkin on: sovellus ei osaa tulkita sensoreilta saamaansa tietoa oikein.

Viel� vakavampi ongelma liittyy Bedditin k�ytt�m��n bluetooth-yhteyteen. Yhteyden avaaminen Bedditin ja puhelimen sovelluksen v�lille kesti alkuaikoina minuutin-parin verran. Jo se oli melko �rsytt�v�� – Bedditin unikoulun ohjeiden mukaan s�ngyss� ei pit�isi k�ytt�� lypuhelinta, mutta siin� min� tuijotin nukkumaanmenon sijasta�minuuttikaupalla�iPhonen kirkasta n�ytt�� odotellen yhteyden muodostumista. Kytkeytymisaika piteni jatkuvasti ja viime p�ivin�olen luovuttanut�vartin j�lkeen – yhteys ei vain kertakaikkiaan muodostu. Mutta laite kuitenkin toimii, sill� puhelin pystyy kyll� n�kem��n Bedditin bluetooth-laitteena.

Ehk�p� ongelmana on viallinen laite ja sen vaihtaminen uuteen ratkaisee ongelman. T�st� p��st��n�kuitenkin kolmanteen Bedditin ongelmaan – vikaraportit ja Twitter-yhteydenotot Bedditiin ovat kaikuneet l�hes kuuroille korville. Siin� miss� yrityksien asiakaspalvelut vastaavat p�iv�ss�-parissa, olen itse joutunut vaatimaan kova��nisesti palvelua Twitteriss�, v�lill� jo hermostuenkin.

Yhteenvetona�voisi todeta, ett� Beddit on ollut t�h�n menness� hieman ristiriitainen kokemus. Toisaalta teknologia ja laitteen idea on eritt�in kiehtova. Mutta itse laitteen, ohjelmiston ja asiakaspalvelun laatu on j�tt�nyt toivomisen varaa.

Jury on kuitenkin viel� ulkona. Kirjoitan lelup�ivitykseen jatkoa ja loppuarvostelun, kunhan saan akuutit ongelmat ratkaistua Bedditin asiakaspalvelun kanssa.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisist� vimpaimista. T�m� kirjoitus on julkaistu�Pinseriss��ja�Wanha Blogistania�-blogissa.

Kahdestuhannes bloggaus

Posted on 25.10.2014 by Sami

Satuinpa k�ym��n Pinserin yll�pitoliittym�ss�. Sielt� huomasin, ett� Pinseriss� on 38,894 kommenttia ja 1,999 blogikirjoitusta. T�m� tilaisuushan tulee k�ytt�� hyv�ksi: t�ss� tulee siis Pinserin kahdestuhannes p�ivitys (tai kuten nykynuoret sanoisivat: kahdestuhannes blogi).

Ircin puolella on kaipailtu perinteisi� kes�- ja talviaikaan siirtymisen muistutuksia (2002, 2003, 2005, 2006 ja 2009 nyt ainakin) joten laitetaanpa t�ss� samalla tulemaan muistutus: Vuonna 2014 siirryt��n talviaikaan (tai itse asiassa normaaliaikaan) ensi y�n�! Muista k��nt�� kellojen viisareita tunnilla taaksep�in. Jos sinulla on viel� sellaisia kelloja, joita tarvitsee siirt��.

UX-ankeuttajat

Posted on 6.10.2014 by Sami

Tied�tk� mit� on k�ytt�liittym�kidutus tai musta suunnittelu? Tai UX-ankeuttaminen? Bloggasin aiheesta Solitan sivuilla: http://www.solita.fi/ux-ankeuttajat/

Tampere Tube Map

Posted on 25.04.2014 by Sami

Jos Tampereella puhuttaisiin englantia ja siell� olisi metro. (Klikkaa kuvaa suuremmaksi)

Lis�ilen t�h�n vihjeit� jos tuntuu liian kaukaa haetulta:

– Puolikas ympyr�n keh�n pituutta on pii kertaa s�de, eli englanniksi Pi R.

Pinserin muuttop�iv�

Posted on 2.01.2014 by Sami

Pinseri vaihtoi joulunpyhien aikana palveluntarjoajaa ja sijaitsee nyt Nebulan sijasta Kapsissa. Muuton yhteydess� naputtelin paikoilleen repsottavia kulmia ja harjasin hieman p�lyj� nurkista. Huomasin mm. ett� kommentointi oli mennyt jossain vaiheessa rikki… no, nyt se toimii taas – tervetuloa kommentoimaan :-)

Totti 10 vuotta

Posted on 13.10.2012 by Sami

Totti-koira t�ytti perjantaina 10 vuotta. P�iv�nsankari on edelleen yht� h�mel� riekkuja kuin pentunakin. Juhla-ateriaksi sy�tiin maksalaatikkoa ja nakkeja!

Testiss� Apple Earpods

Posted on 14.09.2012 by Sami

Jos nyky��n etsii kaupasta nappikuulokkeita, tarjolla on enimm�kseen kahdenlaisia vaihtoehtoja: laadukkaita korvatulppakuulokkeita ja halpis-nappikuulokkeita.

Min� en ole koskaan erityisemmin pit�nyt korvatulppakuulokkeista: ne peitt�v�t tehokkaasti ymp�r�iv�t ��net mutta tuntuvat samaan aikaan hieman ep�mukavilta. Tulppakuulokkeet p��ss� pystyy kuulemaan oman hengityksens� ja kuulokejohdon kosketukset vaatteisiin kuuluvat kahisevana ��nen�. Jos tulppakuulokkeita k�ytt�� puhelimen handsfreen�, oma ��ni kuulostaa todella oudolta ja tulee vaistomaisesti puhuttua hiljaisemmin kuin yleens�.

Siksi olen yritt�nyt aina v�lill� etsiskell� hieman laadukkaampia nappikuulokkeita, mutta turhaan. Yleisimmin olenkin tyytynyt k�ytt�m��n Applen iPodien ja iPhonejen mukana tulevia peruskuulokkeita.

Niinp� Applen toissap�iv�isess� julkistustilaisuudessa esittelem�n Earpodit olivatkin miellytt�v� yll�tys. Earpodeja toimitetaan t�st� eteenp�in uusien Applen puhelimien ja mp3-soittimien mukana, mutta niit� voi ostaa my�s erikseen 29 euron hintaan. Laitoin tilauksen heti matkaan ja kahden y�n odotuksen j�lkeen l�hettifirma kantoi kuulokkeet kotiovelle.

Kuulokkeet oli pakattu Applemaisen tyylikk��sti kuljetusrasiaan. Oikeanpuoleisen kuulokkeen johdossa on entuudestaan tuttu kaukos��din, jolla voi s��t�� nenvoimakkuutta, pys�ytt�� ja k�ynnist�� musiikin sek� vaihtaa kappaleita. Lis�ksi kaukos��din sis�lt�� mikrofonin ja puhelunhallintapainikkeet, joten sit� voi k�ytt�� puhelimen handsfreen�.

Kuulokkeet asetetaan korvaan samalla tavalla kuin Applen vanhat nappikuulokkeet: niit� ei ty�nnet� korvak�yt�v��n, vaan korvanlehden muodot pit�v�t kuulokkeen paikoillaan.

Kuulokkeet ovat isot ja tuntuvat aluksi silt� kuin ne tippuisivat ulos korvasta hetken� min� hyv�ns�. Ne pysyv�t kuitenkin mukavasti korvalla eik� ainakaan minun korvissani ole pelkoa putoamisesta. T�h�n vaikuttaa toki itse kunkin korvalehden oma muoto.

Earpodit poikkeavat useimmista nappikuulokkeista pikku kaiuttimiensa muotoilulla: varsinainen ��nen ulostuloaukko on kuulokkeen reunassa ja siten suunnattu suoraan kohti korvak�yt�v��. Lis�ksi kuulokkeissa on muitakin aukkoja: alhaalla varressa ja yl�reunassa ovat ilma-aukot jotka est�v�t Applen mukaan tyhji�n muodostumista korvak�yt�v��n, keskell� kuuloketta (siin� miss� “normaalien” kuulokkeiden kaiutin sijaitsee) on pienempi kaiutin (n�kyy kuvassa).

Kooltaan kuulokkeet ovat suurinpiirtein vanhojen Applen kuulokkeiden kokoiset, vaikka aluksi tuntuvatkin korvassa suuremmilta. Ne on helppo asettaa korvalle ja niin ik��n ottaa pois.

Ent�p� sitten ��nenlaatu?

Aluksi t�ytyy varoittaa, ett� en ole erityisempi hifisti taikka kultakorva ja suoritin testini eritt�in ep�tieteellisesti. Parempia ��nenlaatutestej� voinet lukea l�hitulevaisuudessa hifialaa k�sittelevist� lehdist� ja blogeista.

Vertailin kesken��n Applen vanhoja peruskuulokkeita, Applen In-Ear-tulppakuulokkeita, Sony MDR-EX 70 -tulppakuulokkeita ja Earpodeja.

Vanhoihin peruskuulokkeisiin verrattuna Earpodien bassotoisto oli parempi ja ��ni selke�mm�n erottelevampi. Basso ei ollut mik��n erityisen voimakas tai potkiva. Pidin lis��ntyneest� erottelusta: vanhoista tutuista kappaleista erottui paremmin yksityiskohtia.

Tulppakuulokkeissa oli – kuten arvata saattaa – paljon voimakkaampi basso. Applen In-Ear-kuulokkeissa basso ei ollut niink��n voimakas, vaan melko l�hell� Earpodeja. Vaihdellassa kuulokkeita kesken��n, tulppakuulokkeiden huonot puolet korostuivat erityisesti.

Vanhat Sonyni olivat bassotoistossa jo ihan eri tasolla, mutta Earpodien j�lkeen niiden toisto kuulosti tunkkaisemmalta. Ihailemani musiikin yksityiskohdat j�iv�t taka-alalle.

Pidin Earpodeissa my�s siit�, ett� kuulokkeiden asennolla ei tuntunut olevan suurempaa merkityst� ��nen laatuun. Minun kokemukseni mukaan tulppakuulokkeita saa olla jatkuvasti asettelemassa, jotta niiden bassotoisto s�ilyisi hyv�n�. Earpodit asettuvat heti luonnolliselle paikalleen eik� niit� tarvitse jatkuvasti asetella paremmin. J�lleen kerran t�ytyy tosin muistuttaa, ett� korvat ovat yksil�llisi� ja se mik� on hyv�� minun korvalleni, voi olla huonoa jonkun muun korvalle. YMMV.

Yhteenvetona voisin todeta, ett� jos bassotoisto on t�rke��, kannattaa ostaa suosiolla tulppakuulokkeet. Jos taas etsii kohtuuhintaisia nappikuulokkeita jotka ovat hyv�t my�s puhelink�yt�ss�, Applen Earpodit saattavat olla todellinen nappiostos. Muista kuitenkin, ett� n�m� ovat siis 29 euron hintaiset peruskuulokkeet – hyv�t hintaisikseen mutta eiv�t kilpaile hinnaltaan satasen tuolla puolen olevien laatukuulokkeiden kanssa. Kannattaa koekuunnella.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista, hauskoista ja usein hieman turhistakin teknisist� vimpaimista. Muista k�yd� vierailulla s��nn�llisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-sy�te.

Muotibloggaus

Posted on 15.05.2012 by Sami

Edellisess� kirjoituksessa mainittu Wanha Blogistania pist�� osallistujansa bloggaamaan oikein urakalla. T�n��n t�ytyy kuulemma kirjoittaa muotibloggaus. Mit� bloggaajan p��ll�?

OK, t�st� tulee. Itsep� pyysitte.

Yll� juuri nyt:

Musta T-paita, tummansiniset farkut ja mustat alushousut. Kaikki taitavat olla Dressmanin tarjoustuotteita. Jalassa jostain unholaan j��neest� paikasta ostetut mustat sukat, joiden varressa ylh��ll� sininen raita ja teksti “HI-TEC” (onneksi se j�� lahkeen alle – �l� kysy mit� se tarkoittaa).

Poninh�nt�� pit�� koossa 5-v Annalta lainaksi saatu hillityn tummanvihre� pompula. Ranteessa Casio GDF-100 Garish Black -rannekello. Silmill� prodesigndenmarkin silm�lasit, joiden linssit olisi pit�nyt p�ivitt�� jo ajat sitten (tosin en tarvitse viel�k��n monitehoja, hoo-ray!)

Asu on niin onnistunut, ett� omistan kasan samanlaisia. Konsultiksi naamioituminen tapahtuu vaihtamalla T-paita mustaan kauluspaitaan (meill� t�iss� pari kertaa vuodessa vierailulla k�yv�n thaimaalaisen Bobbyn r��t�linty�n� mittojeni mukaan tekem�), pikkutakkiin (Bobby� niin ik��n, l�ytyy my�s Tweed-takki) ja mustiin siisteihin kenkiin (Camel Active).

Miten niin tykk��n mustasta? Lempiv�rej�ni ovat punainen, oranssi ja keltainen :)

T�st� haaste eteenp�in. Mit� sinulla on p��ll�si?

Jos joku haluaa Pinserin muotiblogisponsoriksi, ottaa rohkeasti yhteytt� ;)

[Edit: unohtui mainita, ett� T-paita on MUSTA :) ]
[Edit2: paita on siis minun mittojeni mukaan, ei Bobbyn. Sanaj�rjestys muutettu ]

Pinseri

Tärkeitä asioita

Category Archives: Pinseri