Kanadalainen Kyle MacDonald tekee saman mitä jo Roope Ankka aikoinaan: kerää itselleen omaisuutta vaihtokaupalla. One Red Paperclip, MacDonaldin blogi, kertoo, miten koko projekti lähtee liikkeelle yhdestä punaisesta paperiliittimestä. Hän vaihtaa sen kynään, kynän ovenkahvaan, ovenkahvan grilliin jne. Tällä hetkellä vaihtokauppaa tekevä bloggaaja on jo pakettiauton onnellinen omistaja.

Miten tämä liittyy Roope Ankkaan? Tokihan kaikki muistavat Carl Barksin klassisen tarinan “Kala maksuvälineenä”, jossa Aku höynäyttää Roope-setää uskottelemalla hänelle että kolikot ja setelit korvataan kaloilla. Roope ei tästä lannistu, vaan maalaa laivan säkillisestä kaloja, vaihtaa kalat sadetakkiin, sadetakin kahteen säkkiin kaloja, kaksi säkkiä kalaa koniin jne. Pian hänellä onkin käsissään laivalastillinen kalaa.

Kiitokset mabille uutisvinkistä.

Muistan vielä kun olin n. 5-vuotias ja meillä haaveiltiin oman talon rakentamisesta. Ajelimme useana iltana isän ja äidin kanssa kaupungin katuja ja katselimme taloja sillä silmällä.

30 vuotta myöhemmin tämänkin voi tehdä tietokoneella: Igglo.fi sisältää valtaisan määrän valokuvia pääkaupunkiseudun taloista. Kuvaamisessa on mahtanut olla aika urakka ja voin kuvitella useammankin kodinomistajan ihmetelleen taloja valokuvaavia hiippareita :-)

Riitta löysikin jo sivuilta lapsuudenkotinsa – minäkin voin linkittää lapsuudenkoteihini kunhan Seinäjoki lisätään palveluun…

Vilpittömät onnittelut presidentti Tarja Haloselle vaalivoitosta. Kansalaiset ovat ilmaisseet mielipiteensä. Toivon, että Halonen jatkaa entistä tinkimättömämmin työskentelyä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Sauli Niinistölle kiitos kovasta kamppailusta. Vahinko, että Niinistön bloggaaminen loppui vaaleihin. Kiitos myös erinomaisesta sloganista, että vastakkainasettelun aika on ohi. Niin tosiaan tulisi olla.

Vaalien jälkeen kaikilla puolueilla on tapana julistautua voittajiksi. En tee poikkeusta. Minusta Heidi Hautalan vaalikampanja ja vihreiden toiminta toisella kierroksella osoittavat, että oikeiston ja vasemmiston vastakkainasetteluun perustuvan puoluepolitiikan aika jo ensi eduskuntavaaleissa voi todellakin olla ohitse.

Tarkoitan sitä, että asioita ei ole syytä (eikä varsinkaan pakko) tarkastella pelkästään porvari/sosialisti-dikotomian kautta. Siihen maailma on liian monivivahteinen. Poliittisten toimittajien puheet vihreiden “rivien repeilystä” toisella kierroksella ovatkin vanhakantaisia nykymaailmassa, jossa aatteet ovat enemmän suhdekimppuja kuin erillisiä säiliötä.

Kiitokset myös kaikille Pinserissä vaaleja kommentoinneille. Meillä oli asiallinen väittely eikä kenenkään kommentteja tarvinnut sensuroida tai poistaa. Se osoittaa, että internet on varteenotettava väline keskusteluun, vaikka tarkoitushakuiset kolumnistit tahtoisivat lehdissä muuta väittää.

Asioita pitkään pohdittuani olen päättänyt äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella Tarja Halosta. Molemmilla ehdokkailla on vahvuutensa, mutta mielestäni Halonen on kokonaisuutena ottaen ollut riittävän hyvä presidentti ja ansaitsee toisen kauden. Eikä naisia todellakaan ole johtopaikoilla riittävästi, saati liikaa.

Monen muun tavoin katsoin lauantaina Uutisvuodon. Jäin kyllä ihmettelemään, mitä oli leikattu pois kohdasta, jossa Halonen puhui pienistä värillisistä makkaroista.

Kerran Riitta osallistui, niin kyllä sitten minäkin kun kerran haastettiin. Säännöt menevät seuraavasti:

Homman nimi on siis se, että paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Omituisia tapojani:

1. Pidän tietokoneen vieressä olevassa kynätelineessä puista keppiä, jolla raaputan selästä sitä paikkaa minne käsi ei ihan yllä. En tiedä mistä keppi on peräisin. Se on yhdeltä reunalta maalattu valkoiseksi, siinä on pari naulanreikää, ura ja se on kulunut päistä. Joskus pureksin sitä hajamielisesti.
2. Säilytän esineitä, joita kuka tahansa muu olisi heittänyt ajat sitten pois. Minulla on mm. maatuskan näköinen Tampin kuori 1980-luvun lopulta, snow globe joka on puolillaan vettä ja jonka sisällä on Bambi sekä McDonaldsin Happy Mealista tullut 101 Dalmatiankoiraa -figuuri. Pidän niitä silloin tällöin esillä Riitan suureksi riemuksi. (Tietääkö joku mitä snow globe on suomeksi?)
3. Aina kun käyn Ikeassa, ostan keltaisia pattereita ja jatkojohdon. Ja silti minulla ei ole tarpeeksi jatkojohtoja. Vaikka käynkin Ikeassa aika usein.
4. iPodini 20 gigatavun kovalevy on täpötäynnä musiikkia, mutta käytän sitä lähes poikkeuksetta vain podcastien kuunteluun. Silloin kun päädyn kuuntelemaan musiikkia, kuuntelen Rehupiiklesiä. (Tietovisa: Yhdessä Rehupiiklesin kappaleessa mainitaan sukunimeni. Kuka tietää, missä?)
5. Katson TV:stä Salaisia kansioita ja vihellän alku- ja loppumusiikkien tahdissa. En osaa viheltää.

Haastan mukaan khiloun, pni:n, tuotoin (molemmat), velipojan ja helvetin lieskat.

Homman nimi on siis se, että paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Kerään toisinaan ruokakaupan kassalle jääneet kuitit talteen ja tutkin, minkälaisia ruokaostoksia muut tekevät. Kuvittelen, keitä perheeseen kuuluu. En katsele muiden ostoksia kärryssä tai ostoshihnalla, koska minusta se on asiaankuulumatonta kärkkymistä.

2. Selailen postimyyntiluetteloita sisustaen mielikuvissani kesämökkiä. Minulla ei ole sellaista.

3. Teen huuto.netissä hakuja sanoilla, jotka ensimmäiseksi tulevat mieleen. Ostettavaa olen löytänyt mm. hakusanoilla “vihreä”, “valentine” ja “magnetofoni”.

4. Joskus olen käynyt todella tylsillä viikonloppumatkoilla vain siksi, että en halua lentoyhtiöiden pluspisteiden vanhentuvan itsekseen.

5. Toisinaan uusin kirjaston kirjan viisi kertaa ja se jää silti lukematta. Vien sen näytille kirjastoon ja lainaan uudelleen. Koen huonoa omaatuntoa.

Haastan mukaan
Annen, pilviprinsessan, Jyrki J. J. Kasvin, Maija Tuomaalan ja Matti Vanhasen.

Tunsin eilen epämääräistä kiukkua ja pettymystä, kun katselin vanhoja kalentereita. Niistä päätellen en ole juurikaan edennyt elämässäni vuodesta toiseen. Kalenterit olivat täynnä velvollisuuksia, menoja ja tapaamisia, joista valtaosa jälkiviisauden valossa oli vähintään turhia ellei haitallisia.

Sitten tulin ajatelleeksi, että kalentereista puuttuu oikeastaan kaikki olennainen, mitä minulle on tapahtunut. Olin merkinnyt muistiin vain ikävät asiat, jotka oli pakko hoitaa. Mukavat muistin merkinnöittäkin, silloin.

Ehkä bloggaaminen onkin tarvetta jättää itsestään joitain muistijälkiä tulevaisuuden minälle?

Yksi tieteen suuria mysteerejä on ollut kimalaisen lentokyky. Sananlasku kertoo: “Aerodynamiikan lakien mukaan kimalainen ei voi lentää. Onneksi kimalainen ei sitä itse tiedä – se sen kun lentää vaan.”

Vaan nytpä on tämäkin mysteeri selvitetty. California Institute of Technologyn tutkijat raportoivat selvittäneensä sen, miten kimalainen pysyy ilmassa. Tutkimustyöhön tarvittiin nopeita kameroita ja robottimalleja kimalaisen siivestä.

Oikea vastaus? Räpyttelemällä pikku siipiään todella ahkerasti.

Lisäksi: Chuck Norris ei pane pahakseen sananlaskuja itsestään (näistä kerrottiin aiemmin). “Pojat ovat poikia”, sanoo hän. Kova jätkä.

Kansalaistottelemattomuus ei ole mikään uusi ilmiö. Kannattaa lukea Sediksen juttu siitä, kuinka kolme ja puoli vuosikymmentä sitten yllytettiin aseistakieltäytymiseen. Yllyttäjien (ja siitä rangaistujen) joukossa vilahteli nykypolitiikan tuttuja nimiä Erkki Tuomiojasta Paavo Lipposeen.

Nykypäivän kansalaistottelemattomat kävivät tunnustamassa poliisille keskustelleensa kopiosuojauksien purkamisesta. Jutun käsittely etenee, mutta hitaasti. Rikoskomisario Kari Niinimäki myöntää, että asian perehtyminen ei ole kovin helppoa.

Menneen syksyn aikana monet ovat varmaankin kiristelleet hampaitaan katsoessaan tekijänoikeuslakiin liittyvää päätöksentekoa. Veikkaan, että usea Pinserinkin lukija toivoo päättäjien joukkoon väkeä, joka on nykyistä enemmän ajan tasalla tekniikan muutoksiin liittyvissä asioissa.

Syntymässä oleva uusi puolue saattaa ehkä tuoda muutoksen asioihin: Henri Aallon tänä viikonloppuna perustama, vielä nimeämätön uuden tietotekniikan asiaa ajava yhdistys kerää jäseniä ja kannattajia. Jo 5000 kannattajaa riittää virallisen puolueen perustamiseen ja ehdokkaiden asettamiseen vaaleihin. Johan meitä bloggaajiakin on monin verroin enemmän :-)

Juuri nyt on meneillään yhdistyksen sääntöjen muotoilu ja nimen keksiminen uudelle yhdistykselle. Ja tietysti mukaan haluavien rekrytoiminen.

Minä voin alkaa puolueen presidenttiehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. Haakanan Kari sanoi että mahkuja löytyisi :-)

Ja kunnon puoluehan tarvitsee myös vastustajia. Kävisikö sellaiseksi esimerkiksi Mediaviikon Paavo Vasala, joka puhkuu tuohtumusta haukkuessaan “tekijänoikeuslakia vastaan niskuroivia piraattinikkareita”, jotka pilkkaavat laillista yhteiskuntajärjestystä käyttämällä häikäilemättömästi hyväksi kaikkia huippupropagandan keinoja.

Tämä Vasalan suututtanut “ennenkuulumaton provokaatiohan” oli siis eilen tapahtunut Organisoitu keskustelu -kampanjan joukkotunnustus, jossa 8 kampanjan osallistujaa kävi poliisiasemalla tunnustamassa keskustelleensa Internetissä kopiosuojauksien purkumenetelmistä.